tiistai 5. tammikuuta 2016

Ystävän juhlat!

Rakas Lähimmäiseni, kun herään puoli kahdeksalta. pakkasta on 15 astetta. Kun tulin eilen illalla "kaksoissiskoni" Pirkko-Liisan synttäreiltä, oli niin kylmä, että panin lämpimän villashaalin aluslakanani päälle. Se lämmitti niin, että nukuin yli ajan.

4.1.2016 Piskko-Liisa täytti 82 vuotta. Minun vuoroni on sitten 1.4.2016, jos Herra suo! Oli iso ilo olla mukana Pirkon synttäreillä. Meitä oli muutamia ystäviä läsnä, meistäkin Pirkko iloitsi, mutta suurin ilonaihe oli Antti, oma serkku, joka tuli Helsingistä asti onnittelemaan!

Pirkko, joka on ekspertti vanhojen asioiden muistamisessa, nautti suunnattomasti, kun Antin kanssa oli niin paljon yhteisiä muistoja. Valokuva-albumi sylissä ja pienen pieniä valokuvia tarkasti osoittaen Pirkko kertoi, ketä kuvassa on ja mitä sinä päivänä tapahtui. Kiitos Antti, kun tulit!

Kiitos hyvä Jumala, että olet antanut Pirkolle hyvän näön ja iloisen, kiitollisen mielen! Aina kun menen Pirkon luo, hän havahtuu kirjansa maailmasta ja iloiten kertoo, mitä "tyttöjen tai poikien" kanssa on tänään tapahtunut!

Onnea ja Jumalan siunausta Sinulle, Pirkko- Liisa, elämääsi! Olet meille "terveille" elävä esimerkki Jumalan siunaamasta ihmisestä! Omilla jaloillasi et ole koskaan kävellyt ja pakkoliikkeiden vuoksi kätesi ovat vaikeat hallita, mutta Sinä elät rikasta elämää omassa kodissasi uskollisten "tyttöjen ja poikien" hoitaessa ja ystävien muistaesa. Kiitos, Pirkko-Liisa, ja sydämelliset onnittelut!

Tänä aamuna, 5.1.2015, rakkaudella Mummi.


2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Onnea ja siunausta teille molemmille

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakas Sylvi! Me molemmat iälliset tarvitsemme Jumalan siunausta. Sinullekin sitä rukoilen! Mummi "Olkoon vuosi alkava Luojan siunaama!"