torstai 26. marraskuuta 2009

Jeesus on avain

Rakas Lähimmäiseni, eilen kuulin tällaisen lauseen: ”Kyllä minä Jumalan tunnen, mutta Jeesusta en ymmärrä”. Jumalan sana osoittaa harhaksi tällaiset puheet. Johanneksen ensimmäinen kirje, luku 2 jae 23 sanoo: ”Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä”. Vielä luku 5 jakeet 10- 12: ”Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää”.

Huomaat, Lähimmäiseni, että Jeesus, Jumalan Poika on henkilökohtaisen Jumala- suhteemme avain. Kun aika tuli, sanoo Raamattu, Jumala lähetti Poikansa maailmaan sovittamaan kaikkien ihmisten synnit ristinpuulla. Tämä Jumalan teko tarvitaan, että syntinen ihminen voi Jeesuksen uhriveren kautta tulla Pyhälle Jumalalle kelvolliseksi. Sitten kun Jeesus on pessyt meidät puhtaiksi synneistämme, me saamme armon Jeesukselta, ja meistä tulee Jumalan lapsia ja perillisiä. Tämä Jumalan teko tapahtuu kasteessa. Kun lapsi kasvatetaan Jumalan sanan tuntemiseen, hän on Jumalan lapsi ja Jeesus on hänen Vapahtajansa kehdosta hautaan, mutta meidän kastettujen, tuhlaaja- tyttärien ja tuhlaaja- poikien, on tehtävä parannus ja huudettava Jeesusta avuksemme, jotta saamme palata Taivaallisen Isämme syliin.

Johannes ylistää Jumalan rakkautta näin: ” Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus, ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi”. 1 Joh. 4:7- 10.
Jeesus lähetti meille toisen Puolustajan, Pyhän Hengen, joka kirkastaa meille Vapahtajamme armotyötä ja yhdistää meidät Jeesukseen uskovat toisiimme Jumalan rakkaudella. Rakastakaamme toisiamme!

Tänä aamuna, 26.11.2009, ilolla Mummi