keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen

Rakas Lähimmäiseni, Taivaallinen isä siunasi minua kuuden tunnin rauhallisella yöunella viime yönä. Kiitän siitä ja jätän päiväni Hänen turvallisiin käsiinsä!

Tänään kerron Sinulle Jumalan ihmeellisestä vastauksesta ja mieheni rakastavasta suhtautumisesta minuun. Olin ollut batiikkikurssilla koko viikonlopun. Löysin värien ihmeellisen maailman. Se innosti minua ehdottamaan miehelleni, että ottaisin vuoden virkavapaata Lääkärikeskuksesta ja menisin Yrityskeskukseen tekemään vuodeksi kankaanpainantaa. ”Jos se tuntuu sinusta hyvältä, niin tee se”, sanoi mieheni yllättäin. Kiitin häntä tästä luottamuksesta mahdollisuuksiini!

Pian minulle alkoi ihan uusi elämä. Sain ”toteuttaa itseäni”, tehdä verhoja, liinoja, vuodevatteita ja kotiasuja erilaisin kuvin ja värein. nautin työstäni ja vapaudesta, että saatoin koska tahansa hiljentyä kuuntelemaan mitä Jumala tästä sanoisi. Firmanpito oli kuitenkin asia, joka vaati taitoa. Minä en osannut pyytää tarpeeksi hintaa töistäni ja olin sortua jatkuvasti tuleviin laskuihin. Kesällä into oli suuri, kun valmistauduin ”Työ taito” näyttelyyn, joka oli Helsingissä Messuhallissa. Silloin sanoin itseni irti työstäni. Näyttely oli hieno kokemus. Ihmiset pitivät töistäni, mutta rahaa heillä ei ollut mukana eikä minulla ollut maksuautomaattia, joten myynti jäi pieneksi. Joulun alla ystävät tilasivat lahjoja. Työtä riitti ja meili oli iloinen, mutta tammikuussa ei asiakkaita kuulunut. Harmittelin irtisanomistani ja kerroin Jumalalle virheeni. Polvistuin työhuoneessani tuolin viereen ja hartaasti rukoilin: ”Anna, Herra, lääkärikeskuksen pyytää minua takaisin töihin.” Kun läksin asioille, sanoin ystävälle, joka oli kanssani painamassa: ”Jos he soittavat, niin sano, että tulen kahdelta takaisin. Ei soitettu. Mutta Jumalan ihme tapahtui seuraavana aamuna. Lääkärikeskuksen toimitusjohtaja soitti: ”Tuletko, Airi, takaisin meille töihin?” Sydämeni oli haljeta riemusta, mutta sanoin, kettu, että harkitsen asiaa, ja soitan iltapäivällä. Jumala pelasti minut varmalta konkurssilta! Kiitin Jumalaa tästä ihmellisestä ja pikaisesta rukousvastauksesta! Jumala voi vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.

Tänä aamuna, 30.3.2011, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Sinulla on luottavainen mieli Jumalaan
Mukavia päiviä sinuulle Taivaan Isän hoidossa.♥

mummi kirjoitti...

Kun olen pyytänyt jotain Jumalalta, alan heti kiittää, että saan sen. OLen sillä tavalla lapsenmielinen mummi. Sinulle Sylvi, Herran runsasta siunausta! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Hei Mummi!
Tuollaista lapsenmielisyyttä Jumala juuri meiltä toivookin eikö niin =)
Itse yritän opetella sitä kun rukoilen, että pääsen vahvasta kipulääkkeestä eroon. Olen joutunut käyttämään sitä öisin 11 vuotta ja siihen on syntynyt riippuvuus.
Nyt tunnen että voin alkaa taistella Jumalan avulla tuota riippuvuutta vastaan.
Kiitos Herralle! Hänen on Voitto!
Hyvää yötä, Jeesus myötä Mummi!
t.mamma

mummi kirjoitti...

rakas mamma, Jumalan on voitto, tutisesti! Jonain päivänä huomaat, että Herra on toiminut. Ystäväni jätti selkäkipunsa joka päivä monta kertaa Isälle jeesuksen nimessä. yhtäkkiä hän huomasi, että kipu oli poissa! Kiitetään Kaikkivaltiasta! Mummi