sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Viattomien lasten päivä


Rakas Lähimmäiseni, tänään on viattomien lasten päivä, neljäs joulupäivä. Kun Jeesus syntyi, Herran enkelit ilmoittivat siitä paimenille ja tietäjille. Molemmat lähtivät iloissaan katsomaan tuota syntynyttä lasta. Tähti kulki heidän edellään. Jotain valtavaa, Jumalallista oli nähtävissä! Etsijien hämmästys oli suuri, kun he löysivät lapsen seimestä ja Herran kirkkaus loisti hänen ympärillään.

Israelilaiset elivät Egyptin orjuudessa. Faarao pelkäsi israelin kansan lisääntyvän liikaa, ja  määräsi poikalapset hukutettavaksi Niilin virtaan. Niin löytyi Jumalan suuri mies, Mooses, josta tuli Israelin johtaja, joka kuljetti kansansa meren halki omaan maahansa.

 Herodes pelkäsi ja vainosi Beetlehemiin syntynyttä Jeesus-lasta ja määräsi, alle kaksivuotiaat poikalapset surmattaviksi.. Jumala kehotti Josefia viemään perheensä turvaan Egyptiin. Niin Jeesuksesta tuli jo lapsena pakolainen. Sitten vasta, kun Herodes oli kuollut, sai Jeesuksen perhe palata takaisin Israeliin.

Jumala piti huolen oman Poikansa turvallisuudesta. Jumala johdatti Jeesusta koko hänen elämänsä ajan.Siitä saamme lukea Raamatusta. Näin Hän johdattaa tänä päivänäkin omia lapsiaan. Sinä ja minäkin olemme kokeneet Jumalan ihmeellistä johdatusta elämässämme. "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme!"

Tänään kuulemme seurakunnissa Jeesus- lapsen vaiheista ja saamme polvistua ehtoollispöytään nauttimaan Jeesuksen ruumiin ja veren pelastukseksemme. Ole siunattu, rakas lukijani, Jeesus näkee Sinut siellä missä olet ja haluaa armahtaa Sinut Jumalan lapseksi. Tule seurakuntayhteyteen!

Tänä aamuna, 28.12.2014, rakkaudella Mummi

Ps. Olen yrittänyt sekventää aamuisia ajtuksiani, onnistuinko? Kiitos, Anonyymi.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää viattomien lasten päivää! Faarao, Niilinvirta ja Mooses ovat vähän eri aikaa kuin tapahtumat Betlehemissä, mutta ehkäpä ovatkin ennakkokuvaa. Lapset kärsivät jo Faaraon aikana ja kärsivät nyt. Sellaiseen maailmaan Jeesus todellakin syntyi pakolaiseksi, mutta myös pelastajaksi.

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, luettuani kaikki päivän tekstit. kirjasin ne kaikki Sinulle. Kai ne asiat liityvät jotenkin yhteen. Sellaisessa maailmassa elämme tänäänkin, jossa pitää olla pelossa ja paossa, eikö totta! Mummi

mummi kirjoitti...

Mummi pyytää anteeksi ajattelemattomuuttaan. Mooseksen aikana ei tietenkään elänyt Herodes, Vaan Egyptin kuningas pelkäsi israelilaisten lisääntyvän liikaa orjuudessa. Siksi hän määräsi poikalapset heitettäväksi Niiliin. Herodes taas pelkäsi ja vainosi Jeesusta. Kiitos, Anonyymi! Mummi