sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Jeesuksen todistajana

Rakas Lähimmäiseni, sunnuntaiaamuna herään kello puoli viisi. Minulle avautuu Luukkaan evankeliumin kahdestoista luku. Se on Jeesuksen hyvää opetusta meille. Lue Sinäkin se ja ihmettele Jeesuksen opetuksen syvyyttä. Taas tulee eteemme Jeesuksen kehotus: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa” ja ”sillä missä teidän aarteenne on siellä on myös teidän sydämenne”. Hän kertoo rikkaan miehen kohtalosta. Hän kehottaa valvomaan, sillä ”hetkenä, jona ette luule Ihmisen Poika tulee”. Jeesuksen viisasta opetusta! Rukoilen, että Sinäkin iloitset sitä lukiessasi ja löytäisit siitä Jumalan mielen.

Eräs ystäväni kysyi minulta, kuinka sinä vanha ihminen viitsit ja jaksat kirjoitella blogiin? Ihmettelin tuota kysymystä. Minulle on suuri ilo herätä aamulla kirjoittamaan, sillä Jumala aukaisi minulle tämän kanavan, kun toinen ovi sulkeutui. Hän valmisti minua tähän tehtävään jo kauan ja kehotti kirjoittamaan aamun ensimmäistä. Miksi en kirjoittaisi, kun Herra on kanssani ja Hän vahvistaa minua. Tiedän, että jonain päivänä joku Lähimmäiseni löytää kultajyvän Jumalan Sanasta, jonka minä olen blogiini kirjoittanut. ”Heikoissa Hän on väkevä”. Meille kaikille Jeesuksen seuraajille on annettu todistajan tehtävä. Mitä vähemmän aikaa meillä on täällä maan päällä, sitä enemmän meidän on välitettävä Lähimmäisistämme ja kerrottava Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen armotyöstä.

”Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan. Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan armoon elämään, otti synnin orjan armoon, elämään. Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman, valgin vapautti, laps oon Jumalan, vangin vapautti, laps oon Jumalan. Lapsi oma Herran, taivaan kuninkaan, kruunun perin kerran, valtakunnan saan, kruunun perin kerran, valtakunnan saan. Pääsen asukkaaksi kultakaupunkiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin, viedään vierahaksi, häihin iäisiin”. Virsi 276

Tänä aamuna, 27.9.2009, ilolla Mummi