maanantai 31. maaliskuuta 2014

Hoidettuna, rakastettuna, käsillä kannettuna


Rakas Lähimmäiseni, olen saanut viettää viikonlopun rakkaitteni kanssa. Ei minulta ole mitään puuttunut. Olen elänyt täydesti, hoidettuna, rakastettuna, käsillä kannettuna. Olen onnellinen, kun minulla on teidät, raakkaani! Kiitos! Olkaa siunatut, Isän antamat poikamme rakkainenne! Kuunnellaan kuinka Jeesus haluaa meitä kaikkia hoitaa:

1. Kor. 11:25

Niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni. Opetelkaamme
ahkerasti tämän sakramentin hyötyä ja tarkoitusta, sitä, että Kristus on
asettanut sen minua, sinua ja meitä kaikkia varten. Silloin kun tunnen
syntini, olen ollut paha ihminen ja tottelematon lapsi. Silloin kun
perkele on vanginnut minut, silloin kun en ole tehnyt sitä, mitä minun
pitäisi, juuri silloin minun on tultava tähän pöytään nauttimaan
sakramentti päästäkseni irti synneistäni ja saadakseni virvoituksen.

Niitä, jotka tuntevat syntinsä ja mielellään tahtoisivat päästä niistä,
on kehotettava nauttimaan sakramenttia pitämättä sitä kauheana ja
pelottavana ateriana, vaan suloisena ja lohduttavana ravintona kurjille
ja murheellisille sieluille. Paavilaisuuden vanhasta tavasta saattaa
tosin vielä johtua, että vapisemme sakramenttia ajatellessamme.
Kristittyjä on kuitenkin opetettava menemään ehtoolliselle iloiten ja
turvallisen luottavasti. Sano näin: Olen köyhä, apua ja lohdutusta
tarvitseva syntinen ja tahdon mennä Herran ehtoolliselle ravitsemaan
itseni rakkaan Herrani ruumista ja verta nauttimalla.  Onhan hän
asettanut tämän sakramentin siksi, että kaikki nälkäiset saisivat siitä
ravinnon ja virvoituksen.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä yönä, 31.3.2014, rakkaudella Mummi

3 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

VÄKEVÄÄ SIUNAUSTA, ONNEA JA RUNSAASTI TERVEITÄ ELINVUOSIA JEESUKSEN YHTEYDESSÄ MUMMILLE!
t. yx waari

Terttumarja kirjoitti...

Nätin näköinen mummi kuvassa!
Iloinen sydän näkyy kauas.

mummi kirjoitti...

Rakkaat ystävät, yx waari ja rosina, mummi on onnellinen rakkaiden hoidossa ja se näkyy. Isä hoitaa meitä joka päivä, rakkaat ovat harvinaista herkkua! Kiitos kaikille! Mummi