torstai 26. helmikuuta 2015

Lue Malakia 1

Rakas Lähimmäiseni, Sinua ja minua on hyvä Jumala varjellut yöllä. Olemme saaneet levätä tämän päivän haasteita varten. Jeesus on mukana aamurukouksesamme, Hän armahtaa ja rohkaisee. Pyhä Henki johdattaa tänäänkin askeleemme. Kolmiyhteinen Jumala on läsnä.

Kun eilen illalla luin Raamattua, silmäni osuivat käsinkirjoitettuun tekstiin: "26.12.-97 herätessäni sain kehoituksen: "Lue Malakia 1"!" Tekstissä Herra Jumala puhuu Israelilaisille ja meille kaikille Malakian kautta: "Mutta, jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra Sebaot teille, te papit, jotka pidätte halpana minun nimeni."

Koko luku on Jumalan puhetta meille tämän ajan ihmisille, jolloin luulotellaan että Raamatun sana on vanhentunut; eikä oma viisaus ole löytänyt Jumalaa. Toivon, että kaikki luemme tämän luvun ja mietimme koskevatko sanat meitä.

Jeesus kutsuu parannukseen jokaista, joka Häntä avuksi huutaa. Avataan sydän Jeesukselle ja annetaan Hänen uudistaa meidät. Jeesus johdattaa meidät kaikkeen totuuteen. Hän antaa uskon Jumalaan. Hän vie meidät Isän syliin lepäämään. Hän on pelastanut meidät elämälle Golgatan ristillä. Hän on valmistanut meille iankaikkisen elämän. Pyhä Henki johdattaa meitä Jeesus tiellä. Seurakunta on meille koti, jossa Jeesus hoitaa sanan ja sakramenttien kautta. Rukoillaan, että meille puhdasta sanaa saarnataan. Herra Sinua, lukijani, siunatkoon!

Tänä aamuna, 26.2.2015, aralla mielellä Mummi

3 kommenttia:

Aamurusko kirjoitti...

kiitos aamun sanasta

Aamurusko kirjoitti...

kiitos aamun sanasta

mummi kirjoitti...

Rakas Aamurusko, jos luit koko luvun, löysit lauseen: "Jospa teidän joukossanne olisi joku, joka sulkisi ovet, ettette pitäisi tulta minun alttarillani turhaan!" Jumalan tuli sammuu, jos ae ei saa puhtaana palaa! Herra siunatkoon sinua! Mummi