torstai 30. huhtikuuta 2015

"Ahdas portti on Jeesus itse."

Rakas Lähimmäiseni, on Vapun aatto, on kevät, nuoret ja vanhat iloitsevat, lämpö voittaa pohjoistuulen! Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä näinä juhlapäivinä!

Lohduta, Jeesus, kaikkia, jotka surevat! Hoida sairaita! Vahvista ahdistuneita ja epävarmoja, anna usko Sinun nimeesi ja voimaasi, Herra Jeesus!

Juha Vähäsarja puhuu meille Jeesuksesta: "Menkää ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se via kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! Matt. 7: 13-14.

Ahdas portti on Jeesus itse. Vain hänen kauttaan voi päästä taivaaseen, muut tiet vievät helvettiin. Avara tie voi näyttää houkuttelevalta, järkevältä, inhimilliseltä. muita ymmäärtävältä. Avara tie voi olla täynnä uhrauksia, yleisen hyvän tekoja, kaukana olevien auttamista. Se voi olla sankarillista taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta.
Mutta mikään muu ei auta ihmistä taivaaseen, kuin evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Vain Jeesus antaa syntejä anteeksi. Vain Jeesuksella on valta päättää ihmisen iankaikkisesta kohtalosta. Siksi Jeesus sanoo , ei vain tien näyttäjä, vaan itse tie.
Tie on kapea, mutta varma ja vakaa. Vaikka koko maailma sortuisi, se kantaa taivaaseen asti jokaisen, Sinutkin.

Rakas Jeesus, kiitos, että Sinä autat ja armahdat meitä syntisiä! Kiitos, että olet meille tie, totuus ja elämä! Aamen

Tänä aamuna, 30.4.2015, rakkaudella Mummi


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

"Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen."

Rakas Lähimmäiseni, Isälle kiitos pitkästä syvästä unesta! Sinulle kiitos, blogiystäväni, että kanssani kiität Taivaallisen Isän läsnäolosta ja Jeesuksen armosta arjessasi! Yhdessä saamme iloita Isän avusta ja luomisvoimasta! Kun avasin ulko-oven, tuoreen ruohon tuoksu tuli vastaani, vihreä nurmi on piilottanut alleen lumen väsyttämän maan. Muistetaan Jumalan Sana: "Katso, minä luon uutta!" Niin myös Jumalan Sana luo uutta meissä, kun Hänen sanaansa tutkimme:

Kun Sinä ja minä saamme synnintunnon, olemme Jumalan rakkaassa puhuttelussa. Paavali kertoo meille tästä ja esittelee mielle avun, armoistuimen, Jeesuksen Kristuksen, joka on tullut maailmaan pelastamaan kaikki synnin alaiset Isän lapsiksi täällä ja iankaikkiseen elämään kerran taivaassa. Jeesuksen veri pesee meidän syntimme pois. Se tekee meidät Jumalalle kelpaavaksi, Hän vanhurskauttaa meidät:

Room. 3: 19-26: " Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainnen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Junalan kirkkautta vailla ja saavat LAHJAKSI vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut ARMOISTUIMEKSI uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän on jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, ETTÄ HÄN ITSE ON VANHURSKAS JA  VANHURSKAUTTAA SEN, JOLLA ON USKO JEESUKSEEN."

Rakas Jumala, anna Pyhän Hengen kirkastaa meille tämä rakkaudenekosi Jeesuksessa Kristuksessa! Kiitos Jeesus, että Sinä otat pois syntimme ja annat rauhan, joka on nöyrän uskovan koti. Kiitos Jeesus, että Sinä asut sydämissämme PYhän Hengen kanssa. Aamen.

Tänä aamuna, 29.4.2015, rakkaudella Mummi

tiistai 28. huhtikuuta 2015

"Jumala tulee kaukaa lähelle."


  
Rakas Lähimmäiseni, Jumala luo uutta! Joka aamu Hän antaa ilon herättämällä uusia kevätkasveja silmiemme eteen. Joka aamu on armo uusi. Joka päivä kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki rakastaa meitä. Hän on tullut lähelle. Hän elää sydämissämme Jeesuksessa, Kristuksessa!

Juha Vähäsarja puhuu meille tänään näin: "Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: - Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti." Jer. 31:3

"Huudamme Jeesusta avuksi, mutta samalla olemme epätietoisuuden vallassa, kuullaanko meitä todella? Jos uskomme ei olekaan tarpeeksi vahva? Kilvoituksemme riittävän totista? Sielumme tila oikeassa vireessä lähestyessämme Jeesusta?
Ihmisen ja Jumalan kohtaaminen on kuitenkin aina sen tulosta, että Jumala tulee kaukaa lähelle ja sanoo: "Minä olen sinua aina rakastanut, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti." Hän saapuu meid
än luoksemme. Uskollisesti hän vetää meitä puoleensa. Ilman tätä uskollisuutta me olisimme jo hukkuneet. - Jumala, tule kaukaa lähelle, äläkä koskaan päästä minusta irti."

Rukoillaan virren 273 sanoin: "Jeesus, parhain ystävänj, löytäisinkö vertaista? Auta, etten eläissäni koskaan hylkää sinua. Minut ken saa riistetyksi kädestäsi rakkasta, kun on meillä tahto yksi nyt ja kerran taivaassa? Hän on kuollut puolestani, minut ken voi kadottaa? Ylösnoussut puoltajani minut vanhurskautta. Ken nyt syyttää uskaltaisi valittua Kristuksen, tuomita ken hänet saisi joukkoon kadotettujen? Eivät mitkään voimat maiset, eivät henkivallatkaan, nykyiset ei tulevaiset, elämä, ei kuolokaan erottaa voi Jumalasta, hänen rakkaudestaan. Kristuksessa on se vasta julki tullut maailmaan."

Tänä aamuna, 28.4.2015, rakkaudella Mummi




maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ääretön armo.

Rakas Lähimmäiseni, olen ollut nelivuotiaan kummityttöni, Elisan synttäreillä. Harmi, että kamerasta loppui virta juuri silloin, kun Sankari puhalsi kynttilät kakusta. Mummi ei valmistautunut kunnolla juhliin. Pikku Sankari leikki sydämensä halusta saamillaan lahjoilla. Rakkain lelu taisi olla soittorasia, sillä sävelmä soi korvissa vielä kotimatkallakin. Taivaan Isä siunatkoon Sinua, Elisa!

Taivaan Isä siunaa ja rakastaa meitä kaikkia. Päivän manna, Lutherin opetus, kertoo meille Jumalan äärettömästä armosta meitä jokaista kohtaan:
Luuk. 14:23
Ja pakota heitä tulemaan sisälle. Tämä on ylen määrin suloista ja
lohdullista niille köyhille ja viheliäisille, joita vaaditaan tulemaan
sisälle, sillä siinä Jumala voimallisesti antaa meidän nähdä äärettömän
armonsa meitä kohtaan. Sanomattomassa rakkaudessaan hän huolehtii siinä
määrin meidän autuudestamme, ettei hän ainoastaan ystävällisesti käske
kutsua köyhiä syntisiä illalliselleen, vaan tahtoo, että heitä jopa
vaaditaan ja pakotetaan aina siihen asti, että he varmasti tulisivat
sisälle.

Tämähän osoittaa, ettei hän tahdo ajaa heitä pois luotaan eikä päästää
heitä hukkumaan, elleivät he itse katumattomina halveksien vastusta tätä
vaatimista. Sillä Jumala on äärettömän paljon alttiimpi antamaan meille
ja auttamaan meitä, kuin me koskaan voimme olla valmiita vastaanottamaan
tai rukoilemaan. Hän ei vaadi meiltä mitään enempää kuin että avaamme
sydämemme vastaanottamaan hänen armonsa.

On kuitenkin välttämätöntä toteuttaa tätä vaatimista saarnaamalla sekä
parannusta että syntien anteeksiantamusta. Ilman parannusta meistä tulee
paatuneita suruttomia ja ilman syntien anteeksiantamusta olemme kovin
arkoja, alakuloisia ja pelonalaisia sydämen uskolla käsittämään, että
hän tahtoo osoittaa meille näin suuren armon ja laupeuden.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 27.4.2015, rakkaudella Mummi

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Jumalan lapsen koti-ikävä.


Rakas Lähimmäiseni, Jeesus kanssasi tänä lepopäivänä! Kuinka suloista on lukea Jeesuksen sanoja tämän sunnuntain tekstistä, Joh. 14:1-7: "Minä menen valmistamaan teille sijaa, mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä, missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen." Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."


Päivän aihe on; "Jumalan kansan koti-ikävä" Sanotaan, että käsi aurassa, sydän taivaassa! Kun on saanut Jeesuksen sydämeensä, päivittäiseksi matkakumppaniksi, taivas tulee lähelle. Tulee Isää ikävä! Me, joiden rakkaat ovat jo päässeet perille, elämme jälleennäkemisen toivossa. Me vanhukset väsymme kipuihimme ja arjen vaikeuksiin ja saatamme huokaista: "Tule, Jeesus, ja nouda lepoosi!"

Jeesuksen kanssa eläessämme, saamme luottaa siihen, että Hän noutaa meidät Isän luo silloin kuin Isän tahto on! Jeesus on läsnä seuraajansa elämässä kaikki päivät maailman loppuun asti. Hän varjelee vaaroissa. Hän lääkitsee sairaan ja armahtaa synnintuntoisen. Jeesus elää sydämissämme Pyhän Hengen kanssa ja Hän itse on tie, joka kotiin vie!

Kiitos Jeesus seurakunnasta, kodista, jossa puhut meille sanasi kautta ja annat meille ruumiisi ja veresi ehtoollisessa. Kiitos Jeesus rakkaista ihmisistä, joiden yhteydessä saamme elää täällä vanhuuttamme ja odottaa ilolla perillepääsyä! Aamen

Tänä aamuna, 26.4.2015, rakkaudella Mummi


lauantai 25. huhtikuuta 2015

"Siunaa ja varjele meitä"

Rakas Lähimmäiseni, minulla on ollut suuri ilo tutstua uusiin ihmisiin, olen saanut pitää enkeleitä vieraanani! Mielenkiintoista on ollut nähdä hyvä järjestys uinnin SM-kisoissa. Nuoret tulevat rivissä odottamaan vuoroaan. Toiset istuvat, toiset verryttelevät sillä aikaa. kun edellinen ryhmä ui. Voittaja löytyy, ja oma sijansa jokaiselle uimarille. Ja seuraava altaalinen nuoria on jo vauhdissa! Voittajan on helppo hymyillä. mutta monen pettymys purkautuu itkuun. Meidän Olli jäi vähän ennätyksestään, mutta 13 sija ensimmäisissä nuorten SM-kisoissa on hyvä tulos. Onnea! Iloa harrastuksesta, ja voimia jatkaa uintia, toivon Sinulle, Olli, ja kaikille muillekin nuorille! Uinti vauhdittaa opiskeluakin. Isä antakoon voimia ja terveyttä!


Uusi eduskunta etsii omia vastuutehtäviään maan parhaaksi. Johdata  Herra, paras asiantuntija jokaiseen tehtävään. Herra,anna Suomeen hyvä, toimintakykyinen hallitus! Kun avasin virsikirjan, sain Uuno Kailaksen hyvän runon jatkoksi näihin mietteisiini. Rukoillaan virren 584 sanoin:

"Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs. Kaitse ain kansamme tietä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs, Sulta on kaikki suurruus, henki sun hengestäs. Herramme, kirkasta  meille kasvos laupiaat, niin että armosi alla toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat. Vaivoissa näytä meille kasvosi laupiaat. Tutkien sydämemme silmäs meihin luo. Ettemme harhaan kääntyis, ettei kansamme nääntuis, silmäsi meihin luo. Alati synnyinmaalle siipies suoja suo."

Tänä aamuna, 25.4.2015, rakkaudella Mummi

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ääretön armo poistaa kaiken vihan.

Rakas Lähimmäiseni, uusi päivä tuo uutta elämään! Saan nähdä ensi kerran elämässäni livenä, kuinka SM-uinnit toteutetaan. Yksi nuorista uimareista on vieraanani mumminsa kanssa. Oli ilo tutustua teihin! Isä, siunaa tämä suuri tapahtuma Vaasassa ja kaikki uimarit. Olli, mummit kannustavat Sinua!

Martti Luther tarjoaa meille mannaa, vapautta Jeesuksessa. Yksin Jeesus vanhurskauttaa meidät!
Omia tekoja ei siihen tarvita. Tässä evästä tälle päivälle:

Ef. 1:7
Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen.
Nämä sanat opettavat, että koko meidän vanhurskautemme Jumalan edessä on
syntien anteeksiantamus. Meidän on siis opittava kohoutumaan yläpuolelle
järjen, joka riitelee kanssamme näyttäen meille sekä syntimme että hyvät
tekomme. Emme saa katsoa kumpaankaan, vaan perustaudumme vain näihin
sanoihin mistään muusta välittämättä. Emme aseta armoa vain syntiä
vastaan, vaan myös kaikkia hyviä tekoja vastaan ja suljemme näin pois
kaiken inhimillisen vanhurskauden ja pyhyyden.

Sanot: Tunnenhan vielä joka päivä syntiä itsessäni, omatuntoni tuomitsee
minut. Vastaan: Juuri siksi sinun on opittava, että kristillinen
vanhurskaus ei ole mitään muuta kuin ainoastaan syntien
anteeksiantamusta. Olet sellaisessa valtakunnassa, jolla on tekemistä
syntien kanssa ja jossa on niin ääretön armo, että se poistaa kaiken
vihan.

Vaikka siis tunnet itsessäsi vain monia ja suuria syntejä, ne eivät
kuitenkaan ole enää syntejä, sillä sinulla on niitä vastaan kallis
vastamyrkky, joka ottaa pois synniltä myrkyn voiman. Se on tuo sana
anteeksiantamus. Ilman anteeksiantamusta synti kuitenkin pysyy, eikä
mikään teko auta pienintäkään syntiä vastaan.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 24.4.2015, rakkaudella Mummi

torstai 23. huhtikuuta 2015

Jeesus sanoo: "Minä tulen pian."


Rakas Lähimmäiseni, Jeesus kanssasi kaikessa! Ilo herätä kello neljä, kun Jeesus välittää meidän rukouksemme Isälle! Vanha ruumis on kankea, mutta siihen auttaa virsijumppa: vain kolme säikeistöä, "Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen"; reipasta marssia, kädet ja vartalo mukana, niin jopa mummi on vetreä aloittamaan uuden päivän! Kokeilepa Sinäkin!

Tänään Jeesus muistuttaa meitä paluustaan maan päälle. Hän sanoo: "Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi." Ilm. 3:11.

Juha Vähäsarja puhuu meille: "Miten pysyä uskossa, kun maailma houkuttelee yhä väkevämmin ja väkevämmin. Miten säilyttää puhdas omatunto, kun synti vaikuttaa aina vain pienemmältä ongelmalta kristityillekin?
Ei mitenkään muuten kuin että elää evankeliumista, kaikkien syntien anteeksisaamisesta. Kuulee Jeesuksen ristinverestä, joka on vuotanut meidän syntiemme vuoksi ja on pyyhkinyt ne kaikki merten syvyyksiin. Siten, että yhä uudelleen muistaa kastettaan, jonka siunauksesta saakka Jumala on uskollisesti varjellut.
Kun pitää kiinni Jumalan sanasta, eikä kiellä Jeesuksen nimeä, on voitonseppele jo pään päällä. Riittävästi perillepääsemiseksi, vaikka omat voimat olisivatkin vähäiset."

"Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, taivaan Isä suojelee. Ota Jeesus rakkahin, suojaas koti kallehin. Siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää. Ystävä sä lapsien, pientäs auta holhoten. Pidä meitä turvissas, Jeesus armohelmassas. Suojaas sulje isänmaamme, sulta kaiken lahjaks saamme. Johda Jeesus rakkahin, meidät taivaan kotihin."

Tänä aamuna, 23.4.2015, rakkaudella Mummi.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pimeydestä Valoon.

Rakas Lähimmäiseni, "Taas siunattu päivä nyt luo valoaan, ja armahan aamun se tuopi." Onpa ilo lähteä ulos kävelemään ja näkemään, mitä uutta Isä on tänään maasta nostanut! Silmut aukeavat, kevät tuoksuu! Kiitos, Isä, uudesta päivästä ja keväästä!

Juha Vähäsarja näyttää tänään, mistä pimeästä laaksosta Jeesus Kristus meidät valoon nosti: Ps.73:21-26 "Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti. Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi. Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johatat minua tahtosi mukaan, ja viimein nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti."

"Kun Jumalan olemassaolo kirkastuu sydämelle, näyttää entinen elämä kuin "järjettömän eläimen" juoksulta. se, mikä ennen oli tavoittelemisen arvoista ja tärkeää, osoittautuu mielettömäksi tuulen tavoitteluksi ja suureksi sokeudeksi. Kun Jumala osoittautuu eläväksi, on kuin pitkä uni päättyisi ja joku laittaisi valon päälle pimeään huoneeseen.
Uskossa Jeesukseen nähdään, että vaikka ruumis ja sielu nääntyisivät. niin tärkeintä on se, että Jumala on turvakallio ja ihmisen osa tässä elämässä. Taivaassa on Jumala, johon turvata ja maan päällä hän on suoja, jonka kaltaista ei ole toista. Hänen lukseen saa tulla ja jäädä. Hän johdattaa kädestä pitäen koko vaarallisen matkan kotiin saakka."

Kiitos, Jeesus, että nostit meidät yöstä valoosi ja olet Turvakalliomme! Kiitos Pyhä Jumala, että pidät meistä huolen. Aamen.

Tänä aamuna, 22.4.2015, rakkaudella Mummi

tiistai 21. huhtikuuta 2015

"Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat


Rakas Lähmmäiseni, muistathan Sinä, että Taivaallinen Isä pitää meistä huolen? Jos olet huolten ja murheen murtama, Jumalan mies, Daavid, lohduttaa Sinua psalmissa 23: "Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani, sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." Jeesus lohduttaa meitä Pyhän Hengen kanssa.

Taivaallinen Isä pitää huolen meidän pihapupustakin. Tuolla se nyhtää vastanoussutta ruohoa kaikessa rauhassa, vaikka autot huristavat kovaäänisinä ohi. Se tietää, että tällä reviirillä ei mikään uhkaa!

Psalmi 23 on kirjattu tälle päivälle. Jäädään sen lupauksiin ja siunaukseen mekin kaikki: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani, sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."

Rakas Jeesus, Sinä teit ristillä kaiken puolestamme, kiitos, että saamme levätä Sinussa tänäänkin! Aamen.

Tänä aamuna, 21.4.2015, rakkaudella Mummi.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hoivataan toinen toistamme

Rakas Lähimmäiseni, kansa on puhunut. Suomeen on saatu uusi eduskunta. Meidän uskovien tehtävä on nyt rukoilla kaikkien eduskuntaan valittujen puolesta, että he toimisivat aina yhteiseksi hyväksi, maamme parhaaksi. Kiitos Jumala, että Sinä siunaat kansanedustajia heidän vaikeassa tehtävässään!

Nautitaan mannaa maanantaina, että tiedämme, mitä Jumala meiltä kaikilta odottaa. Kiitos, Leena, ihanasta kuvasta!

Room. 15:7
Hoivatkaa toinen toistanne. Tästä opimme, kuinka meidän on kohdeltava
vajavaisia. On tehtävä ero synnin ja ihmisten välillä. Me koetamme
poistaa syntiä ja auttaa ihmistä. Emme saa siis karttaa, hylätä emmekä
halveksia ketään, vaan ennemminkin hoivata häntä ja oleskella
mielellämme hänen kanssaan. Näin autamme häntä hänen pahuudestaan,
nuhtelemme ja neuvomme häntä, rukoilemme hänen puolestaan, kärsimme ja
kannamme häntä. Näin teemme vain sen, minkä tahtoisimme itsellemme
tehtävän, jos olisimme samassa synnissä.

Kristittyhän elää vain ollakseen toisille hyödyksi, hävittääkseen
syntejä eikä ihmisiä. Tätä hän ei voi tehdä, ellei tahdo olla
tekemisissä vajavaisten kanssa. Kummallista laupeuttahan se olisi, että
tahtoisit ravita nälkäisiä ja vaatettaa alastomia, mutta et kuitenkaan
antaisi nälkäisten ja alastomien tulla luoksesi. Samoin se, ettet tahdo
seurustella pahojen ja vajavaisten ihmisten kanssa olisi samaa, kuin et
tahtoisi olla kenellekään hyödyksi etkä auttaa ketään tulemaan
hurskaaksi.

Rakkaus ja kristillinen elämähän ei ole sitä, että löydämme hurskaita,
väkeviä ja pyhiä ihmisiä, vaan sitä, että teemme heikoista ja
vajavaisista hurskaita ja tätä harjoitamme tässä elämässä. Me emme siis
vain kärsi lähimmäisemme virheitä uskossa ja elämässä, vaan myös pyrimme
parantamaan niitä.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 20.4.2015, rakkaudella Mummi

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hyvän Paimenen sunnuntai.


Rakas Lähimmäiseni, olemme saaneet herätä Hyvän Paimenen sunnuntaihin. Kiitetään Jeesusta. että Hän on meidät laumaansa ottanut! Me kukin voimme kohdata Jeesuksen ehtoollisella omassa seurakunassamme ja kiittää hyvää Jumalaa, Taivaallista Isäämme siitä, että Hän pitää meistä huolen. Pyhälle Hengelle kiitos siitä, että Hän yhdistää meidät!

Sanan Aika tuo meille tietoa tämän lepopäivän aiheista: " 2 sunnuntai pääsiäisestä. Hyvä paimen. "Totisesti, totisesti; se joka ei mene lammastarhaan portista, vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaita nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa, hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä. koska he tuntevat hänen äänensä. Vierasta he eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä he eivät tunne vieraan ääntä" joh. !0: 1-10.

Ps,23; Miika 7:14-20; hebr. 13: 20-21. Liturginen väri valkoinen, neljä kynttilää. virsi 375.

Rakas Vapahtaja. Kiitos, että tällä viikolla saamme rukoilla rakkaan psalmin sanoin: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." Kiitos, että saamme olla turvallisin mielin sanoessamme: "Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä."

Rakas Lähimmäiseni, jos et usko kohdallesi todeksi tuota rukousta, Sinä et tunne Jeesusta, Vapahtajaamme. Jeesus sanoo Sinulle: "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua." Rukoilen puolestasi, että ottaisit Jeesuksen elämäsi Herraksi!

Tänä aamuna, 19.4.2015, rakkaudella Mummi

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Jeesus kutsuu Sinua

Rakas Lähimmäiseni, eilen illalla olin toisenlaisessa juhlassa. Ystäväni poika, Vesku, lauloi  kaveriensa ja Vaasan kaupunginorkesterin säestyksellä tekemiään lauluja. "Pohjanmaa" sytytti pohjalaiset, mutta "Suomi on sun" nosti yleisön  liikkumaan ilosta niin, että juhlasalin lattia notkui kuin rantalaituri. Illan päätteeksi kävin halaamassa Veskua, jonka puolesta olen paljon rukoillut. "Vesku, iloitsen kanssasi huippuhetkestäsi ja odotan rukoukseni toteututumista. Kiitos illasta!"

Tänään Jeesus on Galilean järven rannalla. Iloitsen siitä, että näin omin silmin Israelissa tuon järven ja siellä hetkessä nousseen myrskyn:

"Ja kulkiessaan Galilean järven  rantaa Jeesus näki kaksi veljestä, Simonin, jota kutsutaan Pietariksi ja Andreaan, hänen veljensä, heittämässä verkkoa järveen; sillä he olivat kalastajia. Ja hän sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia." Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat häntä." Matt.4

Jaakko Haavio rukoilee näin: "Lahjoita meille sellainen sydän, että me voisimme kuulla sinun kutsusi. Vaikuta meissä halu seurata sinua uskossa ja kärsimisessä. Paina maailman hätä meidän sydämellemme niin, että meissä heräisi halu tehdä se, mitä sinä meiltä odotat. Sinä olet laupias ja kysyt omiltasi laupeutta. Herra armahda meitä!"

Rakas Jeesus, Sinä kutsut seuraajia kaikkialla maailmassa. Kiitos, että Sinä annat jokaiselle seuraajallesi armolahjan, iankaikkisen elämän. Aamen.

Tänä aamuna, 18.4.2015, rakkaudella mummi






perjantai 17. huhtikuuta 2015

Uskollinen Jumala, auta kansaamme!

Rakas Lähimmäiseni, kovin hitaasti herää tämä tietokonevanhukseni. Tänään olen herätellyt sitä toista tuntia. Kärsivällisyyttä, mummi! Rakas ystäväni, elämme vaaleihin valmistautumisen aikaa. Hätä oman maamme tulevaisuuden puolesta nousee, kun kuulee keskustelijoiden eripuran ja epäkunnioittamisen toisiaan kohtaan. Nousee rukous, Isä, yhdistä päättäjät yhteistyöhön ja toistensa kunnioittamiseen! Isä, auta kansaamme ja maatamme tänä mahdollisuuksien keväänä 2015!

Kansana saamme yhtyä Psalmin 71: 21-22 rukoukseen: "Kohota minut takaisin kunniaan ja lohduta minua jälleen, niin lyyrani sävelin saan ylistää sinun totuuttasi, Jumala, ja harppuni kielillä kiittää sinua, Israelin Pyhä!"

Juha Vähäsarja valoittaa tekstiä meille: "Jotta voi lohduttaa muita, on itse tultava ensin lohdutetuksi. Voidakseen tulla lohdutetuksi, on ensin kaivattava lohdutusta.Tullakseen lohdutusta kaipaavaksi, on kohdattava elämässä vaikeita aikoja ja suostuttava niiden oppiin.
Jeesus sanoi Pietarille ennen kuin Pietari oli Jeesuksen kieltänyt, että kun hän jälleen palaisi pimeydestään, hänen tulisi vahvistaa veljiänsä.
Saamme rukoilla Jeesusta näyttämään meille uuden tehtävämme, jos olemme joutuneet taakan kantajan paikalle. Jeesus ei ole antanut tätä tietä sattumalta, vaan sillä on joku tietty tarkoitus. Kun Herra lohduttaa jälleen, saamme nostaa lyyramme ja harppumme ja virittää uuden ylistyslaulun. Jumala on kaikissa antamissaan teissä uskollinen."

Jumala, hoida meidän maamme uuteen nousuun, ja anna kansallemme usko Sinun voimaasi ja kansamme huulille kiitoslaulu Jeesukselle! Aamen

Tänä aamuna, 17.4.2015, rakkaudella Mummi

torstai 16. huhtikuuta 2015

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, Tänä aamuna tietokoneellani oli siivouspäivä! Se päivitti ja päivitti tuntikaisia.  lieneekö kysymyksessä lähtölaskenta? Kymmenen vuotta on pitkä palvelusaika. Eilen harmaa pihapupumme uskalsi jo tulla maistelemaan vastanousseita hentoja ruohonkorsia pihaani. Hyvin näytti salaatti maistuvan, sillä ateria oli harras ja pitkäkestoinen. Talitintti laulaa kovin lyhyttä säettä. Onko vanha titiyy todettu liian vanhanaikaiseksi ja valittu uusi, lyhempi laulu kiireisille kevätlinnuille? Kuunnellaan, me luonnonystävät, kuuluuko missään päin Suommea vanhaa säettä. Kertokaa mummille!

Martti Luther puhuu kristityn vaelluksesta. Nautitaan mannaa:

Joh. 10:4

Laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat
seuraavat häntä. Kristillinen elämä tämän paimenen hoidossa merkitsee
sitä, että hän jatkuvasti hallitsee, johdattaa ja taluttaa omiaan, että
he pysyisivät hänen ominaan uskon vapaudessa. Uskossa he myös lähtevät
häntä seuraamaan kuuliaisina ja tehden hyvää. Kristuksen valtakunnassa
me emme näet saa noudattaa lihallisia himojamme. Meidät päästetään lain
vankilasta, jossa emme voineet sydämestämme tehdä mitään hyvää. Nyt sen
sijaan seuraamme häntä iloiten ja hyvällä omallatunnolla sen mukaisesti
kuin Kristus itse kutakin kutsuu ja tahtoo käyttää palveluksessaan.
Kristuksen seuraaminenhan on koko elämämme ja työmme edistymistä uskossa
häneen. Se on alituista uskon kilvoitusta.

Tiedämme toisin sanoen olevamme uskon kautta Jumalalle otollisia tämän
rakkaan paimenen tähden. Heikko elämämme ja heikot tekomme eivät ole
kuuliaisuuden mukaisia niin kuin pitäisi. Ne ovat kuitenkin suojassa
emokanan siipien alla. Jumala tyytyy Kristuksen tähden. Hänen turvissaan
alamme olla kuuliaisia, huutaa häntä avuksi kaikessa kiusauksessa ja
hädässä, tunnustaa hänen sanaansa ja palvella lähimmäistämme. Näin me
sekä sisäisessä että ulkonaisessa elämässämme löydämme laitumen, siis
lohdutuksen, voiman ja avun. Uskomme ja kaikki hyvä lisääntyy.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 16.4.2015, rakkaudella Mummi


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Me Kristuksen todistajat.

Rakas Lähimmäiseni, Sinä ja minä olemme ylösnouseen Kristuksen todistajia, kun Jeesus asuu Pyhän Hengen kanssa sydämissämme. Usein me pelkäämme todistaa, niinkuin Pietarikin pelkäsi suuren hämmennyksen keskellä. Tämä aika on meille hyvin hämmentävä. Pyydetään Jeesusta avuksemme että, että me edes elämällämme levittäisimme Kristus-valoa.

"Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä." Jaak.3:11

Juha Vähäsarja selittää meille: "Moraali ja arvot ovat aivan toiset kuin muutama vuosi sitten. Suhtautuminen ennen kauhistuttavina pidettyihin ilmiöihin on muuttunut pikku hiljaa hyväksyttäväksi. Olemmeko unohtaneet sen, että elämme maailmassa, mutta emme maailmasta. Kun ero maailman ja kristityn väliltä hälvenee, voittaja on aina maailma. Samasta lähteestä alkaa pulputa makeaa ja karvasta vettä. Pian koko lähteen vesi on sekoittunut juomakelvottomaksi. Meidän on syytä valvoa vaellustamme sitä tarkemmin, mitä pidemmälle yö käy ja mitä raivokkaampi on vihollinen taistelussaan sanaa vastaa."

"Vain sinä tunnet minut Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikiin haavoihin. Jos luoksesi en pääse voittajana, voin tappioni tuoda kuitenkin. Jos en voi suoraan Isän syliin juosta ja uskon varmuudesta riemuita, saan ahdistuksen yössä sinuun luottaa ja ääneen huutaa, Herra armahda! Jos en voi katsettani sinuun nostaa ja lapsen lailla jäädä turviisi, saan katumuksen, tuskan alta pyytää; nyt minuun tatu, Vapahtajani!" Virsi 289.

Tänä aamuna, 15.4.2015, rakkaudella Mummi

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Johdata meitä, Jumala!

Rakas Lähimmäiseni, Isä antoi rauhallisen unen, mutta yllätti lumisateella juuri, kun mummi vaihtoi kesärenkaat autoon. Onneksi lumi sulaa pian pois, että pääsen Kävelykioskille täsmäjumppaan. Lonkka on tervehtynyt, kun sen stressi on vaihtunut lepoon! Kiitos, Isä, että johdatat!

Eilen kävin äänestämässä. Isä, auta maamme uuteen nousuun. Johdata maamme johtoon osaavat johtajat, että hyvä yhteistyö ja oikeat valinnat tuottaisi turvallisuuden ja leivän kaikille suomalaisille!

Tänään jaan kanssasi Jaakko Haavion rukouksen Taivaan avain rukouskirjasta: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes sen löytää. Ja löydettyään hän panee sen hartioilleen iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: "Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut. Samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Luuk 15.

Hyvä Jumala. Lähetä Pyhän Henkesi tuli jokaiseen Suomen kotiin. Varjele meitä ja siunaa rauhallasi. Lohduta kaikkia, jotka kärsivät tuskaa ja ovat sisäisesi joutuneet ahdistukseen ja ristiriitoihin. Pelasta epätoivoon joutuneet, kirvoita heidät sielunvihollisen paulasta. Anna meille syntimme anteeksi ja palauta meidät kaikesta eksymyksestämme, että sinun pyhät enkelisi saisivat iloita meistä:"

Tänä aamuna, 14.4.2015, rakkaudella Mummi




























maanantai 13. huhtikuuta 2015

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, keväisen viikonvaihteen jälkeen, Isä antaa tuulta ja sadetta. Se on tarpeen, että jää sulaa maasta ja vesistöistä ja luonto alkaa viheriöidä ja elää. Koko kevään me saamme elää ihmeessä, kun katselemme Jumalan työtä luonnossa. Kiitos, uutta luova, Jumala!

Muistathan viisaat ja tyhmät neitsyet? Luther selittää meille Jeesuksen vertauksen Matt.25:1-13.  Nautitaan mannaa maanantaina:

Matt. 25:3
Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Raamattu
sanoo: Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.  Se ei ole
puhumista, vaan elämää, ei sanoja, vaan toimintaa ja työtä. Tyhmät
neitsyet osaavat paljon puhua asiasta, mutta heidän sanojaan eivät
seuraa toimi ja työ.

He ovat sellaisia tyhmiä, joilla on vain lamput, siis ulkonainen muoto.
Matteuksen evankeliumin 7. luvussa Kristus todistaa heistä, että he
sanovat aina: Herra, Herra.  Suu siinä on, mutta sydän ei ole mukana,
siinä siis ei ole öljyä, toisin sanoen uskoa sydämessä. He eivät
kuitenkaan tiedä sitä, vaan luulevat lamppunsa olevan valmiit.
Luonteensa mukaisesti he saarnaavat mielellään ja kuulevat uskosta.
Sanaa kuullessaan he omaksuvat luulotellen valheuskon, jota he pitävät
lampun öljynä. Siitä huolimatta he elävät vanhoissa synneissään kuten
aikaisemminkin.

He ovat yhtä pikavihaisia ja ilkeitä, yhtä ahneita ja köyhiä kohtaan
armahtamattomia kuin aiemminkin ja yhtä paljon Jumalan tuntemista
vailla. Tämä heidän itselleen rakentamansa usko eli luulo on pelkkä
ihmisteko. Se on kuin vaahto vedessä tai kuohu oluessa, joka pian
katoaa. Siksi tällainen omatekoinen valheusko ei voi kestää kuolemassa,
vaan se kukistuu synnin, perkeleen ja helvetin tuskien kynsiin.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 13.4.2015, rakkaudella Mummi

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jeesus auttaa väsynyttä.

Rakas Lähimmäiseni, eilen saimme lupauksen kesästä! Oli mitä hienoin ulkoilupäivä. Liikuttiin, mutta harjoiteltiin myös runoja eri tavoin. "Ah, enko mä hautaan asti koulukainen lie", tämä sana pätee tähän mummiin. Kun otimme toisen henkilön tekemästä runosta yhden sanan jokaiselle riville, tuli tällainen runo, haluatko Sinäkin kokeilla: "Mikä sinua kiinnostaa? Liikuta aivojasi. Tarkista talosi perustuksia myöten. Järisytä mielikuvitustasi, laajenne sen liitoksia. Aja ulos turhat ajatukset. Sinä löydät sen! Mene ulos paljaan taivaan alle. Mene luonnon armoille. Mene ihmisten ilmoille - edes hetkeksi." Tästä tuli armoton runo! Jeesuksen armon löydämme tänä lepopäivänä Psalmista 34, Juha Vähäsarja uskoo, että yksi jae riittää; jae 9:

"Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen."

"Jumalaan ei voi uskoa pysyttelemällä hänen yhteytensä ulkopuolella. Hänen tekojaan ei voi tunnistaa, ellei tule sisälle Jumalan valtakuntaan. Voimme kuvitella päättävämme Jumalan olemassaolosta ulkopuolisen tutkijan silmin, mutta hänen voimansa jää silloin vieraaksi.
Jeesus kehotti seuraamaan itseään ja tulemaan vakuuttuneeksi, onko kyseessä todella Jumalan tie vai sepitetty taru. Muuallakin Raamatussa Jumala pyytää katsomaan omin silmin, tulemaan ja maistamaan rohkeasti hänen hyvyyttään. Mitään ei häviä, jos tulee ja maistaa. Jos ei tule, voi hävitä taivaan, jonka ihanuus alkaa jo täällä maan päällä. Jumala vakuuttaa, että se löytää onnen, joka turvaa häneen. Jumalaan toivonsa laittava ei pety."

Rakas Jumala, kiitos Sinulle, että Sinulla  on apu ja pelastus jokaiselle, joka ei itse jaksa. Kiitos Jeesus, että Sinä riennät avuksi jokaiselle, joka Sinua avukseen huutaa! Aamen.

Tänä aamuna, 12.4.2015, rakkaudella Mummi








lauantai 11. huhtikuuta 2015

Rauha Jeesuksessa.

Rakas Lähimmäiseni, aurinko helottaa jo kirkkaalta taivaalta, kun herään syvästä unesta kello puoli kahdeksan. Kiitos, Isä sielun ja ruumiin levosta! Kiitos, että tervein jaloin saan astella uuden päivän haasteisiin.

Eilen illalla saimme raamattupiirissä uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen ristintyön tähden. Ylösnoussut Jeesus on meidän pelastuksemme. Hän vanhurskauttaa meidät! Hän kärsi meidän syntiemme rangaistuksen ristillä, että me voimme elää Pyhän Jumalan lapsina ja perimme iankaikkisen elämän.

Tekstimme raamattupiirissä oli rankka, osa vuorisaarnaa Matt. 5: 21-32. Ilman Mailis Janatuisen opaskirjaa olisimme jääneet pelon valtaan, mutta viisailla kysymyksillään hän johdatti meidät ymmärtämään, että Jeesus on meidät lunastanut kaikista synneistämme ja kuolemasta. Jeesus on meidän Vapahtajamme ja syntiemme sovittaja. Jeesuksessa meillä on rauha! Ylistys Sinulle, Kristus! Laulathan kanssani virren 105, jonka lauloimme piirin lopuksi. Se on pääsiäisvirsi. Se on tämän aamun virsi:

"Aurinkomme ylösnousi, paistaa voitto vuorella. Lämmin valo sieltä loistaa, surut murheet hajottaa. Kokoon tulkaa, taivaan linnut suvi-ilmaan puhtaaseen. Visertäkää pienet leivot viinipuussa tuoreessa. Kylmä talvi pois on mennyt, myrskysää on lakannut, lumipilvet hajotetut, kylmä sumu selvinnyt. Lehti puhkeaa jo puihin, valkoruusut aukeilee. Lounatuuli hiljaisena Eedomista puhaltaa. Kesälinnut taivaan alla iloisina lentävät. Sulaneella sydämellä laulaa toukomettiset. Elämä ja autuus loistaa Herran seurakunnassa. Aurinko on ristin päällä valkea ja punainen. Armon Henki täyttää mielet murheelliset ilolla. Rauhan tyven, puhdas ilma Jeesuksesta virtailee. Epäilysten alta nousee käyhä sielu kiittämään. Ikävöitsen täältä päästä kotimaahan ikuiseen."

Tänä aamuna, 11.4. 2015, rakkaudella Mummi

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Jumalan lahjat.

Rakas Lähimmäiseni, eilen illalla kuulimme ystävä-taiteilijoita "Laulun ja runon illassa". He kutsuivat meidät tukemaan puutteessa eläviä lähimmäisiämme. Kiitos, rakkaat ystävät, iloitsimme lahjoistanne! Ilolla yhdyimme kolehtivirteen 428: "Kiitos suuren kuninkaan, joka siunaa kirkkoaan lahjoin lukemattomin, erilaisin antimin." Kiitos kaikille mukanaolleille avustanne lähimmäisille! Kiitos ylösnoussut Vapahtaja, että tänäänkin elät kanssamme ja autat meitä, kun Sinuun turvaamme!


Sinua, lukijani kiitän, että olet lähettänyt hyviä kuvia ilokseni ja tämän bloginikin elävöittämiseksi! Tänään sähköpostikuviani katsellessani, löysin ihanan kuvan pienestä luontotutkijasta, rakkaasta kummilapsestani. Liitän sen iloksesi, rakas lukijani. Siinä on kaksi Jumalan lahjaa: pieni lapsi aidoimmillaan ja kevätkukka, joka ilmestyy iloksemme mustasta mullasta!

Mummin mieleen muistuu pienet hetket omien lasten ja lastenlasten kanssa, silloin kun he olivat pieniä. Tuli yhtäkkiä pieni runo, kun sitä aikaa eli. Kiitetään Jumalaa luovuuden lahjasta. Hän antaa mahdollisuuden purkaa kokemansa sanoiksi. Ota Sinäkin ne sanat käyttöön, niitä on ilo lukea vanhana mummina, ja muistella, kun ajatus kulkee klimpeissä.

"Antoi Luoja armostansa kuulaan keväisen aamun. Ojenteli oksiansa, herätteli heiniänsä, päivän silmiä raotti. Tuota mummi lapsinensa katseli hyvillä mielin. Lauloi lintukin sivulla, oman onnansa ojensi. Juoksi lapsi matkan päähän paljaat varpaat nurmikossa, kunnes hetkessä pysähti, löytyi pulma puolitiessä. Pienat sormet pontevasti poimivat kastetta maasta. Tule tänne, katso mummi, kuka on itkenyt yöllä?

Tänä aamuna, 10.4.2015, rakkaudella Mummi

torstai 9. huhtikuuta 2015

Pysytään Jumalan Sanassa.

Rakas Lähimmäiseni, Herra siunatkoon Sinua siinä tehtävässä, jonka olet Häneltä saanut! Juha Vähäsarja muistuttaa meitä Saulin elämän kautta, että Jumalan Sanassa pysyminen on Jumalan työssä menestymisen edellytys. Rukoillaan yhdessä: (Klikkaa tätä)


"Samuel sanoi: "Vaikka olit omasta mielestäsi mitätön, Herra voiteli sinut Israelin kuninkaaksi, ja sinä olet Israelin heimojen päämies. Kapinointi on noituuden vertainen synti, röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi."
1 Sam. 15: 17, 23.

Jumala valitsee omakseen ja asettaa työhönsä kenet haluaa. Omasta mielestä voi olla keloton ja huono, täysin mahdohon siihen tehtävään, johon Jumala on kutsumassa ja viemässä. Mutta Jumala ei kutsumistaan kadu. Kenet hän katsoo sopivaksi, se on sopiva, vaikka oma sydän ja koko maailma sen myötä sanoisivat toista.
Saul oli Herran valitsema kuningas, vaikka Saul itse pitikin itseään mitättömänä. Mitättömyys ei koitunut Saulin tuhoksi, vaan paljon suurempi asia. Saul hylkäsi Jumalan sanan! Siinä piili tuho ja tuomio. Siinä alamäen alku ja syy.
Uskollisuus Jumalan sanalle on oleellista, silloin vähäinenkin on riittävä. Kun elämme ja teemme työmme kuuliaisina Jumalan sanalle, Jumala pitää kyllä muusta hyvin huolen."

Rakas Jumala, anna meidän pysyä kuuliaisina Sinun Sanallesi, "sillä se on elämä sille, joka sen löytää ja lääke koko hänen ruumiillensa."
Aamen.

Tänä aamuna, 9.4.2015, rakkaudella Mummi.
Ps. Vaasan Kirkossa tänään klo 19 Laulun ja runon ilta. Kolehti lähimmäisten auttamiseksi. Tervetuloa!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

"Herra on armahtavainen ja laupias"

Rakas Lähimmäiseni, uusi aamu on tuonut tuulen tullessaan. Katto on kolissut, kun lumet ovat poissa. Puut heiluvat vinhasi tuulessa. Herra herättelee niitä talviunestaan! Sinua, Lukijani, haluan tervehtiä tuuli-rukouksellani: "Lähetä Jumalan tuuli tuomaan tulta taivahasta, ottamaan omat tekoni, antamaan sanoille siivet. Sytytä Jumalan tuli sydämeni sanallasi. Anna silmät alemmaksi, nähdä Sinun tavallasi. Näytä paikka povellasi, josta työhösi lähetät."

Muistathan, rakas Jeesukseen uskova ystäväni, että Jeesuksella on tehtävä meille jokaiselle. Onko se kotona, niinkuin mummilla vai onko se kadulla tai työpaikalla, todistamalla omaalla työpanoksellaan, että työn voi tehdä niinkuin Herralle. Kysellään Isän tahtoa. Pyhä Henki johdattaa meitä.

Olen hukannut Sanan aika, oppaani. Sormipaikalta avautui Psalmi 145. Daavidin ylistysvirsi, jakeet 8-13, kirjaan ne tähän: " Herra on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa. Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa. Kaikki sinun tekosi ylistävät sinua ,Herra ja sinun hurskaasi kiittävät sinua. He puhuvat sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi. Niin he ilmoittavat ihmislapsille hänen voimalliset työnsä ja hänen valtakuntansa kirkkauden ja kunnian. Sinun valtakuntasi on iankaikkinen valtakunta, ja sinun herruutesi pysyy polvesta polveen."

Kiitos, rakas Taivaallinen Isä Sanastasi. Kiitos pääsiäisestä, Jeesuksen valmistamasta juhla ajasta, jonka olemme saaneet elää. Ohjaa, Herra kansaamme, että valitsemme vaaleissa vastuulliset, osaavat edustajat uuteen eduskuntaan. Kulje, Herra, tulevien päätösten edellä, että maamme ja kansamme nousee alennustilastaan! Aamen.

Tänä aamuna, 8.4.2015, rakkaudella Mummi

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Herran Pyhä ehtoollinen

Rakas Lähimmäiseni, olemme heränneet arkipäivään. Olemme saaneet viettää pääsiäistä, ilon ja yhteyden juhlaa. Jeesuksen ristintie ja ylösnausemusilo ovat värittäneet päivämme. Jeesus on antanut meille ruumiinsa ja verensä ehtoollisella. Olemme saaneet seurakuntayhteydessä iloita Jeesuksen täytetystä työstä!

Martti Luther puhuu tänään ehtoollisesta. Nautitaan mannaa, arjen evästä!

Matt. 26:26
Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini.  Älköön kukaan kristittynä
tehkö lahkohenkiemme tavoin heidän kysyessään, kuinka leipä voisi olla
Kristuksen ruumis ja viini Kristuksen veri. He tahtovat mitata ja
käsittää Jumalan järjellään. Kun se ei käy, he päättelevät, ettei Jumala
voi sitä tehdä.

Mikä hyöty on moisesta itsensä vaivaamisesta? Vaikka ihminen itsensä
rikki murtaisi, Herraa, Jumalaamme ei kuitenkaan voisi käsittää
ihmisjärjellä. Hän ei ole sellainen Jumala, jonka voisi ihmisjärjellä
mitata, ymmärtää ja käsittää. Hänen tekonsa ja sanansakaan eivät ole
meidän järkemme hallittavissa.

Pysykäämme siis lujasti näissä Kristuksen selvästi lausumissa sanoissa:
tarjottu leipä on hänen ruumiinsa ja tarjottu viini on hänen verensä.
Käykäämme esiin yksinkertaisesti ja uskokaamme yksinkertaisten lasten
tavoin epäilemättä, että niin on. Kiittäkäämme häntä tästä armosta,
iloitkaamme siitä, vahvistakaamme sydämiämme ja tarkatkaamme, miksi
Kristus on sen tehnyt, väittelemättä ja kysymättä, voiko hän tehdä sen.
Röyhkeät ihmiset eivät kysy, minkä tähden Kristus on niin tehnyt, vaan
ainoastaan, voiko hän niin tehdä.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 7.4.2015, rakkaudella Mummi

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ylösnousseen kohtaaminen

Rakas Lähimmäiseni, Jeesus elää, Herrani! Kuolemalta murtui valta. Hän on Vapahtajani kuoleman ja synnin alta. Jeesus auttaa pelastaa, siihen tahdon uskaltaa. Virsi 99:1.

Enkelin kehoituksen mukaan naiset lähtivät opetuslasten luo. "Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi "Terve teille!" ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan, siellä he saavat minut nähdä." Matt. 9-20.

Jeesuksella oli tärkeä viesti opetuslapsilleen ja kaikille meille: " Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Vartijoille Jeesuksen ylösnousemus tuli yllätyksenä. Ylipapit lahjoivat sotamiehet: "Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä ja veivät hänet meidän nukkuesamme. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, niin me lepytämme hänet ja toimimme niin, että saatte olla huoletta." Niin he ottivat rahat ja tekivät niin kuin heitä oli neuvottu. Ja tätä puhetta on levitetty juutalaisten kesken ja sitä kerrotaan vielä tänäkin päivänä."

"Jeesus elää, Herrani! Hänessä on kaikki luotu, minullekin iäksi elämä ja armo suotu. Minkä Herra vakuuttaa siihen tahdon uskaltaa."

Tänä aamuna, 6.4.2015, rakkaudella Mummi

Ps, jos asut Radio Vaasan kuuluvuusaluella, kuuntele Hengellisen musiikin toivekonserttia klo 10-13 ja tue Vaasan alueen puutteessa eläviä lähimmäisiä! Kiitos!




sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kristus on ylösnousut!

Rakas Lähimmäiseni, olemme heränneet pääsiäisaamuun. Minä heräsin kello neljä. Sinä, Lähimmäiseni, nousit rukouksiini, että minun oli noustava kertomaan Sinulle ilosanomaa Jeesuksesta, jos vielä uskot tämän maailman viisaita, jotka sanovat, että Jumalaa ei ole, eikä Jumalan ihmeitä tänään enää tapahdu.

Tämän aamun ilosanoma on edessämme Matt. 28: 1-8: "Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille. Hän oli näöltään niinkuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Ja häntä peljästyneet vartijat vapisivat ja kävivät ikäänkuin kuolleiksi. Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö, sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut. Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te saatte hänet nähdä. Katso, minä olen sen teille sanonut. Ja he menivät kiiruusti haudalta peloissaan ja suuresti iloiten ja juoksivat viemään sanaa hänen opetuslapsillensa." Kristus on totisesti ylösnoussut!

Se, että minä ja Sinä uskomme tämän ilosanoman Jeesuksesta, on Jumalan ihme! Se, että saamme kertoa ilosanomaa Jeesuksesta vielä yli kahdeksankymppisenäkin on Jumalan ihme!

Eilen ystävä kertoi, ettei parantumisihmeitä enää tapahdu. Hän näki Tv-ohjelman, jossa näin todistettiin. Lääkärit eivät ole koskaan ihmeitä nähneet! Minä kumosin hänelle tuon väitteen. Haluan Jeesuksen ylösnousemuspäivänä kertoa sen Sinullekin:

Minä sairastin astmaa, joka oli Östanlidissa todettu parantumattomaksi allergiseksi astmaksi. Käytin suihkeita helpottaakseni oloani. Minun lääkärini ja työtoverini kirjoitti tarvitsemiani reseptejä. Vuonna 1995, eräässä Sanan ja rukouksen illassa Jumala kosketti minua Pyhällä Hengellään. Kun rukoilija nosti kätensä, minä lensin kirkon lattialle ja nauroin niin, että kirkko raikui. Olin ihmisten silmissä säälittävä; maan multaa, siinä kieriessäni ja nauraessani, mutta Jumala paransi minut siinä kaikista peloistani ja kaikista sairauksistani. Minä en naurusta tiennyt, mutta kun  nousin lattialta, hengitin paremmin kuin koskaan! Ylistin Jumalaa, oli ylimaallinen olo! Seuraavana päivänä lääkärini kirjoitti parantumiseni sairaskertomukseeni ja ihmetteli itsekin Jumalan voimaa! Kun mieheni näki muutoksen voinnissani, hänestäkin tuli Jeesukseen uskova mies. Ei tarvinnut rukoilla hänen uskoontuloaan kuin 21 vuotta! Jumala näytti meille, että Hän tekee ihmeitä! Jeesuksen armosta ja rakkaudesta saan iloita joka päivä ja todistaa Jumalastani vielä yli-ikäisenäkin tämän internetin kautta monille. Kiitos Jumalalle!

Tänä pääsiäisaamuna, 5.4.2015 ilolla Mummi.


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Tartu käteen!

Rakas Lähimmäiseni, heräämme lankalauantaihin. Jeesus on haudassa. Opetuslasten mielet mylletävät. Jeesus oli kertonut heille tulevista tapahtumista, mutta he eivät olleet ymmärtäneet. Heidän Mestarinsa oli kuollut ja haudattu! Epätoivo, suru ja tuska täytti opetuslasten mielet. He lymysivät lukittujen ovien taakse suremaan.

Me tiedämme, että Jeesus voitti kuoleman! Me tiedämme, että Jeesus kärsi ristillä meidän syntiemme tähden. Hän voitti meille elämän ja autuuden! Rakas Lähimmäiseni, Jeesus puhuu voimakkaasti meidän sydämillemme, kun olemme seuranneet Hänen kärsimystietään. Jeesus teki tämän kaiken meidän tähtemme, ettei yksikään meistä joutuisi kadotukseen, vaan saisimme elää Jumalan valtakuntaa todeksi jo täällä maan päällä, ja päästä kerran Taivaan kotiin omaan sijaamme, jonka Jeesus on meille valmistanut.

Me tiedämme, että Jumala varusti meidät hyvin täksi maanpäälliseksi ajaksemme. Hän on kanssamme kaikki päivät! Hän sanoo meille hädän päivänä: "Minä pidän Sinusta huolen." Me tiedämme, että Jeesus lähetti meille Pyhän Hengen olemaan kanssamme, johdattamaan ja puolustamaan meitä kaikkina päivinämme. Ja me tiedämme, että Jeesus vie rukouksemme Isälle, lohduttaa, armahtaa, ja rohkaisee Sanalla seurakunnassa. Jeesus antaa ruumiinsa ja verensä ehtoollisessa meille, että muistamme Hänen rakkaudentekonsa ristillä ja tiedämme, että Hän on meidän Pelastajamme! Ole ylistetty Jeesus! Tartu. Lähimmäiseni, Jeesus- käteen, että tunnet, kuinka Hän rakastaa Sinua!

Tänä aamuna, 4.4.2015, rakkaudella Mummi.




perjantai 3. huhtikuuta 2015

"Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se."

Rakas Lähimmäiseni, eilen nautimme ehtoollista Vaasan Kirkossa. Ylösnoussut Vapahtaja antoi meille ruumiinsa ja verensä. Jeesus hoiti meitä. Juudaksen kynttilä sammutettiin ensin. Messun päättyessä sammutettiin kaikki opetuslasten kynttilät ja alttari puettiin mustiin. Alttarille tuotiin Jeesuksen piikkikruunu ja viisi punaista ruusua. Tänään Jeesus on ristillä.

On kolme ristiä rinnakkain
ja yhdeltä loistaa valo. 
Se Vapahtajan risti on,
se Vapahtajan risti on,
on siinä rakkaus suunnaton!

On taivas tumma 
ja musta maa
kuka tästä hetkestä selvän saa
on pelko ja ahdistus läsnä.

Jo ryöväri äänensä korottaa:
hän pilkkaa,
hän pilkkaa Jumalaa.

On Jeesus ääneti ristillään.
Joku rikkoo keihäällä kyljen.
On läsnä voima ja valo
jo syttyy taivaan palo.

Mutta toinen ryöväri paremmin ties
mihin Jeesuksen rakkaus riittää.
Hän oli hetkessä vapaa mies, 
hän hengessään jo kiittää, 
kun anteeksi kaiken, kaiken saa,
sillä Jeesus armonsa antaa
ja ryövärin ohitse kuoleman
mukanaan taivaaseen kantaa.

Jää tyhjä risti kummulle. 
Se kertoo voitosta Herran.
Se Vapahtajan risti on, 
se Ylösnousseen risti on,
se on toivo toivottomalle!

Käy, sinäkin, ystävä, ristisi alle, 
niin kiitetään yhdessä Herraa.

Tänä pitkäperjantaina, 3.4. 2015, tervehdin Sinua, Lukijani, tämän vanhan runoni sanoilla. Mummi.






torstai 2. huhtikuuta 2015

Jeesus asettaa ehtoollisen.

Rakas Lähimmäiseni, kiirastorstaiaamuna herään kello kolme. Kaikki väsymys on poissa. Levänneillä jaloilla saan mennä katsomaan uutta aamua. Kiitos, Isä, kevätyöstä! Sulava lumi on kattanut sumulla maisemani. Mustat puut ja sumun ympäröimät katulamput hivelevät silmiäni. Osaisipa tuon maalata!

Rakas Lähimmäiseni, Jeesuksen kärsimysviikolla olemme tulleet iltaan, jolloin Jeesus asettaa ehtoollisen. Mateus 26: 17-30:

"Mutta ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Mihin tahdot, että valmistaisimme pääsiäislampaan sinun syödäksesi? Niin hän sanoi "Menkää kaupunkiin sen ja sen luo ja sanokaa hänelle: "Opettaja sanoo: Minun aikani on lähellä; sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa." Ja opetuslapset tekivät niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan. Ja kun ehtoo tuli, asettui hän aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Ja heidän syödessään hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille; yksi teistä kavaltaa minut". Silloin he tulivat kovin murheellisiksi ja rupesivat toinen toisensa perästä sanomaan hänelle: "Herra, en kai minä ole se?" Hän vastasi ja sanoi:"Joka minun kanssani pisti kätensä vatiin, se kavaltaa minut. Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt." Niin Juudas, joka hänet kavalsi vastasi ja sanoi: "Rabbi, en kai minä ole se?" Hän sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit."

Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini". Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille; tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne  Isäni valtakunnassa." Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle."

Kiitos, elävä Vapahtaja, että tänään saamme nauttia ruumiisi ja veresi ehtoollisella seurakunnissamme!
Ole ylistetty puolestamme kärsinyt Vapahtaja, Jeesus Kristus! Aamen.

Tänä aamuna, 2.4.2015, rakkaudella Mummi.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Jeesus tuomitaan

Rakas Lähimmäiseni, hiljaisella viikolla seuraamme Jeesuksen tietä ristille. Tässä maailmassa tapahtuu paljon asioita. Suomessa valmistaudutaan vaaleihin. Harkitaan, ketkä maamme päättäjistä pystyvät yhteistyöhön, johtamaan maan asiat vakauteen. Surraan surevien kanssa ja iloitaan iloitsevien kanssa.

Rakas Lukijani, iloitse kanssani, sillä elävä Vapahtajamme, Jeesus Kristus, Pyhä Henki ja Taivaallinen Isä tuli mummin sydämeen neljäkymmentäyksi vuotta sitten, niin että sen tunsin ja kiitin siitä, ja iloitse kanssani, että mummille on tänään syntymäpäivä! Liitän tähän päivän kunniaksi harjoitustyöni: "Hiljaisen viikon ruusut". Ilahduttakoon nämä ruusut Sinua, jolla myös on merkkipäivä tai tavallinen elinpäivä. Meidän kaikkien on hyvä elää Jeesuksen seurassa!

Seurataan Jeesuksen kärsimystietä Sanan ajan mukaan: Otsikko on "Jeesus tuomitaan. Jeesus vietiin nyt maaherran eteen. Tämä kysyi: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" "Sinä sen sanoit", Jeesus vastasi. Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään. Silloin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö kuule, kuinka raskaita todisteita he esittävät sinua vastaan?" Mutta Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Tämä ihmetytti maaherraa suuresti.-- Matt. 27: 11-32."

"Herra, kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät sinua, sinä et vastannut mitään. Miksi et? Olisithan sinä voinut selittää heille kaiken ja vaientaa heidät omalla viisaudellasi ja voimallasi. Sinä et tehnyt niin. Sinä valitsit heikkouden tien. Olit haavoitettu ja ihmisten hylkäämä. Herra, se oli sinun tiesi, tie, jonka Isä oli sinulle antanut. Ylistys sinulle, uskollinen Jeesus!"

Tänä aamuna, 1.4.2015, rakkaudella Mummi.