keskiviikko 24. elokuuta 2016

"Älä pekää usko ainoastaan!"

Rakas Lähimmäiseni, eilen puhuttiin paljon TV:ssä koulukiusaamisesta ja julistettiin koulurauha Suomen kouluihin.  Anna, Herra, rauhasi koululaisille, että kaikki saavat iloita oppimisesta ja hyvästä toveruudesta! Aamen.

Kiusatun elämä ei ole helppoa, mutta ei ole kiusaajankaan. Molemmat tarvitsevat apua. Jeesus sanoo: "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, minä tahdon auttaa sinua." Minäkin huusin ja Jeesus tuli  minun ahdistuneeseen sydämeeni, Hän antoi rauhan, kun sain syntini anteeksi. Jeesus sanoi: "Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!" Olen kuullut sanotuksi, että Raamatussa Jeesus sanoo: "Älä pelkää!" 365 kertaa, eli yhtä monta kertaa kuin vuodessa on päiviä. Jeesus on rauhan ruhtinas! Hän antaa omilleen halun antaa anteeksi kiusaajalle. Hän opettaa meitä rakastamaan itseämme ja lähimmäisiämme. Kiitetään Jeesusta hänen ihmeellisestä läsnäolostaan ja voimastaan!

Juha Vähäsarja avaa Sanan aamuumme: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Matt.28:20. 
"Kaikkien meidän elämämme kipeiden asioiden ja tuskallisten hetkien keskellä on vieressämme ollut koko ajan Jeesus Kristus. Kaikkien syntiemme ja lankeemustemme näkijänä on hän ollut läsnä. Kaikkien keskustelujemme kuuntelijana, kaikkien rukoustemme ylöskirjoittajana, kaikkien ilojemme jakajana. Koko ajan, kaikissa tilenteissa Jeesus on omiensa luona. Ihmeellinen sana. Meidän ei tarvitse kiivetä erilaisin tempuin hänen luokseen, koska hän on lupauksensa  mukaan jo tässä ja nyt läsnä. Hän kuulee yhden omansa rukoukset, hän on siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään ja hän julistaa anteeksiantamuksen evankeliumin sanan ja sakramenttien kautta. Läsnäolon lupaukset on annettu meille siksi, että emme enää pelkäisi, vaan luottaisimme rohkeasti Jeesukseen."

Tänä aamuna, 24.8.2016, rakkaudella Mummi. 


Ei kommentteja: