Rakas Lähimäiseni, On ollut hyvä olla aloillaan. Jeesus on johdattanut kuulemaan hyviä saarnoja ja antanut levon hetkiä. Muistetaan pysyä lähellä Jeesusta, hän on meidän terapeuttimme! Tänäänkin puhuttiin paljoista mielenterveysongelmista. Tänäänkin Jeesus kutsuu täyshoitoonsa kaikkia halukkaita. Tule Jeesuksen hoitoon! Silloin hoitajasi on lähempänä kuin lähin puhelin!
"Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa uhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes sen löytää. Ja löydettyään hän panee sen hartioilleen iloiten. Ja kun hän tulee kotiin. kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: "Ikoitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut." Samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, joka ei parannusta tarvitse." Luuk. 15.
Jaakko Haavio rukoilee kanssamme: "Herra Jumala. Lähetä Pyhä Henkesi tuli jokaiseen Suomen kotiin. Varjele meitä ja siunaa rauhallasi. Lohduta kaikkia, jotka kärsivät tuskia ja sisäisesti joutuneet ahdistukseen ja ristiriitoihin. Pelasta epätoivoon joutuneet, kirvoita heidä sielunvihollisen paulasta. Anna meille syntimme anteeksi ja palauta meidät kaikesta eksytyksestämme, että sinun pyhät enkelisi saisivat iloa."
Tänä aamuna, 14.4.2016, rakkaudella Mummi,
torstai 14. huhtikuuta 2016
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Onko uskomme ihmisteko?
Rakas Läjimmäiseni, koko yön olen nukkunut. Olen vaihtanut välillä viileään sänkyyn. Kiitos levosta, Taivaallinen Isä! Lämmin hunajavesin on hyvä unilääke En jaksa kirjoittaa, otan valmista tekstiä koneelta. Mietitäänkö Martti Lutherin kanssa, onko uskomme ihmisteko? Herra siunatkoon Sinun päiväsi! Luotetaan Jeesuksen armoon!
Matt. 25:3
Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Raamattu
sanoo: Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa. Se ei ole
puhumista, vaan elämää, ei sanoja, vaan toimintaa ja työtä. Tyhmät
neitsyet osaavat paljon puhua asiasta, mutta heidän sanojaan eivät
seuraa toimi ja työ.
He ovat sellaisia tyhmiä, joilla on vain lamput, siis ulkonainen muoto.
Matteuksen evankeliumin 7. luvussa Kristus todistaa heistä, että he
sanovat aina: Herra, Herra. Suu siinä on, mutta sydän ei ole mukana,
siinä siis ei ole öljyä, toisin sanoen uskoa sydämessä. He eivät
kuitenkaan tiedä sitä, vaan luulevat lamppunsa olevan valmiit.
Luonteensa mukaisesti he saarnaavat mielellään ja kuulevat uskosta.
Sanaa kuullessaan he omaksuvat luulotellen valheuskon, jota he pitävät
lampun öljynä. Siitä huolimatta he elävät vanhoissa synneissään kuten
aikaisemminkin.
He ovat yhtä pikavihaisia ja ilkeitä, yhtä ahneita ja köyhiä kohtaan
armahtamattomia kuin aiemminkin ja yhtä paljon Jumalan tuntemista
vailla. Tämä heidän itselleen rakentamansa usko eli luulo on pelkkä
ihmisteko. Se on kuin vaahto vedessä tai kuohu oluessa, joka pian
katoaa. Siksi tällainen omatekoinen valheusko ei voi kestää kuolemassa,
vaan se kukistuu synnin, perkeleen ja helvetin tuskien kynsiin.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Tänä aamuna, 13.4.2016, rakkaudella Mummi.

tiistai 12. huhtikuuta 2016
Jeesus sairaan auttaja!
Rakas Lähimmäiseni, koko kevään Herra on varjellut minut flunssalta! Olen siitä kiittänyt ja sitä ihmetellyt. Nyt se kiusanhenki , jokakeväinen pakollinen kuvio,livhti jostain ja kampesi mummin sänkyyn. Sinäkin tiedät, miltä mummista nyt tuntuu! Tiedän, että Jeesus auttaa kaikkia sairaita, iloitaan siitä! Yhtyisin tänäänkin kiitokseen, mutta yön valvottuani en jaksa, siksi ylistetään Jumalaa tänään Martti Lutherin sanoilla:
Matt. 3:17
Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt. Näillä
sanoilla Jumala tekee koko maailman autuaaksi ja valaa kaikkiin
luotuihin jumalallista ja suloista lohdutusta. Kun tiedän tämän ihmisen,
Jeesuksen, olevan Jumalan Pojan ja Isälle otollisen, olen myös varma
siitä, että kaikki tämän ihmisen teot ja puheet ovat Isän mieleisiä.
Huomaa tarkoin! Kun sitten kuulen Kristuksen puhuvan tai tekevän jotakin
minun hyväkseni, ajattelen tätä Isän sanaa, että hän on hänen rakas
Poikansa. Siis Kristuksen sana, teko ja kärsimys minun hyväkseni ovat
Jumalan mieleisiä. Jumala ei olisi voinut runsaammin vuodattaa
rakkauttaan ylitsemme kuin sanoessaan sen olevan itselleen sydämen
pohjasta mieleistä, että hänen Poikansa Kristus puhuu niin lempeästi,
suo minulle hyvää ja syvästi rakastaen kärsii ja kuolee edestäni.
Jos ihminen perin juurin tuntisi Jumalan mielisuosion Kristuksessa tämän
palvellessa meitä, hän aivan varmasti kuolisi ilosta. Saisimmehan
silloin katsahtaa siihen äärettömän syvään Jumalan iäiseen hyvyyteen ja
isälliseen rakkauteen, jolla hän on rakastanut meitä iankaikkisuudesta.
Mutta mepä olemme kovin kylmiä, laiskoja ja kiittämättömiä narreja.
Menemme ohi näiden sanojen ikään kuin ne koskisivat vain Kristusta eikä
meitä, huomaamatta sitä, että vain meitä ne tarkoittavat ja ovat tuossa
meitä varten.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Tänä aamuan, 12.4.2016, rakkaudella Mummi.

maanantai 11. huhtikuuta 2016
Iankaikkinen Isä.
Rakas Lähimmäiseni, Taivaallisen isän hyvässä huolenpidossa olemme saaneet nukkua yömme ja Hyvä Paimen johdattaa meitä tänään edeltä valmistettuihin tehtäviin. Martti Luther puhuu tänään rakkasti iankaikkisesta Isästä. Nautitaan mannaa maanantaina:
Jes. 9:5
Hänen nimensä on: Iankaikkinen isä. Vaikka maallinen isä suhtautuukin
lapsiinsa isän tavoin, hänen on kuitenkin kerran kuoltava ja jätettävä
lapsensa toisten haltuun. Siksi hän ei voi olla iankaikkinen isä.
Pikemminkin häntä voitaisiin sanoa rahtusen isäksi, hän kun ei ajan
rahtuakaan voi olla varma elämästään. Tämä kuningas sen sijaan ei enää
koskaan kuole eikä hän myöskään jätä lapsiaan jälkeensä, vaan pitää
heidät alati luonaan, ja he saavat iankaikkisesti elää hänen kanssaan.
Hänen Isä-nimensä osoittaa, että hän ei vain anna lapsille elämää, vaan
että hän myös elättää, vaatettaa, opettaa ja kurittaa heitä, huolehtii
heistä ja valmistaa heille perinnön. Isän tavoin hän kurittaa heitä, jos
he tekevät syntiä, mutta ei aja heitä luotaan. Samoinhan maallinenkin
isä kasvattaa, rankaisee, rakastaa ja suojelee lastaan eikä hylkää sitä,
vaikka se olisikin likainen, rupinen tai muuten heikko. Paljon enemmän
Kristus näkee vaivaa omistaan, jopa iankaikkisesti, aloittaen täällä
uskossa ja siellä, kun kaikki ilmestyy. Samoin kuin näet kristityt
noiden edellisten nimien (Jes. 9:5) vaikutuksesta ovat saaneet
perusteellista harjoitusta kärsimisessä, lohdutuksessa, voitossa ja
taistelussa syntiä vastaan, he tästä kaikesta saavat varman luottamuksen
Jumalaan. He ovat Jumalan lapsia eikä heitä milloinkaan hylätä.
Tällainen toivo syntyy tämän nimen vaikutuksesta ja sen hedelmänä. He
saavat lapsen mielen Jumalaa kohtaan ja Jumala tulee heille rakkaaksi.
Siitä syystä, että Kristus saa kaiken tämän aikaan valtakunnassaan,
häntä täydellä syyllä sanotaan lankaikkiseksi isäksi.
(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)
Tänä aamuna, 11.4.2016, rakkaudella Mummi.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Hyvä Paimen.
Jeesus puhuu meille päivän evankeliumissa, Joh. 10: 11-16:
"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja he tuntevat minut niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ile tästä tarhasta ja niitäkin minun tulee paimentaa, He kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen."
Jeesus rukoilee, että me uskovat olisimme yhtä, niinkuin Hän ja Isä oavt yhtä: Joh. 17:20-23: "En minä rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä Isä olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, , JOTTA MAAILMA USKOISIi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antakut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja SILLOIN MAAILMA YMMÄRTÄÄ, että sinä olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua."
Rakas Jeesus, Hyvä Paimen, anna meille Sinun armosi ja rakkautesi, että me seuraajasi rakastaisimme lähimmäistämme niinkuin itseämme, jotta kanssaihmisemme uskoisivat Sinuun, Vapahtajaamme! Aamen
Tänä aamuna, 10.4.2016, rakkaudella Mummi.
lauantai 9. huhtikuuta 2016
"Jeesuksen omaksi."
Rakas Lähimmäiseni, minä sain syntymäpivälahjaksi kastetodistukseni. Entistä kotitaloani asuu veljeni poika perheineen. Kastetodistus oli ilmestynyt heidän eteensä juuri syntymäpäiväni aikoihin. Ihana, yllättävä, lahja! Kiitos siitä! Seurakunnan kirkkoherra kastoi minut Isän, Pojan ja Hyhän Hengen nimeen 26.5.1934, Jeesuksen omaksi. "Tämä todistus annetaan lapsen vanhemmille muistoksi ja velvoittavaksi kehotukseksi, että he tämän lapsensa mahdollisuuksiensa mukaan sielun ja ruumiin puolesta niin kasvattaisivat, että hänestä tulisi sekä kristillisen seurakunnan että maallisen yhteiskunnan kelvollinen ja arvollinen jäsen."
"Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti." Room. 5.6.
"Jumalan valtakunnassa kaikki tapahtuu aina oikeaan aikaan. Jumalan pelastusteot on suunniteltu taivaassa, samoin kuin yksityisen kristityn elämäkin. Kun aika oli, meidät kastettiin Jeesuksen omaksi. Kun aika oli, hän kirkasti meille armon. Kun aika oli, hän laski meidät erämaan pimeyteen ja, kun aika oli, hän toi jälleen takaisin. Kun aika on, hän vastaa elämämme kipeisiin kysymyksiin ja, kun aika on, hän hän ottaa ne kivut pois. Kun aika on, meidän tehtävämme maailmassa tulee täyteen, ja kun aika on, me saamme nähdä ennen näkemättömiä. Kun aika on, me saamme kohdata Herramme kasvoista kasvoihin, ja kun aika on kyyneleet pyyhitään pois. Kun aika on, loppuu aika ja, kun aika loppuu, alkaa ikuisuus. Kaikella on oma hyvä aikansa Jumalan valtakunnassa," profetoi Juha Vähäsarja meille tänä aamuna.
Tänä lauantaiaamuna, 9.4.2016, rakkaudella Mummi,

perjantai 8. huhtikuuta 2016
Rukoillaan, rakkaat ystävät!
Rakas Lähimmäiseni, katselin ja kuuntelin eilen illalla "Vaalien välissä"-ohjelmaa Tv 1:ssä. Kahdeksan maamme ylintä päättäjää istui valokeilassa silmiemme edessä, Suomi-laivan suunnannäyttäjät! Kovin heitteli myrsky purtta illan aikana, mutta ohjelman lopussa syttyi toivon kipinä. Tuli tyven, kun hallituksen miehille annettiin tunnustus! Kaikki näkivät, että samassa veneessä ollaan, yhteistyö on voimaa! Yhteistyöllä selvitään!
Aina on Suomessa ollut niin monta mieltä, kuin on miestäkin, mutta viisaat johtajat ovat ohjanneet Suomi-laivaa oikeaan suuntaan. Presidentti Kyösti Kallion kehoitus Suomen armeijalle jouluna 1939, on hyllyssäni. Kirjaan sen meille tänään. Kun Suomi laiva on nytkin myrskyn kourissa, se antaa ajattelemisen aihetta.
"Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.
"Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä." SNL. 14: 34."
Kyösti Kallio.
Rakas Lähimmäiseni, rukoillaan päättäjille ja koko kansallemme Jeesuksen Kristuksen mielenlaatua: "Siunataan, ei kirota! Toinen toisemme kunnioittamisessa kilpaillaan keskenämme!" Eiköhän me kaikki se tiedetä, että ihminen päättää, Jumala säätää!
Tänä aamuna, 8.4.2016, rakkaudella Mummi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)