torstai 7. tammikuuta 2016

Mannaa, Jumalan lapsille.

Rakas Lähimmäiseni, Jeesus Kristus on maailman valo. Etsitään Hänen seuraansa! Hän valaisee meidätkin! Tänään en jaksa kirjoittaa. Tulin vasta Vaasan Keskussairaalasta. Vanha vaiva, eteisvärinä, nosti päätään. Tietysti, kun jännitin niin kauheasti pikkuleijonia! Nyt on ohje, heti kun alkaa jännittää, pane TV kiinni! Herra, auta Sinä vaivaista mummia. Vanha sydän ei yhtenään kestä sähköiskuja!

Loppiaisen, juhlapäivän jälkeen Martti Lutherilla on hyviä opetuksia. Lataan meille yhden:
Jes. 62:2, tämän päivän evääksi! Rukoilkaa mummille viisautta! Kiitos, kun niin teette! Herra Teitä kaikkia runsaasti siunatkoon!

"Sinulle annetaan uusi nimi. Meitä ei suinkaan sanota kristityiksi siksi,
että me teemme paljon, vaan siksi, että me otamme vastaan ja saamme
Kristukselta. Joka lakkaa ottamasta Kristukselta, ei enää ole kristitty.
Kristityn nimi johtuu siis yksinomaan saamisesta, ei tekemisestä, ja
siitä, ettei oteta keneltäkään muulta kuin Kristukselta.

On kyllä totta, että ihmisen tulee tehdä hyviä tekoja, auttaa, neuvoa ja
antaa toisille, mutta sen vuoksi häntä ei sanota kristityksi. Samoin
kuin näet jotakin sanotaan valkoiseksi valkoisuuden, mustaksi mustuuden
ja suureksi suuruuden tähden, meitäkin sanotaan kristityiksi Kristuksen
tähden, joka on meissä ja jolta me saamme kaikkea hyvää.

Jos minua siis sanotaan kristityksi Kristuksen tähden, minulla ei ole se
nimi tekojeni perusteella. Tämän vuoksi kukaan ei tule kristityksi
tekojensa tähden. Suorastaan pettäjiä ovat siis ne, jotka opettavat,
että joku tulisi kristityksi tekojen perusteella.

Tekojen tähden minua voidaan ehkä sanoa paastoajaksi, rukoilijaksi,
pyhiinvaeltajaksi, mutta ei kristityksi. Vaikka kokoaisit kaikki omat
tekosi ja vielä muidenkin teot, et niistä kuitenkaan tule kristityksi.
Kristus on täysin toista ja paljon enemmän kuin laki ja ihmisten käskyt.
Jos siis niin on, että minä vastaanotan häneltä, minua sanotaan täydestä
syystä kristityksi."

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä päivänä,, 7.1.16, rakkaudella Mummi ...................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mummi, hyvää toipumista sinulle koettelemuksestasi! Metsäntyttö

Kirsti kirjoitti...

Minulla ei pää kestä jännityksiä, ikävä kyllä. Tämä puute rajoittaa elämääni. Onneksi yleensä voi valita jännityksettömän vaihtoehdon.
Hyvää toipumista sinulle!

sylvi kirjoitti...

pikaista paranemista sinulle mummi.
Minä en uskaltanut katsoa ottelua kun se on mulle liian jännittävää.
Isän käteen.

mummi kirjoitti...

Rakkaat ystäväni, Metsäntyttö, Kirsti ja sylvi, kiitos siunauksentoivoyuksistanne! On ilo sydämessä, kun tietää, että meillä blogi-ystävillä on suuri "pilvi" rukoilijoita! Jeesus oli läsnä operatiossa! Kiun heräsin unesta, kysyin: "Mitä on tapahtunut, lääkäri sanoi: "Kaikki on ohi!" Itse on tiennyt mitään. Kyllä on suuri ilo, kun meillä on hyvät sairaalat ja osaavat, ystävälliset, auttajat! Kiitos, Vaasan Keskussairaalalle! Ja kiitos sinulle esirukoilijani ja suurin kiitos Jumalalle, että saan jatkaa vielä elonpäiviäni. On hyvä käydä joskus elämän seisakkeella! Tulee tarjastettua, että Tie on selvä! Kiitos, Isä! Näissä mietteissä Mummi.