sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Uusi liitto

Toivotan Sinulle hyvää sunnuntaita, Lähimmäiseni! Tänä aamuna saimmekin nukkua yhden tunnin pidempään, kun olemme siirtyneet normaaliaikaan. Raamattu avautuu minulle Jeremian kirjan luvusta 31, jossa profeetta ennustaa Jeesuksen toteuttaman uuden liiton, jonka Jumala tulee tekemään Israelin kansan kanssa. Se kerrotaan, niin kuin se on tapahtunut: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ”Tunne Herra”. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.”

Kun Jumalan aika tuli, Hän lähetti Jeesuksen maailmaan tekemään tämän uuden liiton mahdolliseksi. Me kaikki tiedämme, että Jeesus kuoli ristillä ja nousi kuolleista. Näin Hän pelasti kaikki ihmiset synnin ja kuoleman vallasta ja lunasti heidät Jumalan lapsiksi Pyhän verensä hinnalla. Hän tuli Vapahtajaksi. Hän lähetti Pyhän Hengen jokaisen seuraajansa sydämeen armotyötä kirkastamaan. Kaikki, pienimmästä suurimpaan, jotka ovat kohdanneet Vapahtajansa, tietävät sen, että Isä rakastaa lastaan ja Jeesus antaa armoa armon päälle. Paavalille, jonka Jeesus kohtasi Damaskoksen tiellä, Jumala antoi tehtäväksi pakanoiden evankelioimisen. Näin mekin saamme lukea Raamatusta ilosanomaa Jeesuksesta. Meillekin Jeesus tulee Vapahtajaksi ja lähettää Pyhän Hengen oppaaksi. Näin mekin saamme tiedon suoraan sydämeemme ja olemme uuden liiton kansalaisia. Me olemme uusi Israel.

"Kiitos nyt Herran, kun nimeensä luottaa me saamme, eläissä, kuollessa turvata Vapahtajaamme. Jeesus hän on, hänelle kaikukohon kiitos ja kunnia! Amen." Virsi 329:5.

Tänä aamuna, 25.10. 2009, ilolla Mummi