keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Rakkaudessa ei pelkoa ole

Rakas Lähimmäiseni, Herra kehottaa minua kysymään Sinulta pelkäätkö Sinä ihmisiä? Orjailetko, etkö uskalla olla oma itsesi joidenkin ihmisten läsnä ollessa? Jumala on näyttänyt minulle, että me ihmiset olemme kaikki heikkoja, Jumalan rakkautta ja armoa kaipaavia, vaikka virka-asema tai näyttävä tehtävä nostaa heidät ”pelottaviksi” keulakuviksi.

Minä sairastin paniikkihäiriötä useita vuosia. Pelkäsin kaikkea, erityisesti katselin pelolla varmoina esiintyviä ihmisiä ja ajattelin, tuon ihmisen kanssa en haluaisi olla missään tekemisessä. Tiedän, että sairauteni johtui lapsuuden kokemuksistani. Minuun oli istutettu käsitys, ettei minusta ole mihinkään. Siksi pelkäsin ”täydellisiä” ihmisiä.

Tähän kaupunkiin muutettuani minulle nousi kolme naista, joita ihailin ja pelkäsin heidän asemansa ja esiintymisvarmuutensa vuoksi. Jumala näytti minulle, kuinka väärä on tällainen harhaluulo kanssaihmisistä. Jumala johdatti minut näiden kaikkien kolmen naisen ystävyyteen. He tulivat elämääni ja rukousyhteyteen kanssani sen jälkeen, kun Jumala otti minut hoitoihinsa. Vuosikausia rukoilin jokaisen heidän kanssaan ja opin tuntemaan hauraan, Jumalan armoa kaipaavan, lämpimän sisaren, joka lähti tästä elämästä Jeesuksen armoon luottaen taivaan kotiin.

Haluan sanoa Sinulle, rakas Lähimmäiseni, että Jumalalle olemme kaikki rakkaita ja kalliita. Hän hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme rakkaiksi lapsikseen. Kaikki ihmiset olemme samanlaisia, emme selviä tästä elämästä omin voimin, vaan tarvitsemme Jeesuksen armoa viimeistään kuoleman hetkellä. Lähimmäiseni, Sinä kelpaat Jumalalle sellaisena kuin olet! Ota vastaan Jeesuksen armo, niin saat rakkauden ja rauhan Hengen ja rakastavan Taivaallisen Isän. Huomaat, että ihmisiä ei tarvitse pelätä eikä orjailla. Rakkaudessa ei pelkoa ole!

Tänä aamuna, 23.2.2011, rakkaudella Mummi

6 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Tästä tuli mieleen Virsi 256.
ruotsin virsikirjassa
Nyt pelko pois, on merkki salainen,
on nimi suojaamassa matkalla.
Autioon rantaan vaikka tiesi vie,.saat nähdä jäljet rantan hiekalla...

mummi kirjoitti...

Sylvi rakas, kiitos kun uskalsit kommentoida. Virsi sopii varmaan hyvin tähän. Olen huomannut, että tämäntapaiset kirjoitukset ohitetaan vähin äänin. Ei haluta puuttua henkilökohtaisiin ongelmiin. Onko tämä liian avoin kanava? Kysyy Mummi

Nimetön kirjoitti...

Kiitos Mummi sinulle rohkeudestasi kertoa kipeistäkin asioista. Tiedän omakohtaisesti, mitä on olla pelkuri. Kiitos sinulle ystävällisyydestäsi, mikä tuo ilon heikoillekin. Näen kuinka Herra sinua hoitaa, se ilo ja ystävyys on sinussa. Sinua siunaten

eeva

Kirsti kirjoitti...

Olen pelännyt kovasti ihmisiä, mutta en enää niin paljon. Tuntemattomien tai puolituttujen isossa seurassa en uskalla sanoa mitään ja jännitän kovasti. Jos nykyään tapahtuu näin, aivan väsyn siihen jännittämiseen, että ainako se on tätä samaa. Olen myös ahdistumiseen taipuvainen. Kun ahdistuksen tunne tulee, se ei ihan helposti mene pois.

Kirsti kirjoitti...

Ed. Kirstin kommentin on siis kirjoittanut Kirsti2

mummi kirjoitti...

Rakkaat Eeva ja Kirsti2, Tämä meidän ihmispelkomme tulee lapsuuden kokemuksista. Pieni lapsi meissä on jäänyt ilman turvallisuutta joissakin tilanteissa. Se on sisäänkirjoitettu. Jumala hoitaa meitä kokonaisvaltaisesti. Hän opettaa pienten kokemusten kautta. Kerron teille yhden sellaisen. Herra kehottaa. Mummi