sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Jumalan johdatuksessa.


Rakas Lähimmäiseni, kun herään tähän sunnuntauaamuun kello kuusi, kirkas aurinko paistaa pihatien vesilätäkköön, niin, että silmiä häikäisee. Jokohan pilvet väistyvät? Jokohan alkaa oikea lapsuuden kesä Koti-Suomeenkin, että lomalaiset saavat oikean kesäloman? Sen tietää yksin Jumala, Hän, joka säät ja ilmat säätää.

"Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut." Ef.2:10. Tämä Sanan ajan teksti kesäkuun viimeiselle päivälle todistaa, että Jumala on luonut meidät elämään Jeesuksen, Vapahtajamme, yhteydessä, ja Jumalan lapsena kaikki päivämme. Jumala on edeltäpäin valmistanut meille askeleet, joissa Pyhä Henki meitä kuljettaa ja me teemme niitä tekoja, jotkaa Jumala on meidän tehtäväksemme tarkoittanut, kun kuljemme Jeesuksen seurassa. Kun elämme Jumalan johdatuksessa, olemme löytäneet oikean paikkamme tässä elämässä ja meillä on rauha Jumalan kanssa!

Sinä, nuori lähimmäiseni, minkä ammatin itsellesi valitsetkin, tee se Isän tahtoa kuunnellen ja tee työsi Hänen siunaamissaan askelissa. Jumala siunaa ja varjelee Sinua kaikilla teilläsi ja Pyhä Henki antaa Sinulle viisautta, kun sitä anot. Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Minua Hän on johdattanut ja kädestä pitäen taluttanut, miksi Hän ei tekisi sitä sinullekin, rakas Lähimmäiseni.

Rakas Jumala, kiitos siitä, että Sinä elät ja hallitset kaikessa. Kiitos siitä, että meitä kädelläsi johdatat. Auta kaikkia rakkaitamme, lähimmäisiämme, ja kaikkia kaupunkimme ja maamme asukkaita ymmärtämään, että Sinä rakastat meitä iankaikkisella rakkaudella ja haluat meidät lapsiksesi Jeesuksen ristintyön kautta.
Ole ylistetty ja kiitetty, kaikkivaltias, armollinen Jumala!

Tänä aamuna, 30.6.2012, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: