perjantai 5. huhtikuuta 2013

Rukoillaan hallituksen puolesta.

Rakas Lähimmäiseni, iloitsen siitä, että saan mennä nukkumaan puhtaaseen sänkyyn puhtaassa kodissani, jonka ystävä on siivonnut ikkunoita myöten. Nyt näen kevätauringon kirkkaista ikkunoista ja koti tuoksuu puhtaalta. Kiitos ystävästä, joka jaksaa ja osaa!

Maamme hallituksen puolesta olen murehtinut näinä päivinä. Kyllä heidän työnsä täytyy olla ylivoimaisen raskasta, kun kaikki kansalaisemme lehdissä ja tv:ssä kilvan moittivat heitä. Kukaan ei kannusta, eikä halua odottaa ja katsoa mitä he saavat aikaan.

Nyt on aika kaikkien uskovien rukoilla hallituksessa olevien puolessa, että he jaksavat tehdä raskasta työtänsä. Kun katselin kyselytuntia eduskunnasta, tuntui tosi ankealta nähdä se riitahenki joka siellä vallitsi.
Muistui mieleeni Jeesuksen sana Matt.12: 25: Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä."

Rakas Jumala, anna Sinä viisautta kansanedustajille, että he ymmärtäisivät, että tämän maan kohtalo on heidän käsissään. Hallitus ja oppositio istuvat samassa veneessä. Vene kaatuu, jos yhteishenkeä ei löydy. Herra siunaa hallituksen työtä! Anna heidän saada työrauha ja anna heidän päätöksiensä koitua kansamme parhaaksi, tätä pyydämme Jeesuksen nimessä.Aamen.

Tänä yönä, 5.4.2013, rakkaudella Mummi.

3 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Osut taas asian ytimeen. Rukousta tarvitaan.

Ensi keskiviikkona tulee ulos MTV3:n uutisissa klo 19 tai 22 Lahden Gospel Ridersien tallilta tänään kuvattua materiaalia.

mummi kirjoitti...

Kiitos, pitääpä katsoa! Mummi

Marja-Leena kirjoitti...

Koko Suomen kansan ja hallituksen puolesta tarvitaan paljon rukousta!
Taipaleella