keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ylistys Sinulle, Kristus!


Rakas Lähimmäiseni, toivottavasti sait nukkua viime yönä! Nyt tiedän, kuinka suloista on herätä aamulla, kun on saanut rauhassa nukkua. Yskä on väistynyt Sulfa-kuurin ansiosta, siitä kiitän Taivaallista Isää! Olen kävellyt paljon. Olen etsinyt pölyttömiä katuja, joissa omakotitalot lepäävät puoliunessa ja odottavat asukkaitaan. Kevätsää on ollut kuin Herran henkäys! On ollut ilo ja rauha kävellä!

Ensi viikko on hiljainen viikko. Valmistaudumme pääsiäiseen, meidän Herramme ja Vapahtajamme taistelun ja voiton juhlaan. Hiljaisen viikon otsikot "Sanan ajassa" kertovat lyhyesti Jeesuksen kärsimystien: Maanantai; Jeesus Getsemanessa, tiistai; Jeesus tutkittavana, Keskiviikko; Jeesus tuomitaan, kiirastorstai; Pyhä ehtoollinen, pitkäperjantai; Jumalan Karitsa, lauantai; Jeesus haudassa, pääsiäisyö; Kristus on voittanut kuoleman, pääsiäispäivä; Kristus on ylösnoussut! Eletään ensi viikko Jeesuksen kanssa ja kiitetään!

Rakas Jeesus, parhain ystävämme, Sinä annoit henkesi, että me saamme elää Isän lapsina ja perillisinä. Kuinka suuri olikaan Sinun rakkautesi ja tuskasi piinaviikollasi! Sinä, Vapahtajamme, voitit! Sinä kestit tuskan ja ahdistuksen, että Sinä voit auttaa meidät ulos ahdingosta! Sinä sovitit syntimme, että me voimme elää sydämen rauhassa, vapaudessa ja Sinun totuudessasi! Ole ylistetty, Ylösnoussut Jeesus, Kristus. Ole ylistetty armahtava Jumala!

Tänä aamuna, 28.3.2012, rakkaudella Mummi

6 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Kaunis joutsen kuva.
Kiitos rukouksesta johon sain yhtyä
Rauhallista loppuviikkoa sinulle! ♥

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, liitän joskus Teuvon kuvia elävöittämään tekstiä. Minustakin ne ovat hienoja kuvia. Halusn ilahduttaa Teitäkin niillä. Herran rauhaa Sinulle ja kaikille lukijoilleni! Mummi

Marja-Leena kirjoitti...

Rauhallista ja virkistävää pääsiäisaikaa!

Blogissani on Sinulle haaste.

mummi kirjoitti...

Rakas Marleene, Sinulla on syvällisiä runoja. Iloitsin niistä! En osannut vastata haasteeseesi. Kiitos, kun tulit! Sinullekin Herran siunaamaa pääsiäisaikaa! Mummi

mummi kirjoitti...

Tervetuloa uusi kasvo lukijajoukkooni! Mummi

Marja-Leena kirjoitti...

Se
hyvänmielen haaste on tässä blogissa:
(klikkaa)

Arkea, juhlaa ja unelmia