tiistai 8. tammikuuta 2013

Jumalan parantava läsnäolo.

Rakas Lähimmäiseni, toivon, että Sinä voit hyvin! Toivottavasti uusi vuosi on alkanut hyvin!

 Minä olen potenut "piikkiä lihassani", oikeata keuhkoani, johon pesi kärpänen parikymmentä vuotta sitten lakkametsässä. Bronkoskopiassa tulvi märkää vastaan ja lääkäri sanoi, että täällä on ollut joku karhua pienempi otus. Pitkä antibioottikuuri ja lohko-yskiminen puhdistivat onneksi keuhkon, ettei tarvinnut leikata. Siitä keuhkosta tuli kuitenkin minulle akilleenkäntäpää! Se on hyväksyttävä ja yskittävä muutaman kerran vuodessa oikein tosissaan. Herra katsoo, että se on minulle tarpeen!

Toissailtana lääkäri Pekka Reinikainen puhui dna:sta ja ihmisruumiin ihmeellisyydestä TV7:ssa. Sinunkin pitäisi katsoa se ohjelma. Tutustuisit elävään, äärettömän viisaaseen, Jumalaan ja ymmärtäisit, että kehitys ei ole voinut kehittää sellaista hienoa ja tarkoituksenmukaista elimistöä, mikä ihmisruumiissa on. Olen kerran saanut olla mukana pienen vauvan ruumiinavauksessa ja silloin sain varman tiedon siitä, että Jumala on! Ja, että Hän on kaikkea ymmärrystämme ylempi. Minun ei auttanut muu kuin uskoa se tosiasia! Siitä alkoi Jumala-ikävä!

Rakas, Pyhä, ylivertainen, Jumala, kiitos, että lähetit Poikasi Jeesuksen maailmaan, että me saamme elää lapsinasi jokapäiväisen huolenpitosi alla ja ihmetellä parantavaa läsnäoloasi! Aamen.

Tänä aamuna, 8.1.2012, rakkaudella Mummi


Ei kommentteja: