perjantai 14. maaliskuuta 2014

Mannaa



Rakas Lähimmäiseni, aurinkoinen kevätaamu on jo pitkällä, kun herään puoli kahdeksalta. Aamutieto kuitenkin kertoo, että tänään alkaa taka-talvi. Toivotaan, että kylmä sää ei kestä kauan, etteivät muuttolinnut lähde takaisin, eivätkä aikaiset kukkijat kuole ennen aikojaan. Nyt on kiire asioille, kirjaan Sinulle aamun mannan, joka on aina hyvää oppia meille. Herra siunatkoon päiväsi!

Jes. 53:5

Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Tästä voit päätellä ja
osoittaa todeksi voimallisesti ja varmasti, että ihmisten vaivalloinen
työ Jumalan armon saamiseksi on kirottua. Kirottuja ovat niin ikään
kaikki viisaus, vanhurskaus ja pyhyys, kaikki hyvät teot ja ansiot,
joilla ihmiset pyrkivät etsimään ja ansaitsemaan pelastusta ilman
rakasta Herraa Kristusta.

Tämä ainut lause: Kristus on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden
syrjäyttää ja syöksee kumoon kaiken sen, minkä ihmiset saavat aikaan.
Kun hän on kärsinyt meidän edestämme, on pidettävä mitättöminä jopa
roskana (Fil. 3:8) meidän vanhurskautemme, hyvät tekomme ja ansiomme,
joihin olemme turvautuneet. Meidän on suorastaan paettava omasta
itsestämme ja luotettava rohkeasti koko sydämestämme vieraaseen
vanhurskauteen. Aivan kuin taivaan ja maan välillä häilyen me vakaasti
uskoen tartumme kiinni siihen vanhurskauteen, jota ei voida nähdä eikä
tuntea, mutta joka tarjotaan ja lahjoitetaan meille ainoastaan sanassa.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 14.3.2014, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Täällä rupesi niin kylmästi tuulemaan ja vettä satamaan
Minä luen myös joka aamu päivän mannapostin.

Hyvää viikonloppua sinne sinulle♥

mummi kirjoitti...

Rakas Sylvi, haluatko lahjakirjani Katso Jeesuskseen? Olet ollut uskollinen ystäväni. Lähetä osoittesi sähköpostiini, jos haluat sen. Mummi