keskiviikko 3. elokuuta 2016

" Koettelee, vaan ei hylkää, Herra!"

Rakas Lähimmäiseni, olen herännyt yöllä monta, monta kertaa ja aina on ukkonen jyrissyt. Nyt aamulla, sade kiiltää joka paikassa, Luonto on saanut juoda kylläkseen. Se oli tarpeen ainakin kesän vadelmille täällä Vaasan seudulla.
Onko Jumala koetellut Sinua, Lähimmäiseni? Onko Sinulle tuttu tämä Psalminkohta, jonka Juha Vähäsarja on valinnut tälle päivälle? Minulla on jo kiitosmieli, koettelemus on ohi tältä erää!

"Sinä olet koetellut meitä, Jumala, Puhdistanut ahjossa, kuin hopeaa. Sinä olet antanut vihollisen ajaa ylitsemme, me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien." Ps. 66: 10:12.

"Jumala on siis koetellut, ei kuka tahansa. Jumala on puhdistanut ahjossa kuin hopeaa. Todellisessa helteessä, jotta sulatettava saisi uuden muodon, tulisi taipuisaksi. Myös vihollinen on saanut luvan ajaa ylitse, tuli ja vesi on tullut tutuksi. Mutta oleellista on koko ajan, että "Sinä olet antanut". Ei sattuma, ei huono onni. ei sielunvihollinen. Jumalan katseen alla on kaikki tapahtunut. Ei yhtään ylitse sen, mihin on annettu lupa.
Ja sitten: koetuksen jälkeen on tie jälleen auki uuteen. Vaikka tie on ollut tukossa, kulku mahdotonta, on Herra nähnyt koko ajan uuden reitin. Kun hän avaa sen, ei sitä kukaan sulje. Odota siis rauhassa. Odota ja luota, vaikka kulku olisi kuinka vaikeaa juuri nyt. Tie aukeaa oikeaan aikaan, eikä siihen kulu enää kauaa."

Tänä aamuna, 3.8.2016, rakkaudella Mummi.

Ei kommentteja: