lauantai 21. marraskuuta 2015

Jeesus ei halua kadottaa yhtäkään meistä.


Rakas Lähimmäiseni, tiedoitusvälineet kertovat jatkuvasti uutisia Ranskan iskun jälkeisistä asioista. Epävarmuus ja pelko tahtoo viedä yöunet.

Me, joilla on yhteys Jumalaan ja voimme keskustella Jeesuksen kanssa, voimme jättää huolemme rukouksessa Isän tietoon ja elää rauhassa normalia elämäämme. Emme me muuta voi tehdä kuin luottaa Jumalan huolenpitoon ja rukoilla.

Harmaat päivät masentavat ja liukkaat tiet peloittavat, mutta pannaan piikit kenkiin ja ulkoillaan! Raitis ilma tekee meille kaikenikäisille hyvää. Tänään luen puhelinhartauden vuodelta 2007, siinä Jeesus kertoo tehtävästään ja odottaa meitä kaikkia yhteyteensä. Rakas Lähimmäiseni, kuljetaan Jeesuksen seurassa. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.

Tänä aamuna, 21.11.2015, rakkaudella Mummi.

Ps. Yöllä oli satanut ensilumen.







2 kommenttia:

Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha kirjoitti...

Vai on teillekin tullut jo ensilumi. Meillä on jo aika paljon lunta ja koko ajan tulee lisää- Ranskan tapahtumat ovat mielessä. Koko maailman itkee edelleen Pariisin kanssa. Pelolle ei saa antaa valtaa. Ihanaa viikonloppua!

mummi kirjoitti...

Rakas Anneli A, olet oikeassa, pelolle ei saa antaa valtaa. Meidän turvamme on Ikiaikojjen Jumala, meillä on rukous ja seurakuntayhteys! Rukoillaan, että palokkaat löytäisivät Jeesuksessa turvan. Muistetaan ranskalaisia ja belgialaisia ja kaikkia uhattuja ja pelkääviä! Ole siunattu! Mummi