lauantai 30. marraskuuta 2013

Uusi liitto Kristuksessa.

Rakas Lähimmäiseni, näinä päivinä on kuultu, että tunnetut ihmiset (eivät paimenet) puhuvat kirkoissa. Kansaa tulee niin paljon, etteivät kaikki mahdu sisälle. Ihmiset odottavat kuulevansa jotain uutta, mutta pettyvät. Se olikin ihmisen puhetta. Kun Jumalan Pyhä Henki ilmoittaa Sanassa Jumalan totuutta, se saa iloiseksi sydämen, sillä se ruokkii ja sisältää lupauksen. Hebrelaiskirje 10:14-25 puhuu uudesta liitosta, jonka Jeesus meille valmisti täydellisellä uhrillaan ristinpuussa. Iloitaan tästä Jeesuksen lahjasta!

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä", Ja: "Heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa  en minä enää muista". Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun,se on hänen lihansa kautta, ja koska meillä on suuri "pappi, Jumalan huoneen haltija, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä, pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toinen toisiamme, sitä enemmän kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän." Tämä on Jumalan Sana.

Tänä aamuna, 30.11.2013, rakkaudella Mummi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aamen Mummi tämän päivän tekstiisi!
Olkoon Pyhä Jumala meille armollinen!
Jeesus, Daavidin Poika, armahda meitä!

t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, yx waari, tämäkin teksti todistaa, kuinka täydellistä työtä Jeesus ristillä teki: "Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Mummi