maanantai 19. maaliskuuta 2012

Sukupolvien ketju

Rakas Lähimmäiseni, kiitän Taivaalista Isää siitä, että Hän johdattaa! Kiitos siitä, että mummi saa avun oikeaan aikaan! Eilen, lepopäivänä, minun piti lähteä lapsenlapseni syntymäpäiville, mutta auto ei lähtenyt käyntiin. Huomasin, että toinen ovi oli auki, akku oli tyhjentynyt. Onneksi on kännykkä. Poikani perhe tuli apuun juhliin mennesään.

Sukupolvien ketjusta kiitin Hyvää Jumalaa tuossa juhlassa! Teuvo olisi iloinnut, jos olisi saanut olla mukana. "Kuin ihmettä, katselen nuorta elämääsi, Luojan Sinulle antamaa", aloitin esikoislapsenlapsemme synttärirunon. On suurta ihmettä, että mekin kaksi 60-luvulla toisemme kohdanneet ihmiset, Teuvo ja minä, saimme 12 henkisen perheen suvun juhlapöytään aikoinaan. Se on hyvän Jumalan suurta lahjaa ja siunausta! Nuorissa elämä jatkuu!

Rakas Jumala, kiitos ihmeellisestä johdatuksesta meidän elämässämme. Kiitos Teuvo aviopuolisosta! Kiitos pojista, jotka meille annoit! Kiitos heidän vaimoistaan ja heille siunaamistasi lapsista! Kiitos mummin kukkasista, ajallaan syntyneistä lapsenlapsista! Kiitos siitä, rakas Taivaallinen Isä, että suljet siunaukseesi jokaisen sukupolvemme jäsenen. Kiitos, että saatan katsella sukupolven ketjun vielä jatkuvan. Ole läsnä ja johdata, armollinen Jumala! Sinulle kiitos! Aamen.

Tänä aamuna, 19.3.2012, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Jumalan armosta voin yhtyä kiitos - rukoukseesi. Terveisin Kirsti2

mummi kirjoitti...

Rakas Kirsti2, Jumalan armosta saamme kaiken, mitä meillä on. Suuri rikkaus on se, että suvun omilaisuudet kirkastuvat polvesta polveen! Mummi