lauantai 11. tammikuuta 2014

"kuin lilja uuteen elämään:"

Rakas Lähimmäiseni, ilotsen siitä, että Jeesus on tuonut elämääni Jumalan lapsen turvallisuuden. Siitä haluan Sinulle uudellen kertoa ja toivon, että Sinäkin saat levätä Kristuksessa! Se on Jumalan lahja, josta ei voi kyllin kiittää.

Olen saanut ystävältäni Marja-Liisa Uusimäeltä hänen toimittamansa hyvän kirjan Raamatullinen sielunhoito, jonka hän on koonnu jo edesmenneen Jumalan miehen Mauri Vikste´nin puheista. Kirjassa on helposti löydettävässä muodossa aarteita, ja ahaa-elämyksiä jokapäiväisessä elämässä vastaantulevia haasteita varten. Rakkaussuhde Jeesuksen kanssa on tasapainoisen elämän ehto tämän kirjan mukaan. Ja Raamattu on ainoa Kristillisen elämän ohje

"Sielunhoitotyö alkaa uskoontulosta. Sen tavoitteena on ihmisen saattaminen iloon ja mielenterveyteen ja voimakkaaseen yltäkylläiseen elämään. Sielunhoito tähtää pohjan paranemiseen, vinosuuntaisuuksien oikaisemiseen, Kristuksen tuntemisen tuomaan ihmeelliseen uuteen olotileen. Jumalan tiellä kuljetaan eteenpäin. Tosin ihmisen sielussa voi  ilmetä monenlaisia myllerryksiä, mutta kun hän alkaa nähdä millaiseen
armoon hän on saanut tulla, seurauksena on sisäinen tyyneys Kristuksessa."

On pidettävä mielessä, "että emme saaneet syntejämme anteeksi sen vuoksi, että Jumala on rakkaus, vaan sen vuoksi, että Jeesus tuomittiin meidän sijastamme. Kristus elää minussa. Armo tulee ylenpalttiseksi sillon, kun se saa yliotteen lihasta, ihmisen vanhasta minästä. Synnin voittajaksi ei tulla muilta vaatimalla, vaan kasvamalla armossa ja Kristuksen tuntemisessa."

On pidettävä mielessä, "että Jeesus hyväksyy sinut sellaisina kuin olet, riippumatta siitä mihin asti olet uskossa edennyt. Vain sellainen ihminen, joka kokee olevansa hyväksytty voi esittää parastaan.
Myös pidemmälle ehtinyt uskova on monessa asiassa raakile. Me kaikki olemme matkalla, ja jokainen tielle låhtenyt on päässyt rakkauden lain ihmeelliseen ilmapiiriin. Niin kauan kuin tavoittelemme tunnetta, olemme hakoteillä. Vain tieto tekee ihmisestä autuaan. Hengellinen tieto asuu ihmisen hengessä, hänen persoonallisuutensa syvässä kerroksessa."

"Usko tarkoittaa uskomista Jeesukseen. Siitä lähtee elämä. Armosta elävä uusi luomus Kristuksessa nousee orjantappuroiden keskeltä kuin lilja uuteen elämään."

Tänä aamuna, 11.1.2014, rakkaudella Mummi.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aamen!