sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Synti ja armo.

Rakas Lähimmäiseni, kaksi tuntia nukuttuani, herään kirjoittamaan Sinulle tämän lepopäivän viestiä. On isänpäivä. Siunattua isänpäivää Sinulle ja perheellesi! Onnea kaikille isille! Olette saaneet tehtävän Jumalalta!

 Edessäni on Apostolien tekojen 22 luku, jossa Paavali kertoo hänen ja Jeesuksen kohtaamisesta näin: "Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni; ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Niin minä vastasin: "Kuka olet, herra?" Ja hän sanoi minulle: "Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat."

Näin Jeesus toi Saulin eteen hänen syntinsä. Kirkas valo sokaisi Saulin silmät ja hän kaatui maahan eikä nähnyt kulkea. Seuralaiset taluttivat hänet Damaskoon, jossa Ananias, Jumalan lähetti, sanoi Saulille: "Saul, veljeni, saa näkösi jälleen." Saul jatkaa kertomustaan: "Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen. Niin hän sanoi: "Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut. Ja nyt mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeansa ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi." Kolmiyhteinen Jumala ilmoitti Paavalille Jumalan tahdon ja Kristuksen lähettiläänä hän saattoi pian sanoa: "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa."

Kun Jeesus kutsuu meitä, tuhlaajalapsiaan, takaisin Jumala-yhteyteen, Hän haluaa meidätkin seuraajikseen. Kun Jeesus puhuttelee rakkauden äänellä, mekin tunnemme syyllisyytemme. Näemme itsesäälin, kaunan ja katkeruuden, joka jäytää mieltämme siinä masennuksen kuopassa, johon usein olemme harharetkillämme vajonneet. Kadumme. Meidänkin pimeyteemme ilmestyy  Jumalan kirkas valo. Isä armahtaa ja sulkee meidät syliinsä niinkuin Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojan. Olemme palanneet kotiin, kasteen armoon ja Jeesuksen seuraajaksi. Pyhä Henki avaa Jumalan Sanan ravinnoksemme ja johdattaa meitä joka päivä. Kristus elää meissä! Ole kiitetty, Kolmiyhteinen Jumala, iankaikkisesta rakkaudestasi!

Tänä aamuyönä, 11.11.2012, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: