torstai 25. huhtikuuta 2013

Rukousvastaus.

Rakas Lähimmäiseni, kiitos Sinulle, jos rukoilit kanssani eilisen kirkkoillan onnistumisen puolesta! Me saimme rukousvastauksen! Herra siunasi illan niin, että kiitosmieli saatteli meidät kaikki kotitielle. Kuulijoita tuli kaksi kertaa niin paljon, kuin edelliseen konserttiin. Kaikki taiteilijat esiintyivät kuin enkelit! Tämä on mummin mielipide. Runsaat kiitokset siitä rakkaudesta, jota meille kuulijoille ja lähimmäisillemme osoititte! Monista suista kuului: "Lisää tällaisia konsertteja!"

"Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä. Kiitos, että rukoukset, monet monet kuulit sä. Kiitos, että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä. Kiitos kun mä hädässäni avun saan sun kauttasi. Kiitos, että synneistäni vapahtavi Poikasi. Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta, niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista. rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain. Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen, kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen." virsi 341.

Tänä aamuna, 25.4.2013, kiitollisuudella Mummi.


1 kommentti:

Runoystävä kirjoitti...

Nyt on ilmeisesti rukousvastausten aika. Iloitaan siitä ja jatketaan rukoilemista.

Iloa päivääsi! Pian tavataan.