maanantai 24. helmikuuta 2014

Jeesus, parhain ystävämme

Rakas Lähimmäiseni, "No, onkos tullut kesä?", nousee mieleen, kun katsoo mittaria. Kokonaista viisi asteta lämmintä kello kuusi helmikuun loppupäivinä! Ihmisetkö ovat sekoitteet luonnon järjestyksen? nythän pitäisi olla pakkasta! Kova tuuli vinkuu rakenteissa ja kun avaan ulko-oven, valkoiset pilvet juoksevat vinhaa vauhtia tummalla taivaalla kohti koillista. "Terve, lämpimät lounatuulet, lemmentuulet tuoksumahan" laulettiin silloin kun olin nuori. Nyt tuntuu jo kevät, tintit pumppaavat koivunlatvoissa eivätkä malta tulla lintulaudalle!

Eilen meillä oli herkkuhetki Mikaelin seurakunnassa. Söimme lounaan yhdessä ja saimme opetusta rukouksesta. Messu todisti taas, että emme elä ainoastaan leivästä. Pastorimme Markus Pöyry ruokki meidät hyvällä saarnalla ja Jeesus puki valkoisiin vaatteisiin, kun nautimme Hänen ruumiinsa ja verensä ehtoollisella. Kiitollisin mielin palasimme koteihimme kohtaamaan viikon arjen ja askareet. Hoida, Isä meitä kaikessa!

Kiitos, rakas Jeesus, siitä, että Sinä olet tullut maailmaan pelastamaan kaikki ihmiset. Sinun ruokasi on se, että Sinä teet Taivaallisen Isäsi tahdon. Kiitos, että hoidat meitä rakkaasti ehtoollisella. Kiitos, että ohjaat meitä työtovereinasi, kun kuuntelemme Sinua. Kiitos, että hoidat ja lohdutat. Kiitos, että asut sydämissämme Pyhän Hengen kanssa. Aamen. 1Kor: 3: 9.

Tämä aamuna, 24.2.2014, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä.
Kyllä se niin vain taitaapi olla, että ihminen on aiheuttanut sen, että säätilat ovat sekaisin. Englannissa pahimmat tulvat miesmuistiin, suomessa ennätyslämmintä, USA.sssa jääsateita jne. jne.

Rom 8:22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;

Jeesuksen hoitoon,
t. yx waari

mummi kirjoitti...

Rakas Anonyymi, Paavali kertoi sen, mikä tänään on ongelmamme, Jumala sen hänelle ilmoitti. Onko nyt ihmisiä liikaa? Onko vastuu luonnosta kadonnut? Miksi sodat syttyvät, vaikka neuvottelemallakin selviäisi? Kysymykiä on paljon. Isä, opeta meitä jokaista heräämään vastuuseen. Mummi

Anonyymi kirjoitti...

Mummi hyvä.
hyviä kysymyksiä esitit.
Syntiinlankeemuksen jälkeen maailma on ollut pahan vallassa ja kaikki menee yhä enemmän kohti kaaosta. Tulle päivä, jolloin Jumala laittaa kaiken uusiksi ja luo uudet taivaat ja uuden maan.

Ennen syntiinlankeemusta Jumala laittoi ihmisen viljelemään ja VARJELEMAAN maata. Mutta lankeemuksen jälkeen Hän laittoi vain viljelemään - varjelijaksi langenneesta ihmisestä ei enää ollut.

Ihmisjärjeää voisi ajatella, että ihmisiä on liikaa. Mutta Jumala sanoi alussa ihmiselle: Lisääntykää ja täyttäkää maa. Jokainen ihmiselämä on Jumalan luoma.

Daniel kirjoittaa sodasta:
Dan 9:26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.

Kun kaikki nämä, luonnonmullistukset, lisääntyvät myrskyt, maanjäristykset ja sodat vain lisääntyvät - eivät siis lopu - puhuu sana:

Luk 21:28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

Jeesus tulee takaisin. Siis:

Mat 24:42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Luk 21:34 Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
Luk 21:35 niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
Luk 21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."

Eph 6:10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.

Siunaten,
t. yx waari





mummi kirjoitti...

Rakas yx waari. Kiitos selventävästä sanastasi. Rukoillaan, että pysytään oikeassa uskossa ja rukoillaan, että Herra lisäisi rukoilijoita ja Isän tahdon tekijjöitä! Mummi