keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Herätys keskellämme

Rakas Lähimmäiseni, herään kello viisi siniharmaaseen keskiviikkoaamuun. Lintujen laulu on täynnä iloa ja kiirettä, on pesänrakennuspuuhat! Valkovuokot, ovat nousseet kuolleesta heinikosta ja raottelevat silmiään varovasti, sillä pakkasta on vielä 2,5 astetta. Moottoritiellä autoilla on täysi ralli päällä elintarvikelakosta huolimatta. Minä elän, ja kiitän Jumalaa hyvin nukutusta yöstä!

Eilen saimme vieraaksemme Saara Kinnusen arkipäivän rukoushetkeen. Hän on Vaasan oma kirjailija, mutta myös puhuja Jumalan armosta, niin kuin kaikki tiedämme. Saara oli ollut Kristus-päivässa Tampereella ja toi sieltä tuoreet terveiset. Siellä kaikkia kristittyjä oli haastettu opetuslapseuteen, se on toimimaan yhdessä niin, että Jumalan valtakunta tulee keskuuteemme: Elämme Pyhän Hengen voimassa niin, että jokainen lähimmäinen tulee hoidetuksi ja ihmiset näkevät, kuinka kaikki kristityt rakastavat toisiansa.

Tämähän on meidänkin unelmamme! Sitähän mekin olemme rukoilleet jo vuosia. Joko nyt tämä unelma toteutuu, kun 7000 henkeä on yhdessä rukoillut ja syttynyt asialle. Kaikki Kristityt yhdessä, ilman kilpailua sieluista, ilman kilpailua ensimmäisistä sijoista, nöyrinä palvelemassa vieri vieressä kärsivää lähimmäistä, niin kuin Laupias Samarialainen teki, niin kuin on Jeesuksen tahto! Iloitaan tästä opetuslapsi teemasta! Kiitetään Jumalaa siitä, että saamme Jumalalta voiman ryhtyä yhdessä työhön Jumalan valtakunnan tuomiseksi lähelle niin, että jokainen Lähimmäinen tuntee Jumalan rakkauden tässä ja nyt. Rukoile, Rakas Jeesus, kanssamme, että tämä Vaasassakin toteutuisi!

Sä lupasit oi Herra, myös että erämaa, saa kerran kevään kauniin ja kukkiin puhkeaa. Vuos` vuodelt`odotamme me täyttymystä sen. Jo kohta koittaa anna, sen suven suloisen! Tämä rippivirteni säkeistö on paras rukous opetuslapseus-näyn toteutumiseksi! Virren numeroa en löydä, kun en muista alkua, anna anteeksi, Lähimmäiseni.

Tänä aamuna, 5. 5.2010, rakkaudella Mummi

3 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Meillä oli yhteiskristillinen miitinki tässä ennen vappua Isossakyrössä.
Oli ideana, että rukoillaan oman paikkakunnan puolesta.
Oli etukäteen sovittu, minkä asian puolesta kukin rukoilee.
Päätettiin, että jatkoakin seuraa, mikäli kaikista paikallaolijoista riippuu :)
Ainoa virsi, minkä osaan ulkoa kokonaan, eli kaikki kaksi säkeistöä, on JUMALAN KÄMMENELLÄ.
Se on hyvä asia, koska leikimme sen myös aina pyhäkoulussa.
Olisi vaikeaa leikkiä, jos pitäisi tiirata samalla sanoja.

Kirsti kirjoitti...

Rakas mummi,kiitos tekstistä,tämä on hyvä!Ihana kevät on meillä.
Kristityt yhdessä palvelemassa Herraa,kukin omalla paikallaan
Ja jokainen tulisi hoidetuksi,ja opetuslapseus toimisi.
Kiitos ja ylistys Jumalalle,Hän on sen tekevä.

Hyvää yötä,Jeesus myötä!

mummi kirjoitti...

Rakkaat sisaret, Kaisa ja Kirsti. Me iloitsemme siitä, että yhteys uskovien valille syntyy, Jeesus on sen luvannut ja siitä alkaa herätys! Me rukoilemme sitä, Herra sen on tekevä. Opetelleen yhteyttä yhteisillä rukoushetkillä ja kiitetään! Mummi