maanantai 14. maaliskuuta 2011

Pyhän Hengen kosketus

Rakas Lähimmäiseni, 28.10.1984 Jumala näytti minulle unen, jossa näin suurimman ihmeteon, minkä Jumala on nähteni tehnyt. Kerron sen Sinulle ”HERRAN HOIDISSA” kirjasen sanoilla:

”Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, jotka minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.” Joh. 10:25
Sairaalassa makasi eristyshuoneessa mies, jota oli useita kertoja leikattu mahasyövän takia. Viimeisestä leikkauksesta oli kulunut kaksi kuukautta. Koko tänä aikana hän ei ollut saanut suuhunsa mitään, vaan kaikki ravinto meni suonen kautta. Mies oli eristyshuoneessa, sillä leikkaushaava oli vielä auki. Hänen tilansa näytti toivottomalta.
Työskentelin eräänä iltana hänen huoneessaan, Kysyin häneltä jotain, mutta en saanut vastausta. ”Oletko sinä noin apaattinen, ettet kuule, kun sinulta kysytään?” tiukkasin tylysti. Mitäpä minä muutakaan voin olla, kuin apaattinen, minullahan ei ole mitään toivoa”, sanoi mies ja tuijotti merelle. Kuulin, kun suustani tulivat sanat: ”On hyvä, ettei sinulla ole enää toivoa, sillä silloin, kun ihmisen toivo loppuu, Jumalan toivo alkaa.” Mies jäi tuijottamaan merelle. Läksin huoneesta ja ihmettelin kovaa puhettani.
Seuraavana yönä näin unta, että menin miehen huoneeseen. Hänen vaimonsa istui sängyn vierellä hattu päässään. Mitään sanomatta menin miehen luo, panin käteni hänen mahansa päälle ja sanoin: ”Rakas Jumala, paranna tämä mies Pyhällä Hengelläsi Jeesuksen nimen kirkastamiseksi.” Samassa tuli katon ja seinän välistä miehen jalkopään puolelta valtava humaus, joka kaatoi vaimon ja minut lattialle. Kun nousimme ylös, kerroin itkien miehelle: ”Kiitetään Jumalaa, Pyhä Henki on koskettanut sinua ja sinä paranet.”
Heräsin unestani. Olin pettynyt siitä, että kokemani olikin unta. Kaikki oli tuntunut hyvin todelliselta. Unen aiheuttama riemu vei minut polvilleni Isän eteen ja aloin kiittää Häntä siitä, että Hän teki ihmeen ja ilmoitti siitä minulle unessa. Seuraavana aamuna menin miehen huoneeseen ja kerroin hänelle uneni, sekä uskoni siihen, että Jumala parantaa hänet. ”Ois se kiva”, sanoi mies.
Jumalan Pyhä Henki kosketti miestä parantavasti. Viikon päästä haava oli kiinni, hän pääsi eristyksestä, ja pian sen jälkeen kotiin. Kysyin eräältä hoitajalta, kuinka hän koki miehen parantumisen. Hän vastasi: ”Oli kuin joku olisi hänet kädellä kääntänyt.” ”Se oli Jumalan käsi, joka hänet käänsi”, sanoin hoitajalle ja kerroin koko tapahtuman.
Mies parani pian täysin terveeksi. Iloisena hän kertoi puhelimessa: ”Voin erinomaisesti. Syön kaikkia mamman tekemiä ruokia.” Hän sai vuoden tervettä elinaikaa. Hän tiesi, että Jumala oli hänet parantanut. Hän kiitti jokaisesta päivästä. Hän tuli tuntemaan Jumalan valmistaman armon ennen poislähtöään tästä ajasta. Kiitos Jumalalle!

Tänä aamuna, 14,3,2011, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

Nurkkalintu kirjoitti...

On joka kerta yhtä ihanaa kuulla Jumalan antamasta jatkoajasta ihmiselle, jolle se aika on ratkaiseva ikuista elämää ajatellen.

Siunausta viikkoosi, kultainen Mummi!

mummi kirjoitti...

Rakas Nurkkalintu, Jumala haluaa, että kakki ihmiset pelstuisivat. Rukoillaan, että tämä Jeesuksen pelastussanoma tavoittaa jokaisen suomalaisen. Aika on raskas katastrofeineen kaikkineen. Jeesus tuo rauhan ja turvan Jumalassa. Mummi