tiistai 8. marraskuuta 2011

Rakkaita muistamassa.

Rakas Lähimmäiseni, herään jo kello kolme virkeänä. Taivas on pilvessä. On yllättävän lämmintä vielä marraskuussa, 8.3 astetta! Nyt on tyyntä, mutta päivällä saa varautua kylmään tuuleen lämpimin varustein, ettei syysflunssa iske. Huomenna on Teuvoni nimi- ja syntymäpäivä. Silloin menen hänen haudalleen ja teen pitkän kävelyretken hautausmaalla. Monet kynttilät palavat vielä pyhäinpäivän jälkeen haudoilla.

Pyhäinpäivän iltana oli kaunis, läheinen, hetki Vaasan kirkossa. Silloin muisteltiin rakkaita poisnukkuneita. Silloin sytytettiin kynttilä jokaiselle vuoden aikana luotamme lähteneelle omaiselle. Heitä oli paljon. Noin 270 tuohusta sytytettiin ristialustalle, joka oli kirkon alttarilla. Tämä kaunis hetki oli tosi merkittävä meille kaikille rakkaitamme sureville. Uskon, että kirkontäysi väki yhtyy kiitokseeni seurakunnalle tästä muistohetkestä!

Rakas lukijani, Jeesus on voittanut kuoleman vallan! Häneen turvanneet rakkaamme odottavat meitä siellä. Me saamme kiittää siitä, että Jeesus rakastaa ja armahtaa meitä joka päivä ja kutsuu meidät ja vielä elävät, Jeesukseen uskovat, rakkaamme luokseen silloin, kun meidän päivämme päättyvät. Siellä saamme rakkaamme tavata! Kiitetään Jumalaa tästä Jeesuksen ristinlahjasta! Usko Sinäkin Jeesukseen, kaikkien ihmisten Vapahtajaan!

Tänä aamuna, 9.11.2011, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Oikein rauhaisaa muistopäivää sinulle!

Mekin oltiin sunnuntaina muisto Jumalanpalveluksessa ja sytytettiin kynttilät yli 80 suomalaiselle jotka olivat tämän vuoden aikana Boråsin ympäristötä luotamme lähteneet Taivaankotiin.
Kuoromme lauloi 5 laulua.
oli hyvin kaunis tilaisuus.
Terv./ sylvi

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, hienoa, että teillä on niin suuri suomalainen seurakunta siellä! Minä en päässyt mieheni syntymäpäivänä haudalle, kun flunssa iski. Olen saanut olla yli kolme vuotta ilman sitä kiusaa. Nyt oli aika. Herra auttakoon! Mummi