lauantai 2. heinäkuuta 2011

Jumala antaa luovuuden

Rakas Lähimmäiseni, käteeni osui eilen Pia Perkiön kirja "Unohtumattomia". Aloin lukea sitä uudelleen ja ilostuin tästä Jumalan lahjasta, luovuudesta! Hän on jakanut jokaiselle lapselleen sirun siitä täydellisestä luomistyöstä, jolla Hän on tämän kauniin maailman luonut. Kiitetään siitä ja käytetään se Jumalan kunniaksi!

Pia on valinnut tähän Laula ihmisille" kirjaansa poikamme Jari Kekäleen laulun: " Laula ihmisille". Jari kertoo siinä laulun syntyvaiheista ja ajtuksistaan mm näin: " On ollut jännä nähdä, miten laulu on puhutellut myöhemmin yhä uusia nuoria sukupolvia ja ollut käsitykseni mukaan myös monien rippikoulujen konfirmaatiolauluna. Olen ajatellut, että nuoret varmaan ihastuvat laulun avaruuteen, siihen, miten se avaa maailmaa, johon he ovat juuri astumassa omine lahjoineen. Laulu on tietysti tärkeä myös minulle. Se on jonkinlainen manifesti kristityn taiteilijan, minun kohdallani kristityn lauluntekijän identiteetistä. Todellisuus ei jakaudu kahtia, alempiarvoiseen maalliseen ja ylempään hengelliseen. Todellisuus on kolmiyhteisen Jumalan luomistyö ja siten myös Jumalan kuvaksi luodun ihmisen alkuperäinen koti Jumalan yhteydessä. Pelastus ei ole pelastumista Jumalan luomasta todellisuudesta ylempään, hengelliseen todellisuuteen, vaan alas; tähän maailmaan lihaksi tulleen Jumalan Pojan veriarmon avaamaa paluuta Jumalan yhteyteen, juuri tässä luodussa todellisuudessa."

"Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman. Laula ihmisille sanoista, laula teoista yhden ainoan Jumalan. Laula heille saduista, laula sodista, laula kivikaduista. Laula sydämestäsi kaikki se. Laula se niinkuin Herralle. Katso silmillä itkevän, katso nauravan, katso silmillä kuolevan. Katso silmillä syntisen, silmillä rakkauden, joka voittaa kaiken sen. Katso silmillä voittajan, silmillä sokean, silmillä väliinputoajan, ja maalaa sydämestäsi se. Maalaa se niinkuin Herralle. Kerro liikkeillä tanssijan: minä rakastan, minä välitän vieläkin. Kerro maailmassa näytelmän: minä ymmärrän, minä kutsun sielläkin. Puhu viivoilla taulussa, puhu ilmeillä, kuiskaa sanoilla laulussa. Tee sydämestäsi kaikki se. Tee se niinkuin Herralle."

Rakas jumala, opeta meitä kiittämään luovuudesta, jonka olet meille antanut. Opeta meitä käyttämään luovuuttamme Sinun kunniaksesi, luovuuden Isä! Kiitos kaikesta kauniista ja täydellisestä, minkä tänään avaat meille tässä kauniissa maailmassasi. Yhdistä meidät Pyhällä Hengelläsi. Aamen.

Tänä aamuna, 2.7.2011, rakkaudella Mummi

4 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Hyvää huomenta mummi.
Taas on uusi armon aamu valjennut meille!
Kiitos kun sain rukoilla kanssasi.

Täällä on puolipilvistä ja tuulee. Ihan mukava päivä valjennut.
Tuuli pitää poissa pottiaiset pihaltamme.
Kirja jota luet on varmaan hyvä.
Me lähdemme käymään pojan luona, lapsenlapsemme joka on 5v. soitti ja pyysi tulemaa, sillä hän haluaa näyttää että osaa ajaa ihan oikealla pyörällä.
Näin ne lapset oppii.
Oikein leppoisaa lauantaipäivää sinulle!

Jenna kirjoitti...

Aivan totta! :) Ihana kirjoitus :)

mummi kirjoitti...

Sylvi rakas, Teillä oli varmaan hyvä päivä rakkaitten kanssa. Lapsenlapsen ilo uuden oppimisesta! Eilen ihmettelin sitä. kuinka sää vaihtuu hetkessä: edellisenä päivänä oli helle ja seuraavana hyytävä pohjoistuuli. Mitä tuumii ilmojen isä, kuunteleeko Hän meidän valituksiamme, huh huh kun on kuuma? Mummi

mummi kirjoitti...

Kiitos Jenna, kun tykkäsit ja ilmaisit sen. Herra kanssasi kaikessa! Mummi