keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää Jeesus-vuotta!

Rakas Lähimmäiseni, Jumala herätti meidät uuteen vuoteen! Hänen armostaan me saamme elää tämän alkavan vuoden Vapahtajamme Jeesuksen seurassa ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Kiitos, rakas Isä, tästä ihmeellisestä lahjasta!

Tänään on Jeesuksen nimipäivä. Jumala itse antoi Pojalleen nimen jo ennen hänen syntymäänsä, mutta ympärileikkauksessa lapsi liitettiin seurakuntaan. Nimi Jeesus, tarkoittaa: "Herra on apu. Herra pelastaa."

Jeesus on meidän apumme, Jeesus pelastaa meidät! Jeesus tietää nimensä voiman. Hän sanoo: "Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen." Joh. 16:24. Vielä Jeesus rukoili seuraajiensa puolesta: "Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin."

Joh 20:31 todistaa, että meillä on elämä Jeesuksen nimessä; se kuuluu näin: "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." vielä Apt. 2:21 lupaa: "Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu." Ihmeellinen Jeesus! Ihmeellinen Vapahtaja! Kiitä Jeesusta! Tänäänkin Hän etsii Sinua, jos et vielä häntä tunne!

"On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle.Se lohdun antaa vaivoihin,tuo rauhan ristin alle. Se rohkaisee ja puhdistaa ja hoitaa särkyneitä. Se uupuneita vahvistaa ja ruokkii nääntyneitä. Se nimi kallioni on ja linna luja Herran. Sen rikkaus on loputon, muu kaikki viedään kerran. Oi Jeesus, veli. ystävä ja paimen kuninkaani ja tieni koko elämä, sua kiitän auttajaani. Virsi 42.

Tänä aamuna, 1.1.2014, rakkaudella Mummi.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

No mummi, hyvää uutta ja Jeesuksen siunaamaa vuotta sinulle. Kiitos kun jaksoit tänäkin aamuna näyttää minne pitää katse kääntää

Juhani

mummi kirjoitti...

Rakas Juhani, kiitos, kun rohkaiset ja katsot Jeesukseen! Hän meitä johdattaa ja Hän meidät parantaa! Mummi