maanantai 20. elokuuta 2012

Jumalan Sana on lääke ja elämä.

Rakas Lähimmäiseni, eilinen sunnuntai oli itsensä tutkimisen päivä. Tiedämme mitä tekoa me olemme, erehtyviä, rikkovia ja masentuvia, ilman Jeesusta. Tänäänkin on aika hiljentyä rukoukseen Jeesuksen eteen ja kääntää katse Häneen, joka yksin voi auttaa: Rakas Jeesus, Sinä kuljet kanssani joka päivä. Hoida minua rakkautesi kädellä, että voisin olla Sinun todistajasi arjessani. Avaa korvani kuulemaan Pyhän Hengen ääntä, että Sinun askelissasi kulkisin. Anna anteeksi virheeni ja syntini, että voin tänäänkin olla Taivaallisen Isäni lapsi. Sinä Jeesus olet ainoa toivoni.

Sananlaskujen kirjan neljännessä luvussa jakeet 20-23 on meille tärkeä ohje Jumalalta: "Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään, sillä ne ovat elämä sille joka ne löytää ja lääke koko hänen ruumiillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee."

Isän poikia ja tyttäriä kehotetaan pitämään Raamatun Sanaa elämänohjeena päivittäin, etteivät he horjahda oikealta tieltä. Sieltä löytyy elämän lähde Jeesus, Vapahtaja, kaikkine runsaine lahjoineen, sieltä löytyy toimiva Jumala, Pyhä Henki koko voimassaan, ja sieltä löytyy kaikkia ihmisiä rakastava Jumala, joka odottaa kaikkia luotujaan yhteyteensä. Jumala ei suotta sano, että Jumalan Sana on lääke kaikkiin sairauksiin ja rikas ELÄMÄ jokaiselle ihmiselle, joka sen löytää ja ottaa omakseen.

Tänä aamuna, 20.8.2012, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: