tiistai 29. marraskuuta 2011

Jesajan näky Jeesuksesta

Rakas Lähimmäiseni, Jesaja odottaa Jeesusta jo 700 vuotta ennen Hänen syntymäänsä. Hänen hoosiannansa laulaa näin:

"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, Julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän - antamaan heille - juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi. Ja he rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, kohottavat ennelleen esi-isien autiot paikat; ja he uudistavat rauniokaupungit, jotka ovat olleet autiot polvesta polveen."

Jesajan 61 luvun nimi on Israelin lohdutus. Jeesus, meidän Vapahtajamme, josta Jesaja laulaa näin ihanasti, on meidänkin lohdutuksemme. Kun Hän tulee, Hän sitoo särjetyt sydämet ja vapauttaa vangitut synnin kahleista. Hän antaa iloöljyä murheen sijaan ja ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan.

Rukoillaan, että Israel ottaa vastaan Vapahtajansa. Rukoillaan, että kaikki murheelliset ja masentuneet täällä Suomessa huutavat avukseen Jeesusta, Vapahtajaansa. Rakas Jumala, kuule rukouksemme, Jeesuksen nimessä. Aamen.

Tänä aamuna, 29.11.2011, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Kiitos rukouksesta♥

mummi kirjoitti...

Rakas uskollinen Sylvi, kiitos kun rukoilet mukana! mummi