lauantai 18. huhtikuuta 2015

Jeesus kutsuu Sinua

Rakas Lähimmäiseni, eilen illalla olin toisenlaisessa juhlassa. Ystäväni poika, Vesku, lauloi  kaveriensa ja Vaasan kaupunginorkesterin säestyksellä tekemiään lauluja. "Pohjanmaa" sytytti pohjalaiset, mutta "Suomi on sun" nosti yleisön  liikkumaan ilosta niin, että juhlasalin lattia notkui kuin rantalaituri. Illan päätteeksi kävin halaamassa Veskua, jonka puolesta olen paljon rukoillut. "Vesku, iloitsen kanssasi huippuhetkestäsi ja odotan rukoukseni toteututumista. Kiitos illasta!"

Tänään Jeesus on Galilean järven rannalla. Iloitsen siitä, että näin omin silmin Israelissa tuon järven ja siellä hetkessä nousseen myrskyn:

"Ja kulkiessaan Galilean järven  rantaa Jeesus näki kaksi veljestä, Simonin, jota kutsutaan Pietariksi ja Andreaan, hänen veljensä, heittämässä verkkoa järveen; sillä he olivat kalastajia. Ja hän sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia." Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat häntä." Matt.4

Jaakko Haavio rukoilee näin: "Lahjoita meille sellainen sydän, että me voisimme kuulla sinun kutsusi. Vaikuta meissä halu seurata sinua uskossa ja kärsimisessä. Paina maailman hätä meidän sydämellemme niin, että meissä heräisi halu tehdä se, mitä sinä meiltä odotat. Sinä olet laupias ja kysyt omiltasi laupeutta. Herra armahda meitä!"

Rakas Jeesus, Sinä kutsut seuraajia kaikkialla maailmassa. Kiitos, että Sinä annat jokaiselle seuraajallesi armolahjan, iankaikkisen elämän. Aamen.

Tänä aamuna, 18.4.2015, rakkaudella mummi






Ei kommentteja: