maanantai 9. helmikuuta 2015

Vapauteen Kristus meidät vapauttaa!

Rakas Lähimmäiseni, Olipa mieluista kohdata ystävät seurakunnassa sairausajan jälkeen! Oli ilo kuunnella Markuksen hyvää saarnaa, jonka hän sitoi Samuelin iloon hänen saatuaan syliinsä Jeesus lapsen. Silloin Samuel sanoi: "Herra nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille."

Markus sanoi, että jokaisen ihmisen on kohdattava Jeesus, Vapahtajansa, ennen erkanemistaan tästä maailmasta. Jos ei Jeesus tunne Sinua ja minua, Hän ei tule meitä vastaanottamaan. Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään Jumalan luokse.

Klikkaa kuvaa, saat suuremman.
Kun Samuel näki Jeesuksen, hänet laskettiin rauhaan menemään. Hän tiesi, että Jeesuksessa on hänen pelastuksensa. Mekin, jotka olemme kohdanneet Jeesuksen Kristuksen, tiedämme, että syntimme ovat anteeksiannetut. Me saamme rauhan sydämeen. Me saamme vapauden elää tätä elämää ilman pelkoa, koska Jeesus puolustaa meitä ja Hän on valmistanut meille sijan Isän luokse taivaaseen. Jeesuksen kanssa me uskallamme elää ja kuolla! Älä pitkitä Jeesuksen kohtaamista. Jos saat tänään armon Jeesukselta, Sinun vapautuksesi aika alkaa tänään. Sinun sydämessäsi asuu rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi!

Kiitos, rakas Jumala siitä, että saamme elää Sinun lapsinasi Jeesuksen armon varassa ja Pyhän Hengen johdatuksessa! Aamen.

Tänä aamuna, 9.2.2015, rakkaudella Mummi

2 kommenttia:

Metsäntyttö kirjoitti...

Laitoin tänään linkin blogistani tänne seuraavan otsikon alle: Jotain aamuun. Tämä nimensä mukaisesti on varsinkin aamulukemiseksi hyvä:)

mummi kirjoitti...

Kiitos, rakas Metsäntyttö! Herra ohjatkoon ajatuksemme ja kirjoitukset niin, että lukija tulee niistä siunatuksi! Rukoillaan! Mummi