keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Sain sydämeeni tiedon Isän rakkaudesta.

Rakas Lähimmäiseni, kiitos nousee sydämestä! Koettelee, vaan ei hylkää, Herra! Kahdessa päivässä oikea lääkitys ajoi pois taudin sisältäni. Kiitos, ystäväni, joka ymmärsit! Kiitos, Isä, joka kärsiviä autat! Olen saanut keuhkoni takaisin, ylistys ja kiitos!

Ulkona on vesikeli. Isä, enkeleitä tarvitaan. Tiet ovat liukkaat. Varjele, Isä, liikkujat, nimessäsi!

Uusi vuosi on alkamassa. Se on jokaiselle Jumalan lapselle turvallinen vuosi, koska Jeesus on kanssamme tapahtuipa mitä tahansa. Me tarvitsemme vastoinkäymisiä. Jumala on sanonut: "Minun vitsani ja sauvani sinua lohduttavat." Näemme Jumalan hyvää johdatusta elämässämme, mutta hänen läsnäolonsa vastoinkäymisissä tuo meille oikean turvallisen lohdutuksen.Tiedämme, että Jumalalla on meitä kohtaan hyvä tahto!

Kun aloitamme päivämme rukouksella ja kerromme Isälle tarpeemme, Hän siunaa meitä armollaan ja rakkaudellaan. Muistetaan, että apu tulee Herralta! Minä tiedän, että Jeesus, Vapahtajamme, voi masentuneita auttaa! Kun Jeesus tuli elämääni 40 vuotta sitten, Hän viipyi kanssani montun pohjalla ja kuunteli. Puhuin ulos tuskani, tiesin, että Jeesus kuuntelee ja ymmärtää. Luin Sanaa ja Pyhä Henki antoi toivon. Sain sydämeeni tiedon Isän rakkaudesta! Se tieto on elänyt kaikki vuodet ja elää tänäänkin. Muuta terapiaa en ole tarvinnut! Jumalalle kiitos!

Kiitos rakas Taivaallinen Isämme, että Sinussa on kaikki mitä me tarvitsemme! Jeesus, Vapahtajamme, pitää meidät lähellä Sinua, Isä, rakkautesi ilmapiirissä. Pyhä Henki johdattaa ja Sana ruokkii ja elävöittää sydämemme! Ole ylistetty, Kaikkivaltias, Jumala! Aamen.

Tänä aamuna, 31.12.2014, rakkaudella Mummi.


2 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Toivotan oikein hyvää ja Jumalan siunaamaa uutta vuotta 2015

Lämmin kiitos kuluneen vuoden rakentavista blogi-kirjoituksistasi rakas Airi-mummi.

mummi kirjoitti...

Rakas Pekka, kiitos mukanaolostasi! Kiitetään Isää ja rukoillaan rauhaa kaikille kansoille. Isä, anna meille kaikille hyvä tahto toisiamme kohtaan vuonna 2015! toivoo Mummi