perjantai 17. kesäkuuta 2011

Hyvää huomenta, rakkaat Lähimmäiseni!

Tämä aamu on toivon aamu! Saan kokeilla toimiiko tämä ihmekone. Toukokuun lopulla sain sen kotiin, mutta se pimeni kesken kaiken ja taas lähetettiin huoltoon. Huollossa on paljon koneita ja mummin koneella ei ole kiirettä. Hyvä näin! Olenpa saanut kasvaa pienemmäksi todetessani tämän. Nyt olette kanssani, rakkaat ystäväni, kiitetään yhdessä hyvää Jumalaa!

Kesä kaikkine ilmeineen on ollut läsnä koko ajan. Luonto on rehevä, kaikki kukat loistavat kilvan väreissään ja vesiheinä voi hyvin, kun itikat kiusaavat kitkijää. Alppiruusujen kukkaloistoa katsellessa muistaa kiittää niiden Luojaa, ne ovat parasta taidetta. Helleaalto, jonka koimme, oli mummille taas koettelemus! Taas kerran ymmärsin hyvin, että etelän lämpöön ei tarvitse lähteä. Vanha sydän ei jaksa saunaa eikä hellettä! Paljon iloa on ollut kirjosieposta, joka perusti perheen pesäpönttöön. Sen iloinen laulu on pelastanut monet aamut, jolloin ikävä Teuvoa on kalvanut mieltäni.

Ja seurakuntaystävät, he ovat suuri kiitosaihe! Monet soittavat ja kysyvät vointia. Lähellä olevat tupsahtavat ovesta sisälle ja kysyvät: "Kuinka sinä jaksat?" On iso ilo, että ystävät ovat lähellä ja myötäelävät silloin, kun ikävä koettelee. Ei suotta Raamatussa sanota muistakaa leskiä ja orpoja! Kunpa itsekin muistaisin myötäelää lähimmäiseni murheissa. Se ei paljon vaadi, mutta tuottaa ison ilon sille, jota muistetaan!

Jeesus on ollut läsnä joka päivä lupauksensa mukaan. Olen saanut käydä jumalanpalveluksissa ja tullut siunatuksi. Raamatun sana on puhutellut ja hengelliset ohjelmat ovat antaneet ajattelemisen aihetta. Jeesus elää kanssamme ja Pyhä Henki johdattaa, siitä kiitän hyvää Jumalaa!

Rakas Jumala, yhdessä kiitämme vastoinkäymisistä, jotka kasvattavat kärsivällisyyttä ja opettavat ymmärtämään, että, Sinä Isä, olet läsnä silloinkin, kun itsestä tuntuu katkeralta. Opeta meitä antamaan anteeksi ja jättämään katkeruus, sillä se myrkyttää sydämen. Kiitos, Isä, Jeesuksen armosta tänäänkin! Hänen rakkautensa ja armonsa riittää meitä siunaamaan tässäkin hetkessä, Aamen. Ole siunattu, rakas Lähimmäiseni!

Tänä aamuna, 17.6.2011, rakkaudella Mummi

6 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Hyvää huomenta!
Hyvä kun olet taas saanut koneesi kuntoon ja meillä on taas yhteys.
Kaikenlaisia vaikeuksia täällä maanpäälä on. Kiitos Taivaan Isälle kaikesta niistä ystävistä jotka sinua ovat käyneet katsomassa ja kiitos myös että sinä olet olemassa.!
Yhdyn kiitosrukoukseesi.
Voimis sinulle!
Oikein leppoisia kesäpäiviä sinulle!

mummi kirjoitti...

Sylvi rakas, heti vastasit, kiitos siitä. Sinäkin olet aikaisin heräävä. Minkälainen on Sinun kesäsi siellä ollut, kerropa vähän. Siunausta tähän päivään! Mummi

sylvi kirjoitti...

Kesä on ollut ihan suotuisa.
Luoja jo hellinyt lämmöllä , nyt vähän viileämpää, ja sataa.
Kukkaloistoa on paljon ja kasvit puutarhassamme ovat kasvaneet kovasti.
Ensimmäiset mansikat ovat kypsyneet.
Kesän vietämme mieheni kanssa kotona.
Meille tulee kesävieraita sieltä suomesta.
Lapset ja lapsenlapset täällä voivat hyvin.
Käyvät usein luonamme.
Tänä aamuna heräsin aikaisin, kun illalla menin saunan jälkeen nukkumaa aikaisin
Tällaista täällä.
Hyvää päivänjatkoa sinulle ja siunausta elämääsi.

Taivaankansalainen kirjoitti...

Ihanaa, mummi, ihanaa! Tulinpa taas iloiseksi, kun pitkästä aikaa pääsin lukemaan kuulumisiasi. Lukiessani ajattelin, että 'Oi Herra, anna minun olla samanlainen vanhoilla päivilläni, että kaikesta huolimatta huuliltani saisi nousta kiitos ja ylistys Sinun puoleesi. Että voisin olla katkeruudesta vapaa ja elää positiivisella asenteella ja olla rohkaisuksi monelle.'
Kaikki tämä huokuu sinun teksteistäsi ja kiitän Jumalaa siitä, että kaltaisiasi mummeja on olemassa!
Siunausta kesääsi!

mummi kirjoitti...

Kiitos Sylvi, melkein näin Sinut siellä nääpurimaan lämmössä rakkainesi. Teillä oli myös lähetysjuhlat. Meillä Vaasassa on tänä viikonloppuna myös Lähetyksen kesäpäivät. Toivottavasti tulee paljon väkeä tännekin. Herra kanssasi! Mummi

mummi kirjoitti...

Kiitos Johanna, että saan Sinunlaiseltasi nuorelta tervehdyksen. Iloitsen Sinusta, Herra Sinua siunatkoon runsaalla läsnäolollaan. Virkistävää kesää Sinulle ja rakkaillesi! toivoo Mummi