lauantai 12. lokakuuta 2013

Parantava Jumala.

Rakas Lähimmäiseni, Herään kello viisi lämpimään syysaamuun. Isä antaa kauniin syysmaiseman viipyä vielä silmissämme, sillä lämpötila on nyt 8,5 astetta ja elämme jo lokakuun puoltaväliä armon vuonna 2013. Toivotaan, ettei tuuli puistele pois lehtiä puista, että voimme tankata vielä Isän väri-iloa evääksi valkean talven päiviin!

Sanan aika pysyy vielä viime sunnuntain tekstissä: "Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, sinun syntisi  annetaan anteeksi." Mark.2:5. Jeesus antoi ymmärtää epäuskoisille läsnäolojoille, että Hänen tehtävänsä on antaa synnit anteeksi. Yhtä helppoa hänelle oli parantaa halvaantunut kaikkien ihmisten nähden. Ihmiset hämmästyivät ja ylistivät Jumalaa!

Kuuluvatko syntien anteeksianto ja parantuminen yhteen? Mieleni palaa Psalmiin 103, jossa Daavid laulaa: "Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan."

Kiitos Isä, että lähetit meille Jeesuksen! Kiitos, Jeesus, että annat kaikki syntimme anteeksi Pyhän maahanvuotaneen veresi kautta ja kiitos, että parannat meidän mielenvammamme ja meidän kaikki sairautemme. Kiitos, Isä, että minäkin saan olla kahdeksankymppisenä terveempi kuin nelikymppisenä! Ole ylistetty Kolmiyhteinen Jumala. Sinun Sanasi on totuus!

Tänä aamuna, 12.10.2013, rakkaudella Mummi.

10 kommenttia:

Maire L kirjoitti...

Kiitos Herra, että haluat minuakin koskettaa parantavalla armollasi, niin että myös ruumiini pysyisi riittävän hyvässä kunnossa. Paranna sieluni haavat. Kosketa meitä kaikkia...ilman Herra Sinua emme jaksa.Sulje Mummi rakkautesi lämpöön!
Kitos Taivaan Isä MUmmista ja kiitos, että äitini on paremmassa kunnosa. Paljon on aihetta kiittää<3
Maire

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Mummi päivän sanasta ja rukouksesta sairauksiemme, mielen ja kehon sairauksien paranemisen puolesta!
Tätä rukousta ja sen toteutumista totisesti janoan, anon ja rukoilen. Korjaa sinä Armollinen Jumala särkynyt sielu! Sinä yksin auttaa voit, Isä, Jeesuksen Pyhässä nimessä!

Rukoilen, että Mairen rukouksen kuulet ja täytät sen, mitä hänen sielunsa niin kovasti haluaa ja sinulta anoo.

Kiitos, että Mummia rakkaasti siunaat, häntä, joka tuo sinun valoasi monien elämään.
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakkaat ystäväni, Maire ja yx waari, uskosta on kysymys! Jeesus sanoo: "Niinkuin uskot niin Sinulle tapahtuu ja Sinun uskosi on sinut pelastanut. Älä pelkää. usko ainoastaan!" Tänään olen lukenut Johanneksen evankeliumia. Kuinka rakasta Jeesuksen puhetta se on meille jokaiselle. Sanakirjan mukaan siinä mainitaan usko- sana ainakin 75 kertaa. Jeesus antaa uskon. Hän on meidän palastajamme. Hän on meidän parantajamme. Luetaan ja uskotaan! Hän sen tekee! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Noinhan se Sanan mukaan on, Mummi hyvä.
Opetuslasten tavoin huudan: "Herra, lisää minulle uskoa!"
Herra on uskon alkaja ja täyttäjä.
Tunnustan usein kyseleväni:
Miksi Jeesus ihmettelet omiesi epäuskoa, koska sinähän olet se, joka vaikutat sekä uskon, että tahtomisen ja tekemisen?
TAHDON USKOA - AUTA MINUN EPÄUSKOANI JA ANNA KAIKKI PELKONI ANTEEKSI!
Anna epäuskon syntini anteeksi!
Anna minulle vahva usko, "jonka Jeesus vaikuttaa"!
Se ON sinun tahtosi, ja se ON minun tahtoni ja tarpeeni - usko ja syvä läheisyys sinuun, Jeesus!
Tässä olen Herra - älä viivy!
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Hyvä veli, onkohan niin, että tällä sivulla ei kauan saa keskustella, kun alla sanotaan, että on jatkettava sähköpostiositteessa?

Vastaan Sinulle, että rukouksesi ovat todella rehellisiä. Anot armoa Jeesukselta ja sydänyhteyttä Isän kanssa. Minä uskon, että Jeesus on kuullut jo huutosi ja Isä odottaa Sinua perheyhteyteensä, ettet vain turhaan odottele kynnyksellä oven avausta. Edelleen kehoitan, usko saaneesi! Ala kiittää Jeesusta niin suuresta armosta, jonka Hän on Sinulle antanut. Kiitä Isää ja puhu Pyhälle Hengelle, niin alat saada vastauksia! Sanoo tämän lahjan 40 vuotta sitten saanut Mummi.

mummi kirjoitti...

Olen kirjoittanut Isän lapsena kokemuksistani muutaman omakustanteen. Viimeisen nimellä: Pieniä ja suuria ihmeitä, 10:- lähimmäistyölle. Sitä voi tilata os. alla.

sylvi kirjoitti...

Kiitos taivaan Isälle.
Siunattu pyhäpäivää sinulle♥

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä.
Mielelläni jatkan sähköpostina keskustelua.
Mihin osoitteeseen sinulle voi kirjoittaa?

Kirjasi lähetysosoitetta ei näkynyt.

Siunaus sinulle ja muille.

Kiitä, Herraa, minun sieluni, KIITÄ!
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Sähköpostini osoite on airiinkeri@gmail.com Mummi

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, Herra hoitakoon Sinua ja perhettäsi Sanallaan ja lahjoillaan!Mummi