sunnuntai 28. helmikuuta 2010

"Minä uskon, sentähden minä puhun"

Lähimmäiseni, löysin minulle rakkaan psalmin. Luin sitä paljon silloin, kun Jeesus avasi minulle Raamatun. Se on psalmi 116: ”Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni; sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani. Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistuksen kohtasivat minua; minä jouduin hätään ja murheeseen. Mutta minä huusin avukseni Herran nimeä: ”Oi Herra, pelasta minun sieluni!” Herra on armollinen ja vanhurskas, meidän Jumalamme on laupias. Herra varjelee yksinkertaiset; minä olin viheliäinen, mutta hän auttoi minua. Palaja sieluni, takaisin lepoosi, sillä Herra on tehnyt sinulle hyvin. Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta. Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa. Minä uskon, sentähden minä puhun, minä, joka olin kovin vaivattu.”

Se aika tulee elävänä mieleeni, jolloin Pyhä Henki ilmoitti minulle, että Jumala rakastaa minua yksinkertaista, viheliäistä ihmistä. Hän on antanut rakkaan Poikansa minun tähteni kuolemaan. Jeesus kuoli ristillä, että voin uskoa Vapahtajaani, saan olla jokaista lastaan rakastavan Isän lapsi ja perillinen ja saan vaeltaa Pyhän Hengen johdatuksessa. Se on lahja, jota en koskaan uskonut saavani, mutta Jumala sen teki, Hänelle kiitos ja kunnia! Lähimmäiseni uskotko, että katkeruus kaikkia minua kiusanneita kohtaan hävisi saman tien. Se tieto, ettei minusta ole mihinkään, ei vanginnut minua enää. Sain anteeksi syntini ja huonouteni. Otin armon vastaan ja iloitsin siitä, että olin saanut syntyä uudesti Jeesuksen pelastustyön tähden. Jumalan lapsena olin hyväksytty omana itsenäni. Alkoi uusi elämä! Jumala vahvisti minua. Hän antoi rohkeuden elää seurakuntayhteydessä. Hän muistutti: ”Sinä kelpaat lapseni.” Pelot väistyivät. Näin, että täydellinen Rakkaus karkottaa pelon! Herra näytti paikkani seurakunnassa. Hän antoi minulle lähimmäiset. Tästä kaikesta kiitos Sinulle Jumalani! ”Minä uskon, sen tähden minä puhun, minä, joka olin kovin vaivattu.”

Tänä aamuna, 28.2.2010, rakkaudella Mummi

lauantai 27. helmikuuta 2010

Rukoukset kuullaan

Lähimmäiseni, tänään tekee mieli kysyä, onko nyt talvenselkä taittunut? Pakkasta on vain 3.2 astetta. Pakkanen on pysytellyt yli kymmenessä asteessa joulusta saakka. Onpa meillä ollut kova talvi! Luntakin on paikka paikoin yli 60 senttiä. Kun avaan ulko-oven, silmiä häikäisee, vaikka kello on vasta puoli viisi. Kaupungin valot ja sumu sen tekevät. On hyvä hengittää ulkoilmaa, siinä on jo vähän kosteutta, jota olen kauan kaivannut.

Sitten menen uudelleen sänkyyn, jatkaakseni unta, mutta Herra nostaa synnintunnon: ”Miksi et luota minuun kaikessa?” Niin, miksi en luottanut, että Jumala voi lähettää väkeä konserttiin, vaikka itsekin olin paljon rukoillut. Katselin vain omia epäonnistumisiani tiedotuksen suhteen ja ahdistuin. Jumalan hyvä neuvo on: ”Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.” Kun annamme asiamme Jumalan käteen, Hän vastaa jatkosta. Tämä minunkin pitäisi jo muistaa pitkän kokemuksen jälkeen, mutta tässä sitä ollaan! Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia. Herra armahda minua, anna minulle kärsivällisyyttä ja aikaa odottaa vastaustasi rauhassa! Opeta minua, mummia, hitaasti kiiruhtamaan! Auta, etten huolehtisi ja hätäilisi! Tiedän, että kuulet minua ja annat minulle anteeksi, Jumalani. Kiitos rakkaudestasi!

Tässäkin hetkessä Jeesus odottaa meitä kaikkia lähelleen. Hän sanoo: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä” Matteus 11: 28-30.

Tänä aamuna, 27.2.2010, rakkaudella Mummi

perjantai 26. helmikuuta 2010

Kirkkokonsertti

”Ei omin ihmisvoimin, vaan Hengellä Jumalan.” Kunpa muistaisimme tämän, antaisimme työn Jumalalle, emmekä ”kiivailemalla kiivailisi” sydäntä lähellä olevan asian puolesta. Joukossamme on perhe, jonka pojalle Jumala on antanut valtavan musiikin lahjaan. Tämä nuori poika, vasta 14-vuotias, lupautui soittamaan kotikirkkomme urkuja. Aloimme rukoilla, että Jumala siunaisi kirkkohetken, lähettäisi väkeä kannustamaan nuorta urkuria ja tukemaan lähimmäisiä, jotka tahtomattaan joutuvat äkilliseen hätään ja tarvitsevat apua. Siihen rukoukseen vastattiin!

Koskaan emme ole onnistuneet tiedotuksessa. Niin kävi nytkin. Kaikki yritykset tämän ainutkertaisen kirkkotilaisuuden mainostamiseksi valuivat hukkaan ja siitä ainoasta tiedotteesta, joka meni läpi, puuttui alkamisaika! Soitin ystäville, mutta kaikilla tuntui olevan esteitä. Olin epätoivoinen! Kirkossa häpesin kiivauttani ja ihmettelin, kun väkeä tuli laumoittain. Kiitos Jumalalle, Hän vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Hän lähetti ne ihmiset, joiden piti tulla kuulemaan tuo nuoren kaverin voimannäyte, jonka Jumala siunasi meille läsnäolijoille. Kiitos, Jimi Järvinen, 40 minuutin konsertista! Herra Sinun elämäsi ja lahjasi siunatkoon!

Pastori Maaria Perälä puhui meille Jumalan läsnäolon siunauksesta, alkaen Jeesuksen sanoista Matt. 23:37: ” Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” Me jotka tahdoimme tulla, tunsimme, kuinka Jumala hoiti meitä Pyhän Henkensä kautta. Sulimme kaikki yhdeksi Jumalan perheeksi, kun Jimi soitti Sibeliuksen Finlandian konserttinsa kohokohdaksi. Kiitos Jumalalle hienosta taide-elämyksestä, jonka Hän Jimin kautta meille antoi!

Tänä aamuna, 26.2.2010, rakkaudella Mummi

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Iltarukous

Hyvää huomenta, Lähimmäiseni! Herään kiitollisuus sydämessä. Vaikka olin eilen hyvin väsynyt ja levoton, Herra antoi riittävän unen ja levon. Kiitos siitä! Eilen illalla sänkyyn mennessäni elimistöni toimi ylikierroksilla. Tuntui, että uni ei tule, mutta rakas rukous, Herran siunaus, rauhoitti minut uneen niin kuin nukutus vie tajun leikkauspöydällä.

Iltarukous on hyvin siunaava rukous. Siinä jättää itsensä turvallisen Isän käsiin, tietäen, että Isä valvoo ja hoitaa yön aikana. Joskus jaksaa keskustella Isän kanssa vuoteessa pitkäänkin, mutta väsyneenä nukahtaa jaksamatta sanoa sanaakaan. Me tiedämme, että Jumala huolehtii meistä silloinkin. Meillä ei ole rukouspakkoa. Mutta rukous tuo turvallisuuden, tietää, että Isälle on jätetty iltahuuto: ”Armahda minua Isä, muista, että tarvitsen Sinun siunaustasi!”

Jeesus on opettanut meille Isä meidän rukouksen. Se on hyvä iltarukous. Se sisältää kaiken. Joskus tekee mieli lukea virsi iltarukoukseksi, virsikirjahan on täynnä hyviä, siunaavia virsiä. Yksi kaikenkattava virsi on 380: ”Herra hoida lastasi, yksin en voi käydä. Auta, ettei mieltäni turhat huolet jäydä. Nostit laupeudessas minut kuolemasta, lahjojasi armias, annat nyt ja vasta. Ruumiini ja sieluni olkoot hoidossasi, elämäni voimani sainhan lahjoinasi. Kasteen armon autuaan soit ja armopöydän, sanaa kutsut kuulemaan, niistä turvan löydän. Suojaa Herra kotini, hoivaa rakkaitani. Siunaa arkitoimeni kutsumuksessani. Neuvo hallitusta maan. Opettajat saata oppilaitaan ohjaamaan kohti taivaan maata. Kaitse tiellä autuuden valoon kutsutuita, etsi mailta varjojen lapsiasi muita. Nosta nälkään nääntyneet, taita leipää heille. Kuivaa murheen kyyneleet, anna ilo meille. Kaiken armostasi sain, myöskin taakat täällä. Viimeiseksi sinä vain seisot multain päällä. Voiton seppeleeni saan kerran lahjanasi, luokses pääsen laulamaan, Herra kiitostasi.” Tämäkin virsirukous Isälle Jeesuksen nimessä. Amen

Tänä aamuna, 24.2.2010, rakkaudella Mummi

tiistai 23. helmikuuta 2010

Jeesus on Herra

Jeesus, Sinä olet Herra! Sinä elät ja hallitset! Sinä olet tie, totuus ja elämä! Sinusta kertoi meille taidollisesti Tapani Suonto eilen illalla tv seiskassa. Meidän on muistettava kuka Jeesus on, kun puhuttelemme Häntä. Jeesus on Jumalan Poika, meidän Vapahtajamme ja ystävämme. Hän on kuningas, Kaikkivaltias, kuoleman voittaja, meidän auttajamme. Pyhä kunnioitus asukoon sydämissämme, kun puhuttelemme rakasta Vapahtajaamme ja ystäväämme. Kiitos, Herra, että tänään etsit kadonneita, kiitos, että, olet valinnut meidät! Auta meitä riippumaan Sinussa kiinni.

”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” Nämä sanat Jeesuksesta ojensi Paavali aikoinaan seurakuntalaisille Filipissä ja Sinulle, Lähimmäiseni, sekä minulle, tänä aamuna. Fil.2:5-11

”Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme. Soisit tules syttyvän, sytytä siis sydämemme. Anna voimaa sanastasi, siunaa läsnäolollasi. Pyhä läsnäolosi Jeesus, meidän muistaa anna, taivaalliset lahjasi astiaamme halpaan kanna. Niin kuin soisit puhuvamme, ohjaa meidän puheitamme. Yksinkertaisesti myös auta sanaas kuulemahan, tunnustamaan suuret työs, sinuun, Herra, uskomahan. Ken ei tunne haavojasi, ei hän ole seuraajasi. Liitä sinuun lähemmin, pysy Jeesus keskellämme. Armon tuli suloisin virvoittakoon mieliämme. Sido yhteen sydämemme yhdessä sua huutaaksemme.” Virsi 202, säkeistöt 1,3,4,ja5.

Tänä aamuna, 23.2.2010, rakkaudella Mummi

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Siniset varjot

Tämä talvi on ollut erikoisen kaunis aurinkoisine päivineen, huurteisine puineen ja sinisine varjoineen. Kävimme valokuvaamassa talvista luontoa ja runollisia pikku taloja Stundarsissa, Vaasan lähistöllä sijaitsevassa entisajan museokylässä. Saimme hienoja kuvia muistoksi tästä kunnon talvesta. Pieni savenvalajan talo loisti punaisena, kuin puolukka mättäällä. Huurteiset riippakoivun oksat talon seinustalla loistivat valkeuttaan. Hangella tuhannet lumikiteet tuikkivat timantteina kilpaa auringon kanssa ja siniset varjot, nuo kuvan täydelliseksi tekijät, piirtyivät juuri oikeisiin kohtiinsa maisemassa. Ilo silmille, ja kiitos Jumalalle, että tällaista luonnon rauhaa voi vielä löytää ja katsella!

Kuinka viisaita ne ihmiset ovat olleetkaan, jotka ovat tallentaneet menneen ajan perinteen tuohon Stundarsin maisemaan. Nuo pienet talot kertovat paljon kävijöilleen siitä, miten ennen elettiin. Kaikkien nuorten olisi hyvä nähdä, että aina ei ole voinut sytyttää sähkövaloa sisälle tullessa, vaan tuvan valaisi päre, kynttilä tai öljylamppu. Ehkä se opettaisi heillekin kiitollisuutta nykyisen elämän mukavuudesta kodeissamme. Perinnekylän lähistölle on noussut vanhojen pohjalaistalojen kylä, johon muuttavat ne ihmiset, jotka viihtyvät maalla ja ovat löytäneet maalaismaiseman rikkaudet elämänsä kehyksiksi. Voi vain kuvitella, kuinka onnellisia he löydöstään ovat.

Onnellisuus on taas puhuttanut eduskunnassakin. Pitäisi keksiä onnellisuusfoorumi tai muu viisaiden joukko, joka miettii miten onnellisuus saavutetaan. Minä ehdotan Sinulle, Lähimmäiseni, että kokeile sisäistä rauhaa, sitä rauhaa, jonka Jeesus antaa, kun Hän ottaa meidän syntimme pois, ja antaa rauhan sydämeen. Huuda Jeesusta avuksesi, rakas ystävä! Ota Hänet elämäsi Herraksi ja seuraa Häntä.

Tänä aamuna, 21.2.2010, rakkaudella Mummi

perjantai 19. helmikuuta 2010

Jumalan luomina ihmisinä

Lähimmäiseni, oletko ajatellut kuinka ääretön on Jumalan luomistyön rikkaus, kun maailmassa ei ole yhtään samanlaista ihmistä. Sanot, että identtiset kaksoset! He voivat olla samannäköisiä, mutta heidän persoonallisuudessaan voi olla suuriakin eroavaisuuksia. Eikö ole hieno asia, että Jumala tuntee meidät jokaisen ja Hän auttaa meitä kutakin elämään itsemme näköistä elämää. Jumala ei koskaan kampea meitä väärään suuntaan, niin kuin ihmiset voivat tehdä, vaan vahvistaa meidän persoonallisuuttamme ja kunnioittaa sitä.

Kun Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, Hän sanoi, lisääntykää ja täyttäkää maa. Ihmeellinen on tämäkin Jumalan ajatus. Tästä luemme Jeesuksen sanat, Matteus 19: 4-6: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: ”Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” On Jumalan lahjaa, että saa olla äiti ja isä, mukana Luojan luomistyössä. On suuri haaste kasvattaa lapset uuden sukupolven vanhemmiksi. Jumalan luomistyö on runsaasti läsnä silloinkin, kun saa tulla isoisäksi ja isoäidiksi. Taas saa ihmetellä Jumalan luomistekoja, syntyy uusia yksilöitä!

Jumala halusi jokaisen luotunsa lähelleen. Sen vuoksi Hän lähetti rakkaan Poikansa maailmaan lunastamaan meidät kuolemasta ja synnistä, elämään Jumalan lapsina, Jeesuksen maahan vuotaneen veren tähden pyhinä ja puhtaina. ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” Ef. 2:10.

Me Jumalan luomat ihmiset saamme uskossa yhtyä Ilmestyskirjan kiitokseen Luojallemme: 4:11: ”Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut.”

Tänä aamuna, 19.2.2010, rakkaudella Mummi

torstai 18. helmikuuta 2010

Kiitosrukous

Lähimmäiseni, oletko Sinä joskus ollut niin kiitollinen Jumalalle, että ylistys ja kiitos on virrannut suustasi? Minä olen sen kokenut. Pyhä Henki on sen kiitosmielen antanut. Silloin olen totisesti tiennyt mitä tarkoittaa lause: ”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä!

Silloin, kun saamme rukousvastauksen, tai Herra on ruokkinut hyvällä Sanalla, tai olemme saaneet erityisen siunauksen elämässämme, nousee kiitosrukous Isälle helposti. Sydän iloitsee ja suu puhuu sydämen kyllyydestä. Mutta tavallisen arjen siunaukset, ruoka, puhdas vesi, kaunis luonto, koti, rakkaat ihmiset, vapaa Isänmaa, tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, eikä niistä kiitetä, vaikka nekin ovat lahjaa Taivaalliselta Isältä, ja niistäkin tulisi kiittää.

Raamatussa on hyvä esimerkki siitä, miten kiitos unohtuu. Se kertomus on Luukkaan evankeliumin luvussa 17: jakeet 11-19: Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille:” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainen on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa.” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” Vain yksi kymmenestä Jeesukselta avun saaneesta palasi kiittämään. Mikähän on suhdeluku meidän keskuudessamme?

”Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää, luodut kaikki laulakaa Luojan suurta kunniaa. Kiitos Jumalallemme, soikoon sydämestämme virsin, lauluin, psalttarein, harpuin huiluin, kantelein. Kaikki, joissa henki on, kiittämään jo tulkohon Herraa hyvää riemulla, hallelujaa halulla”. virsi 332:1,2 ja 4 säkeistöt.

Tänä aamuna, 18.2.2010, rakkaudella Mummi

tiistai 16. helmikuuta 2010

Kestävä rukous

Tänä yönä on ollut niin kosteaa, että kaupungin valot peittävät taakseen tähtitaivaan, mutta luonnon talvijuhlat jatkuvat. Näkymät ovat niin silmiä hiveleviä, että haluaa kulkea ikkunasta ikkunaan tallentamaan tuota kauneutta. Pakkasta on 17,5 astetta kello neljä, kun tulen rukouspaikalleni.

Olen viettänyt rukousyötä. Unta en ole kaivannut. On ollut hyvä levätä Isän kanssa rukouksessa. Paljon asioita nousee Isälle vietäväksi, kun ei ole mitään häiriötekijöitä, eikä kiirettä mihinkään. Kolossalaiskirjeen neljännen luvun toinen jae rohkaisee: ”Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa”. Näinhän minä olen tänä yönä tehnyt, ja olen iloinnut Isän läheisyydestä. Paavali on antanut hyvän neuvon. Suosittelen sitä kaikille vähäunisille!

Kestävä rukous on yhtä siunaava rukous kuin hellittämätön rukous. Kestävä rukous kannetaan Isälle jatkuvasti niin kauan, kuin saamme alkaa kiittää. Tyypillisin kestävä rukous on rukous läheisten pelastumisen puolesta. On turvallista tietää, että rukousvastaus tulee. Se on Jumalan mielen mukainen rukous. Joskus se voi tulla vasta sitten, kun rukoilija on päässyt jo taivaan kotiin. Tunnen perheen, jossa kaikki sisarukset ovat löytäneet Vapahtajansa vasta uskovien vanhempien kuoleman jälkeen. Vanhempien kestävä rukous on tuottanut siunauksen seuraavalle sukupolvelle. Se on suuri kiitosaihe! Voin lohduttaa Sinua, joka vielä rukoilet, että minäkin rukoilin mieheni uskoontuloa 23 vuotta ja heti Jumala vastasi. Kiitos Jumalle!

Rakas Taivaallinen Isä, kiitos siitä, että siunaat meitä kuulevalla läsnäolollasi rukouksessa. Kiitos siitä, että annat levon joka solullemme, kun sylissäsi lepäämme. Kiitoa armonrauhasta! Kutsu meitä usein rukoukseen eteesi. Se on meille vanhoille otollinen "paasto". Saamme jättää kiireet ja turhat touhut, jotka erottavat meidät Sinusta, Jumalamme, ja saamme etsiä Sinun kasvojasi ja Sinun tahtoasi elämäämme. Kiitos, että saamme olla lapsiasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Amen.

Tänä aamuna, 16.2.2010, rakkaudella Mummi

maanantai 15. helmikuuta 2010

Hellittämätön rukous

Sain joululahjaksi Martti Lutherin Tienviittoja, jossa on sana joka päivälle. Selasin kirjaa ja huomasin, että Luther kirjoittaa hellittämättömästä rukouksesta kesäkuun 21 päivä. Lähtökohtana on Jaakobinpaini, josta kerrotaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 32. Jae 27 kuuluu näin: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua”. Luther kirjoittaa: ”Jaakobin esimerkki osoittaa meille, ettei uskon tule antaa periksi, vaan pysyä lujana, vaikka tuntisikin Jumalan vihan eikä pelkästään kuolemaa ja syntiä. Tämä on Hengen voima. Meidän ei tule heti ensimmäisen vaikeuden tultua luopua toivosta ja rohkeudesta, vaan pysyä lujina, rukoilla, etsiä ja kolkuttaa. Vaikka hän aikoisi jo lähteä, älä sinä luovuta, vaan seuraa häntä hellittämättä niin kuin kanaanilainen nainen, jolta Kristus ei pystynyt kätkeytymään. Ja vaikka hän menisi taloonkin ja kätkeytyisi kammioon eikä haluaisi ketään luokseen, älä silti anna periksi, vaan seuraa häntä sinnekin. Jos hän ei kuuntele sinua, koputa kammion ovelle ja huuda. Tämä on näet suurin uhri: ettei ihminen lakkaa rukoilemasta, vaan jatkaa etsimistä, kunnes voittaa hänet.

Oletko Sinä, Lähimmäiseni, rukoillut hellittämättä? Silloin, kun hätä on suuri, ja tietää, että vain Jumala voi auttaa, koko elämä muuttuu rukoukseksi. Ei ole hetkeäkään päivässä, ettei tuo asia olisi mielessä Jumalan eteen vietävänä. On turvallista roikkua siinä rukousyhteydessä, kun tietää, että Jumala kuuntelee. On vain odotettava Hänen vastaustaan, ja kyseltävä mikä on Herran tahto. Suuri on kiitollisuus Jumalaa kohtaan, kun Hän auttaa ulos hädästä! Jumalan voima on tullut näkyviin, Hänelle kiitos ja kunnia!

”Kiitos nyt Herran! Hän kaiken on alku ja Luoja. Siipeinsä varjossa meillä on turva ja suoja. Huomaatko sen, kuinka on uskollinen armon ja autuuden tuoja? Kiitos nyt Herran! Hän siunaten töitämme johtaa antaen armonsa auringon päällemme hohtaa. Muistakaa vaan nyt hänen rakkauttaan meitäkin, lapsiaan, kohtaan. Virsi 329, säkeistöt 2 ja 4.

Tänä aamuna, 15.2.2010, rakkaudella Mummi

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ystävä, rakas

Herään ystävänpäivään kello viisi. Kun katson ikkunasta ulos, näen ihanan maiseman. Luoja on pukenut maiseman parhaimpiinsa. Huurteiset koivut piirtyvät sysimustaa taivasta vasten. Mikä näky! Kun terästän katsettani, näen tuhannet tähdet tummalla taivaalla. Suuri taiteilija on meidän Jumalamme, ihmeellinen ja suuri armossa! Hän on antanut meille parhaan ystävämme, Jeesuksen, ja kaiken tämän. Ystäväni, Hänestä kiittäkäämme, ja toinen toisistamme tänä ystävänpäivänä!

Ystävyys on Jumalan lahja. Niin kuin Jeesus, parhain ystävämme, on meille Jumalan lahja, niin on hyvä ystäväkin. Hän ei koskaan petä. Hän ajattelee ystävänsä parasta, puolustaa ja rakastaa ehdoitta. Ystävyys on toinen toisensa kunnioittamista. Ystävä on läsnä silloin kun toinen tarvitsee tukea ja lohdutusta. Ystävän lähellä on hyvä olla.

Raamatussa Jeesus kertoo ystävyydestä Luukas 11:5 – 8: ”Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: `Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä`; ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: `Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle ` - minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sen tähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sen tähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.”

Uskon, että Jeesus puhuu tässä Jumalan laupeudesta, ja hellittämättömästä rukouksesta, kun ihminen hädässään rukoilee Jumalaa, eikä hellitä, ennen kuin Jumala vastaa. Mutta tämä kertoo myös sen, että todellisen ystävän luo voi mennä vaikka yöllä silloin kun hätä on suuri, ja ystävä heltyy auttamaan nähdessään ystävän hädän. Sananlasku tietää, että: ”Hädässä ystävä tunnetaan”.
Hyvää ystävänpäivää, Sinulle, Lähimmäiseni!

Tänä aamuna, 14.2.2010, rakkaudella Mummi

torstai 11. helmikuuta 2010

Päästä meidät pahasta!

Rakas Lähimmäiseni, kun herään kello 5.15 omassa lämpimässä vuoteessani, nousee kiitos Jumalalle siitä, että näin vanha ihminen on saanut ”yltäkylläisen” levon, kahdeksan tuntia ilman kipuja! Pihassamme vallitsee lumivalkoinen rauha. Se rauha on rikkoontunut pari yötä sitten, sillä varas on kulkenut ison autonsa kanssa ja vienyt pihastamme lumikolan ja lumilapion. Olen ajatellut tuota yöllistä kulkijaa nämä päivät.

Sinä tunnet, Jumala, jokaisen varkaankin, sillä Jeesus sanoo Joh. 10.10. näin: ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” Puhuttele, Jeesus, sitä varasta, joka meillä kävi. Rauhoita hänen rauhaton sydämensä Sinun rakkautesi lämmöllä, että hän voi lopettaa nuo pimeyden työt. Jos hän on ottanut hakemansa tavarat tarpeeseensa, niin anna hänelle niin runsaasti varoja, että hän palauttaa viemänsä tavarat ja saa rauhan sydämeensä.

Sinä, Jeesus, voit muuttaa meidän kaikkien poispoikenneiden elämän. Kiitos, että Sinä annat meille armoa armon päälle joka päivä. Kiitos, että tämänkin varkaan voit vapauttaa varastamisen pakosta. Hän elää vielä, tänään hänellä on pelastuksen päivä. Hyvä Jumala, herätä hänet synnin unesta, ettei hän vetäisi perhekuntaansakin kadotukseen, sillä sinä sanot sanassasi 2 Mooses 20: 24: Älä kumarra niitä, äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” Jeesus, kutsu tämä varas Taivaallisen Isän lapseksi! Vapauta, Jeesus, kaikki Vaasan varkaat varkauden palvelemisesta Jumalan palvelemiseen!

Tänä aamuna, 11.2.2010, rakkaudella Mummi

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Jumalan rakkaus

Rakas Lähimmäiseni, Efesolaiskirjeen toisessa luvussa Paavali kirjoitaa niin sydämeen käyvästi Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan, että haluan kirjata Sinulle jakeet 4-10: ”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”

Paavali kertoo Roomalaiskirjeen kolmannessa luvussa, että meissä ihmisissä ei ole ketään, joka etsii Jumalaa, eikä ketään, joka tekee hyvää. Maailma olisi tosi armoton paikka, jos Jumalan rakkaus ei sitä lämmittäisi. Jumala kutsuu meitä ihmisiä rakkautensa vaikutuspiiriin. Hän haluaa muuttaa meidän kivisydämemme lihasydämiksi. Hän tekee sen Poikansa Kristuksen Jeesuksen ja Pyhän Hengen kautta. Jumala haluaa pelastaa meidät elämään uskossa Jeesukseen, omina rakkaina lapsinaan. Armosta Hän pelastaa meidät! Rakas Lähimmäiseni, ota vastaan Jeesus, Vapahtajamme, kun Hän kutsuu Sinua, niin löydät todellisen rakkauden.

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” 1 Joh. 4: 7-10. Rakastakaamme toisiamme ja kiitetään Jumalaa Hänen rakkaudestaan!

Tänä aamuna, 10.2.2010, rakkaudella Mummi

tiistai 9. helmikuuta 2010

Sovinto Jeesuksessa

Kuulehan, Lähimmäiseni, miten Paavali, Jumalan sanansaattaja, evästää kolossalaisia. Nämä sanat hän osoittaa myös meille Jeesuksen seuraajille: ” Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toinen toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsutut yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. Ja Kaikki, mitä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää hänen kauttaan.”

Tämä on ylevää puhetta, meidän tavallisten pakertajien mielestä ehkä liiankin ylevää, mutta se on Jumalan sanaa, viisauden sanoja, meidän käyttöömme. Olen monesti huomannut, että kun pinna ei kestä, tai muuten sanoa töksäyttää jotain keskustelukumppanille epäystävällisesti, saa viimeistään yöllä herätä pahaan oloon, herää synnintunto. Aamulla on pakko soittaa ja pyytää anteeksi. Oman miehen kanssa sovinto on tehtävä heti. Kiitos Jumalalle, että sen jälkeen tulee rauha sydämeen ja tilanne korjautuu molemmin puolin. Näin Jeesus muistuttaa meitä, sisäisen rauhan tärkeydestä, sovinnosta Jeesuksessa.

Eilen illalla keskustelin rakkaan ystävän kanssa. Kuinka ollakaan aloin topakkaan tapaani tuoda julki mielipidettäni asiasta, josta hänellä oli erilainen näkemys kuin minulla. Asia johti selityksen selitykseen ja päätyi umpikujaan. Ystävästä tuntui, että minä vihaan työtä, jota hän puolusti. Kun olimme sulkeneet puhelimen, halusin pyytää anteeksi kiivasta puhetyyliäni ja halusin ilmaista, että vihasta ei ole kysymys. Kun rukoilimme yhdessä ja pyysimme toisiltamme anteeksi, tuli ihmeellinen rauha sydämeen. Jeesus, Vapahtajamme, sitoi meidät entistä lujemmin yhteen ja sinetöi anteeksiantomme. Oli hyvä mennä nukkumaan. Tuo Paavalin sana toimii jokaista kirjainta myöten. Meidän on hyvä nöyrtyä Herran edessä ja ottaa vastaan Hänen sanansa opetus. Kiitos täydellisestä Sanastasi, Jumalamme! Opeta Jeesus meitä pukeutumaan Sinun rakkauteesi joka päivä!

Tänä aamuna, 9.2.2010, rakkaudella Mummi

lauantai 6. helmikuuta 2010

Omistatko armosi?

Rakas Lähimmäiseni, oletko miettinyt Jumalan rakkautta meitä ihmisiä kohtaan? Me kaikki Hänen luomansa ihmiset olemme Hänelle äärimmäisen tärkeitä ja rakkaita. Hän haluaisi osoittaa rakkauttaan joka päivä jokaiselle lapselleen. Kaikkivaltiaalla Jumalalla oli jo maailmaa luodessaan valmiina suunnitelma, jonka kautta Jumala saa ihmisen lähelleen. Hän lähetti Poikansa maailmaan lunastamaan ihmiset kuolemasta ja liittämään heidät rakastavaan Taivaalliseen Isään. Jeesuksen maahan vuotanut veri Golgatalla ja ylösnousemus on meidän pelastuksemme hinta. Jeesuksen veri puhdistaa meidän sydämemme kaikesta synnistä niin, että Pyhä Jumala voi ottaa meidät kaikki lapsikseen ja perillisikseen. Hän antaa meille iankaikkisen elämän, tulevaisuuden ja toivon.

Paavali sanoo toisen Korinttolaiskirjeen kuudennen luvun alussa näin: ”Hänen työtovereinaan me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.”

Jokainen päivä on pelastuksen päivä. Jumala kuulee meidän huutomme, Hän näkee meidän pahan olomme, jos olemme etääntyneet Jumalasta, joka otti meidät kasteessa omikseen. Jos huudat Herraa avuksi, Hän lähettää todistajansa Sinua auttamaan, tai Hän puhuu Sinulle armon sanomaa Pyhän Hengen kautta. Olen kertonut jo monesti oman ihmeellisen tarinani, että linja-autossa sain ottaa Jeesuksen armon vastaan, kun Jumalan todistaja toi minulle avun oikeaan aikaan. Hän kertoi, että Jeesus rakastaa minua. Voin todistaa Sinulle Lähimmäiseni, että tuo todistaja puhui totta. Jeesuksen armo ja Jumalan rakkaus ovat ympäröineet minua siitä päivästä lähtien. Siitä turvallisuudesta ja sydämen rauhasta ei osaa kyllin kiittää. Siitä voi vain iloita Pyhässä Hengessä sisäisesti. Se on jokaisen itse koettava. Minä kehotan Sinua Lähimmäiseni, ottamaan vastaan Jeesuksen armotyön, jonka Hän on juuri Sinua varten valmistanut, ettei se jäisi turhaksi. Jos et minua usko, kokeile itse!

Tänä aamuna, 6.2.2010, rakkaudella Mummi

perjantai 5. helmikuuta 2010

Armoateria

Jokos nyt on talven selkä taittunut? Herätessäni vartin yli viisi, pakkasta on enää 5,5 astetta ja aamuilmaa on hyvä hengitellä ovella pitempäänkin. Runebergin päivänä, kun tortut nostetaan pöytään, on jo paljon valoisampaa, kuin joulunaikaan. Kevät alkaa jo tuntua rinnassa!

Kuinka siunaava tapahtuma onkaan ehtoollisella käynti! Pyhä Henki yhdistää kirkkoväen. Olemme kaikki samalla viivalla, armoa kaipaavia, Jeesuksen kosketusta odottavia Jumalan lapsia. Kun saamme polvistua alttarille, olemme ristin juurella ja Jumalan katseen alla. Jeesus, rakkauden ja armon lähde, katsoo minuun, niin kuin Hän katsoi Pietariin, kun hän oli hänet kavaltanut. Saan kuulla nuo Vapahtajani rakkaat sanat: ”Sinun edestäsi annettu ja sinun edestäsi vuodatettu”. Olen vapaa! Riemu ja kiitos sydämessä saan tulla paikalleni ja saan yhtyä ylistyslauluun. Ehtoollishetki on armon täyttymys!

Muistatko, Lähimmäiseni, kuinka totinen on Jeesuksen ääni, kun Hän kertoo meille ehtoollisesta, oman muistoateriansa viettämisestä, seurakunnassa. Se on Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa, jakeet 53-58: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille, ellette syö ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa ja minä hänessä. Niin kuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niin kuin teidän isienne: he söivät ja kuolivat, joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti.”

Huomaatko, miten tärkeä asia ehtoollinen meille on? Jeesus toistaa asian monta kertaa, että Hän liittää meidät itseensä ehtoollisessa. Pyhä Henki todistaa meille Jeesuksen armotyön todeksi. Hän antaa meille sisäisen rauhan, joka on uskon salaisuus. Meillä on iankaikkinen elämä, meillä on tulevaisuus ja toivo. Lähimmäiseni, haetaan tätä uskon varmuutta usein ehtoollispöydästä! Jos jaksat, laula tai lue virsi 265, se kertoo sen, mitä halusin tänään sanoa.

Tänä aamuna, 5.2.2010, rakkaudella Mummi

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Haiti

Kun herään kello neljä, alkaa juuri Patmos- keskusteluohjelma: ”Missä Jumala, kun Haitissa järisi?” Tämä sama kysymys on varmaan ollut Sinunkin mielessäsi. Lähimmäiseni, kun näemme uutisia haitilaisten avustustoimista ja tuhon suuruudesta maanjäristyspaikalla. Ohjelmassa kerrottiin, että viikon sisällä on ollut lukuisia pienempiä maanjäristyksiä ympäri maailman. Ovatko nämä Jumalan varotuksia meille? Huutaako Jumala meille: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!”

Keskustelussa kävi ilmi, että suurin katastrofi tapahtui silloin, kun syntiinlankeemus tapahtui Paratiisissa. Silloin Adam veti mukanaan kaikki maailman ihmiset kuolemaan ja kadotukseen, mutta Jumalalla oli valmiina suunnitelma. Hän pelastaa ihmiset takaisin yhteyteensä Oman rakkaan Poikansa kautta. Jeesus tuli maailmaan ja Hänen ristintyönsä ja ylösnousemuksensa tähden me kaikki pääsemme synnin orjuudesta. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen ja seuraa Häntä elämässään, saa Isän lapseuden ja perii iankaikkisen elämän.

Leo Meller sanoi, että meillä Jeesuksen seuraajilla on kahden käden ohjelma. Meidän tehtävämme on auttaa katastrofiin joutuneita ja kertoa ilosanomaa Jeesuksesta. Jumalalla on tulevaisuus ja toivon sanoma jokaiselle katastrofin uhrille, meidän velvollisuutemme on auttaa hätää kärsiviä nyt, kun apua tarvitaan. Keskustelu päättyi Jumalan sanaan: ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua.” Ps. 50, jae 15.

Rakas Jumala, Sinä Kaikkivaltias apu, ole lähellä kaikkia kärsiviä. Herätä meidät yltäkylläisyydessä elävät lapsesi auttamaan kärsiviä lähimmäisiämme lähellä ja kaukana. Ole leskien turva, ole köyhäin apu, ole lasten auttaja. Anna Sanasi ravita kaikkia kärsiviä niin, että he näkevät Sinun valkeutesi oman kurjuutensa keskellä. Kiitos Jumala, että Sinä autat ihmisiä jälleenrakentamaan haitilaisten kodit ja turvaamaan heille jokapäiväiset tarpeet, että pääsevät elämisen alkuun. Auta, Herra, heitä toipumaan kokemastaan tuhosta. Anna heille tulevaisuus ja toivo Jeesuksessa Kristuksessa! Amen

Tänä aamuna, 3.2.2010, rakkaudella Mummi

maanantai 1. helmikuuta 2010

On aika

Herään kello kolme nukuttuani viisi tuntia ja kuulen sanat: ”Aika on itkeä ja aika nauraa”. Valpastun heti ja lähden etsimään Raamatusta kohtaa, josta tuo lause lähtee. Löydän sen Saarnaajan luvusta kolme, jakeet 1- 8. Kirjaan sen tähän: ”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika on repiä istutus. Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.”

Lähimmäiseni, mitä on aika? Sanotaan, että aika kuluu. Se kuluu hitaasti tai nopeasti, kaikki me tiedämme sen. Tämäkin vuosi, joka vasta alkoi, on jo helmikuussa. Minä ainakin huomaan että, mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä nopeammin aika kuluu. On aika ajan loppua meidän jokaisen kohdalla, siksi on viisautta katsoa, mihin aikansa kuluttaa! Sinä tiedät, Lähimmäiseni, että suosittelen elämää Jeesuksen seurassa. Se on elämää, jossa on korkeus leveys, pituus ja syvyys, siinä on rakkaus, armo ja rauha!

Näinä päivinä olen kuullut monta suruviestiä. Ikäisiäni ystäviä lähtee Taivaan kotiin. Se panee ajattelemaan ajan katoavaisuutta. On aika itkeä ikävää yhdessä surevien omaisten kanssa, mutta saa myös iloita jälleennäkemisen toivosta ja siitä, että ystävä osasi valita Jeesuksen. Siunaustilaisuuden jälkeen on aika muistella tämän ajan jättänyttä ystävää ja kiittää hyvää Jumalaa siitä, että Hän on kutsunut tämän ystävän kotiin. Hänet saa jättää kiitoksen kanssa Jumalan armon varaan.

Tällä viikolla oli myös aika iloita. Sain olla läsnä nuorten ihmisten onnellisissa häissä. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea, kun he astelivat papin eteen ja Jumalan kasvojen eteen saamaan liitolleen siunauksen. Kirkossa oli paljon nuoria kauniita ihmisiä lapsineen. Nuori pappi puhui vihittäville heidän elämänsä asioista. Hän vakuutti, että Jumala sitoutuu siunaamaan heidän liittonsa ja Hän on läsnä ja apuna kaikessa eteen tulevassa. Kun nuoret polvistuivat siunattaviksi, polvistui heidän pieni, kolmevuotias poikana, isän viereen. Sitä ei mummi voinut ilosta itkemättä katsella. On aika itkeä ja on aika iloita! Rakas Lähimmäiseni, Kiitetään elämästä!

Tänä aamuna 1.2.2010, rakkaudella Mummi