sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ansaitsematon armo

Rakas Lähimmäiseni, Herra siunatkoon Sinun lepopäiväsi! Kevät on alkanut jo riisumisen. Ulko-ovella on vastassa sulavan lumen tuoksu! Yksi lämpöaste kertoo, että ulkona on liukasta. Liikutaan varovasti!

Tämän lepopäivän aihe on ansaitsematon armo. Se muistuttaa meitä siitä, että Jumala on lähettänyt Jeesuksen maailmaan pelastamaan meidät synneistämme, ja tekemään meistä Isän lapsia. Omia ansioita meillä ei ole. Jeesus sanoi ristillä: "Se on täytetty". Jeesus täytti Isänsä antaman tehtävän. Kuolemallaan ja maahan vuotaneella verellään Hän sovitti meidän kaikkien synnit. Kun me Häntä avuksi huudamme, Hän vie meidät sydän puhtaaksi vihmottuna Pyhän Isän syliin. Opimme tuntemaan Isän rakkauden ja armon, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Sydämessämme on Jumalan rauha, jota maailma ei voi antaa. Se on Jumalan lahja. Se on Jeesuksen ristin armo, meille valmistettu!

Kiitetään, rakkaat ystävät, Isää Jumalaa Jeesuksen armotyöstä! Opeta, rakas Isä, meitä rakastamaan ja kunnioittamaan toisiamme! Kukaan meistä ei ole toista parempi, me olemme kaikki samanarvoisia lapsia Isän edessä. Isä, olet luvannut hoitaa meitä seurakunnassa Sanan ja sakramenttien kautta Pyhän Hengen läsnäolossa ja siunata meitä lahjoillasi. Johdata meidät kaikki seurakuntiimme kasvojesi eteen, ottamaan vastaan armahduksesi ja lahjasi ja kiitämään Pyhää nimeäsi, armollinen Isä! Aamen

Tänä aamuna, 16.2.2014, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: