sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hoivataan toinen toistamme.

Rakas Lähimmäiseni, olen nukkunut hyvin edellisen valvotun yön jälkeen. Kiitos Herra, että armahdit ja otit taakat pois! Lähetän Sinulle vielä Lutherin mannaa tämän lepopäivän evääksi. Herra hoitakoon Sinua! Mummi.

Gal. 6:2

Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Samoin
kuin Kristus on ottanut teidät huostaansa, tehnyt teidän syntinne
omikseen ja vanhurskautensa teidän omaksenne, samoin teidänkin tulee
hoitaa niitä veljiä, jotka kenties ovat harhaantuneita, kun heitä ei ole
oikaistu. Teidän on siedettävä heitä kärsivällisesti ja otettava heidän
syntinsä omiksenne. Jos teillä on jotakin hyvää, tehkää heidät siitä
osallisiksi. Apostolikin opettaa: Hoivatkaa sen tähden toinen toistanne,
niin kuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi, ja
toisaalla: Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella
oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa
olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä.

Älkää siis tekään, jos luulette olevanne parempia, katsoko sitä
saaliiksenne, aivan kuin se kuuluisi vain teille. Nöyrtykää, unohtakaa,
mitä te itse olette ja olkaa kuin yksi heistä voidaksenne kärsiä heitä.
On todella onnetonta vanhurskautta, jos joku ei voi sietää rinnallaan
muita, huonompia ja koettaa paeta heitä yksinäisyyteen. Sen sijaan hän
voisi hyödyttää heitä kärsivällisesti rukouksellaan ja hyvällä
esikuvallaan olemalla heidän kanssaan. Jos ei näin tehdä, kätketään
Herran antama leiviskä eikä anneta palveluskumppaneille, mitä ollaan
heille velkaa.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Taivaan Isän siunausta Sinulle Mummi.
Rauhallista alkavaa Hiljaistaviikkoa!

mummi kirjoitti...

Kitos Sylvi, ystävä. Minäkin rukoilen, että Herra hoitaisi kaikkia blogiystäviäni joka päivä! Mummi