sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Jeesus elää!

Rakas Lähimmäiseni, riemullista Vapahtajan ylösnousenusjuhlaa Sinulle ja perheellesi! Jeesus, parhain ystävämme, on voittanut kuoleman! Me saamme elää Isän lapsina tänään ja iankaikkisesti! Me saamme tavata rakkaamme Isän luona kerran! Iloitaan ja kiitetään siitä! (Huomaan, että tänä aamuna huudan Sinulle, kun tuli noin monta huutomerkkiä.)

Kun herään kuuden jälkeen tv7:ssa menee elokuva Jeesuksen viimeisistä hetkistä Matteuksen evankeliumin mukaan. Naiset etsivät haudalta Jeesusta. Mutta enkeli kertoo heille ilosanoman: Jeesus on noussut ylös. Hän elää! Liityn heidän iloonsa ja mielessäni kuljen heidän kanssaan, kun Jeesus tulee rinteellä vastaamme antamaan meille tehtävän. Me saamme kertoa, että Jeesus elää! Minun on helppo kulkea naisten seurassa, ovathan maisemat tutut, sillä vasta kuukausi sitten sain kävellä Jeesuksen askelissa Pyhällä maalla. Sinulle, Lähimmäiseni, kerron tänä pääsiäisenä, että Jeeus elää! Hän haluaa tulla Sinun parhaaksi Ystäväksesi, Ystäväksi, joka ei petä, Ystäväksi, joka elää kanssasi joka päivä maailman loppuun asti. Ystäväksi, joka armahtaa Sinua ja antaa Sinulle Isän lapseuden, elämän ja autuuden! Tiedän sen, koska Jeesus on ollut minun paras Ystäväni jo kolmekymmentäyhdeksän vuotta.

"Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta. Suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta. Kivelle hän istahti, puhui iloisesti: Jeesus nousi haudastaan ja elää ikuisesti. Jeesus taivaan kuningas, kuolon vallan voitti. Jälkeen pitkäperjantain näin pääsiäinen koitti. Niin kuin taivaan enkeli mekin iloitsemme. Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme." Virsi 88.

Tänä pääsiäisaamuna, 31.3.2013, rakkaudella Mummi





2 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Iloista Jeesuksen ylösnousemusjuhlaa sinullekin! Hauta on tyhjä. Saamme elää ylösnousseen seurassa tänään ja aina.

mummi kirjoitti...

Jeesus on totisesti ylösnoussut! Iloitaan siitä kaikki kristityt! Mummi