torstai 4. huhtikuuta 2013

Miksi murehdit?

Miksi murehdit, rakas Lähimmäiseni? Tähän ajatukseen heräsin. Kun avasin Sanan ajan, sain vastauksen suoraan Sinulle: "Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Jumala on meille palastuksen Jumala. Herra, Herra pelastaa kuolemasta." Ps. 68: 20-21.

Tiedän omasta kokemuksesta, että me unohdumme  murehtimaan. Koko päivä menee murehtiessa, emmekä jaksa etsiä siitä ulospääsyä. Tänään tiedän, että rukous on ovi ulos kaikista ahdistuksista, joihin joudumme. Ja meidän tulee aina muistaa pääasia; että "meitä kantaa Jumala, meidän apumme"

Filippiläiskirje 4: 6-7 antaa meille hyvän ohjeen merehtimiseen: "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."

Kun katsomme Jeesukseen omien murheidemme sijaan, tiedämme, että Hänelle kaikki on mahdollista. Kun asetumme Isän eteen rukoukseen, Hänen läsnäolonsa tuo rauhan ja siunauksen. Meidän ei tarvitse juosta perässä, niinkuin Jeesus meille sanoo. Meillä on apu sillä sijallamme, missä olemme, koska Jeesus asuu sydämessämme Pyhän Hengen kanssa ja Isä on aina kuulolla! Rukoillan ja kiitetään! Ole kiitetty Kolmiyhteinen Jumalamme!

Tänä aamuna, 4.4.2013, rakkaudella mummi.

5 kommenttia:

Huopalintu kirjoitti...

Kiitos näistä rohkaisun sanoista. Siunausta sinulle.

Runoystävä kirjoitti...

Yhdyn trinan sanoihin. Kiitos!

Terttumarja kirjoitti...

Hyvin on osuvat sanat tällekin päivälle.
Ihminen on vaan niin ajattelematon, ettei muista, mitä Raamattu antaa ohjeeksi murehtimiseen.
Kiitokset!

Kata kirjoitti...

Kiitos tästä♥merkitsi mulle paljon.

Iloa ja haleja♥toivottelee Kata

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakkaat ystäväni, trina, Runoystävä, Rosina ja Kata, tänä iltana rukoilen, että Isä ottaa teidät syliinsä ja antaa teille levon ja rauhan kaikista murheista! Yksin Hän voi sen tehdä! Mummi