maanantai 2. syyskuuta 2013

Mannaa.

Rakas Lähimmäiseni, nautitaan mannaa, se vahvistaa meitä!

Joh. 3:33

Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että
Jumala on totinen. Jumalan totiseksi eli todeksi vahvistaminen merkitsee
sitä, ettei epäillä Jumalan todellisuutta. Monen moni tuosta toisesta
joukosta tosin kuulee Herran todistuksen, mutta se menee toisesta
korvasta sisään toisesta ulos. He uskovat jonkin aikaa, mutta lankeavat
jälleen murheen ja kiusauksen päivänä. Heidän sydämensä ei pysy vakaana.
Murheen aikana he jälleen luopuvat totuudesta, sillä se ei ole heissä
vahvistettu. Heille raha ja omaisuus, kunnia ja voima on paljon
tärkeämpi kuin Jumalan sana. He eivät tee mitään tämän sanan hyväksi,
eivät liioin kärsi mitään eivätkä kuole sen tähden.

Niille sen sijaan, jotka vastaanottavat oikein Kristuksen todistuksen,
se on oikea kirje ja sinetti. He ovat painaneet sen niin syvään
sydämeensä, että he elävät ja kuolevat sen varassa. Jos näet pidämme
Jumalan todellisena, meillä on häneltä vanhurskaus ja iankaikkinen
elämä. Silloin uskomme tulee niin lujaksi, että sanomme: Joka kiroaa
Jumalan sanan, on perkeleestä. Me annamme jopa kiduttaa itsemme
hengiltä. Tämä on kuin sormus, joka on niin lujasti sormessa, ettei
kukaan saa sitä siitä riistetyksi.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 2.9.2013, rakkaudella Mummi.

1 kommentti:

mummi kirjoitti...

Rakas Tuire, juuri tullut uusi lukijani, Isä Sinua ja perhettäsi runsaasti siunatkoon! Rukoilen puolestasi, niinkuin kaikkien lukijoitteni puolesta! Mummi