torstai 9. toukokuuta 2013

Jeesus on noussut Isän luo!

  1. Rakas Lähimmäiseni, tänään saamme liittyä opetuslasten seuraan, kun Jeesus on ilmestynyt heille kärsimyksensä jälkeen. On kevät. Monenlaiset kukat levittävät tuoksuaan. Aurinko lämmittää Öljymäen rinteitä. Ilo täyttää mielemme Jeesuksen läsnäolosta! Jeesus puhuu rauhallisella äänellä: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä ei kauan näiden päivien jäljeen." Opetuslapset kysyvät: "Herra tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
"Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kun kun te näitte hänen taivaaseen menevän." Ap.t. 1:4-11.

Rakas Jumala, kiitos, että Jeesus on noussut luoksesi taivaaseen ja Hän elää kanssamme Pyhässä Hengessä! Miedän sydämemme iloitsee Sinun jokapäiväisestä hoidostasi ja läsnäolosta, Pyhä Jumala! Kiitos Raamatun Sanasta, jossa evankeliumi elää keskellämme koko kirkkovuoden. Kiitos, että olet antanut voiman mummillekin, kertoa ilosanomaa Jeesuksesta! Kiitos, että Jeesus palaa takaisin hakemaan omansa Sinun luoksesi, Isä!  Aamen.

Tänä aamuna, 9.5.2013, rakkaudella Mummi.

3 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Sanot kaiken niin tyhjentävästi, että siihen ei ole mitään lisättävää. Kiitos!

sylvi kirjoitti...

siunattua Helatorstai-iltaa ja loppuviikkoa sinulle! ♥ ♥

mummi kirjoitti...

Rakkaat ystävät, kiitos, että ilmoititte elävänne! Olen ollut kovin yksinäinen ja epäilevä? Mummi