tiistai 4. marraskuuta 2014

Yhteys Kristuksessa.


Rakas Lähimmäiseni, lähellä ja kaukana! Jeesus kanssasi kaikessa! Hän on meidän elämämme suola ja lohtu!

Kun avaan blogini, huomaan, että jo 50 henkeä on käynyt sivullani. Kuinka ihmeessä, kello kuusi aamulla? Kun tutkin tarkemmin, näen, että toisella puolella maapalloa Yhdysvalloissa, ystävät ovat löytänet mummin sivun. Kiitos Jumalalle! Tervetuloa ystävät Yhdysvalloissa, Ranskassa, Venäjällä, Italiassa, Ukrainassa, Ruotsissa ja Suomessa. ihmettelemään kanssani Jumalan suurta rakkautta lapsiaan kohtaan.

Teille uusille Ystävilleni kerron, että viisi vuotta olen kirjoittanut blogia. Silloin Isä sanoi minulle: "Kirjoita, mitä olet nähnyt ja kuullut." Olin iloinen, sillä samoilla sanoilla Jumala kehotti Paavaliakin kirjoittamaan. Ilotsin, että mummikin voi kertoa Jumalan suurista teoista pienen ymmärryksensä kautta. Jumala ei katso henkilöön. 

Neljäkymmentä vuotta Jeesus on hoitanut minua, armahtanut ja rohkaissut, kantanut ja nostanut. Kun mieheni lähti taivaan kotiin 6.2.2011, Isä sanoi korvieni kuullen: "Minä pidän sinusta huolen."

Hän on pitänyt lupauksensa. Tänään 4.11.2014 herään terveenä, eikä minulta mitään puutu. Kiitos Kolmiyhteinen Jumala, että olet ottanut meidät armohoitoosi ja pidät meistä huolen, kun riipumme Sinussa. Hoida, Herra, rakkaasti kaikkia blogiystäviäni lähellä ja kaukana. Ihmetellään yhdessä Jumalan suuria tekoja ja turvataan Häneen!
Liitän tähän runoni, jonka sain pyhäinpäivänä hautausmaalla: 

Pimenevä ilta. 
Tuhannet kynttilät
kertovat ikävästä,
rakkaudesta, joka ei kuole.
Tummat hiljaiset hahmot
kylmästä hytisten
sytyttävät kynttilänsä
ja kiiruhtavat pois.
Iäkäs pariskunta 
toinen toistansa tukien
viipyy
poikansa haudalla-
ikävän kyyneleet-
minullakin.

Rakkaani kummulla
tuikkii toivon kynttilä- 
me tapaamme vielä
Jeesuksen tähden.

Tänä aamuna, 4.11.2014, rakkaudella Mummi


2 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Nyt on ihan pakko kommentoida, pitkästä aikaa.
Sinä olet tosiaankin runoilija - kirjoittamisen taidon lisäksi.
Kaunis, koskettava runo.
Kiitos siitä!

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakas Rosina, iIsä antaa joskus sanoja, toisinaan niitä ei tule, vaikka kuinka yrittäisi. Kiitetään Luojaa, joka luovuutta meille jakaa! Mummi