sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jeesus johdattaa.

Rakas Lähimmäiseni, muistatko laulun: "On äiti laittanut kystä kyllä. Hän lahjat antaa ja lahjat saa"? Perheenäidin osa on aina ollut tehdä jouluruoat ja koota perhe yhteiselle jouluaterialle. Rakkaudella valmistetut jouluruoat ja Jeesuksen siunaama jouluateria on juhlahetki, jota muistelee vielä pitkään joulun jälkeenkin. Siinä tuntuu, rakkaus, huolenpito ja Jeesuksen läheisyys! Kiitos, rakkaat pojat, kun kutsutte mummin luoksenne jouluun! Yhdessäolo ja jouluateria on paras joululahja!

Sitten nousin junaan, tullakseni omaan kotiini. Joulumuistot mielessäni istuin tuntemattoman ihmisen viereen. Yhtäkkiä vierustoverini kysyi: "Olitko tuomiokirkon jumalanpalveluksessa?" "Olin jumalanpalveluksessa, mutta en tuomiokirkossa." Vierustoverini kertoi, että joulu ei merkitse hänelle mitään. Hän vietti sen yksin pojilla on omat perheensä. Minä kerroin hänelle Jeesuksesta, joka kutsui munut Taivaallisen Isän lapseksi jo neljäkymmentä vuotta sitten. Siitä asti on Isä pitänyt minusta huolta. Kysyin, saanko lähettää hänelle kirjani: "Pieniä ja suuria ihmeitä"? Hän sanoi ilolla ottavansa sen vastaan. Kun hyvästelin vierustoverini, hän oli rakas ystävä, ja sisar, kahden pojan äiti. Rukoilen heidän puolestaan!

Junamatkan aikana, ystävä soitti minulle, että hänen miehensä tulee minua vastaan ja hakee minut heille lounaalle. Ilo tulvahti sydämeeni: "Isä, Sinä sanoit minulle: "Minä pidän sinusta huolen!" Näinkö tarkoin Sinun johdatuksesi toimii!" Nautimme ystävän valmistaman herkkuaterian ja läksimme minun luokseni kahville. Kun panin kahvin kiehumaan, soitti toinen ystävä ikäväänsä. Pojan perhe oli juuri lähtenyt. Kutsuin hänetkin kahville. Kiitollisin sydämin joimme kaikki yhdessä pullakahvit. Joulun Herra, Jeesus, oli kanssamme ja näytti. meille kuinka Hän meitä arjessakin johdattaa!

Tänä aamuna, 29.12.2013, rakkaudella Mummi.




3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aamen! kiitos Jeesus perheestä, kiitos ystävistä, kiitos kohtaamisista!
Siunattu olkoon tämä päiväsi mummi. Ja meidän kaikkien päivämme.
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Aamen! Siunattua päivää kaikille Lukijoilleni. Ihania hetkiä rakkaiden kanssa! Niistä jää hyvät muistot. Kiitos, rakas Yx vaari, kun jaksat kommentoida! Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Aamen. Kiitos lähimmäisistämme ja kaikista rakkaista ystävistämme. Emme koskaan ole yksin,taivaan isä on kanssamme. Tämä tieto lämmittää mieltäni.