keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Jumalan Oikea Käsi on voimamme.

Rakas Lähimmäiseni, Olen saanut viettää rakkaan ystäväni kanssa pari vuorokautta. Olen saanut häneltä paljon uutta tietoa tästä ihmekoneesta ja oikeasta ravinnosta. Katselimme veriryhmän perusteella koottuja ohjeita. Piti oikein nauraa, kun kaikki täsmäsi ainakin luonteenlaadun kohdalla. Toivottavasti nyt osaan syödä terveellisemmin. Toivon, että painon pudotuskin onnistuu paremmin, että vanhat jalkani jaksavat! Kiitos ystäväni!

"He eivät vallanneet maata omalla miekallaan, ei heidän oma voimansa vienyt heitä voittoon, vaan sinun oikea kätesi, sinun voimasi ja kirkkautesi, sillä sinä rakastit heitä. Ps. 44:4-5 Sanan ajassa tänään, 6. helmikuuta. Tänään on tasan kaksi vuotta siitä, kun mieheni Teuvo lähti Isän luo Taivaan kotiin. Se päivä oli toivoton. Tuntui, että elämä ei voi enää jatkua, mutta Jumalan Oikea Käsi, Jumalan Voima ja Kirkkaus, Jeesus, Vapahtajamme, joka rakastaa meitä iankaikkisella rakkaudella, on lähettänyt avun jokaiseen taisteluun. Hän valvoo, kun nukun, Hän varjelee ja siunaa kun valvon.

 Kiitos Isä, että lähetit Jeesuksen maailmaan pelastamaan meidät! Kiitos, että valitsit minut ja annoit vielä armollisia päiviä Teuvon jälkeen!

Tänä aamuna, 6.2.2013, rakkaudella Mummi.

2 kommenttia:

Runoystävä kirjoitti...

Kiitetään tästäkin päivästä ja kaikesta, mitä se tuo tullessaan.

mummi kirjoitti...

Rakas Runoystävä, nyt jo tiedän, että Herra hyvin johdatti tuon muistojen raskaan päivänkin. Siunausta Sinulle!
Mummi