torstai 4. syyskuuta 2014

Mannaa

Rakas Lähimmäiseni, syyskuu on alkanut ja syksy sen mukana. Ilmatieteilijät puhuvat aurinkoisista lämpimistä päivistä, mutta raskaat sadepilvet eivät lopu. Eilen satoi ja yöllä on satanut niin, että isoja lätäköitä on vielä tiellä. Sateenvarjo varoiksi mukaan, niin ei kastuta!

Tänä aamuna Martti Luther puhuu niin selviä sanoja meille, että ne on otettava opiksi. Millään teoilla emme voi itseämme pelastaa. " Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut , niin myös sinun perhekuntasi." Apt.16:31. Nautitaan Lutherin mannaa:

Gal. 5:6
Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä
ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. Jos
tahdot oikein uskoa Kristukseen ja todella omistaa hänet, sinun täytyy
heittää sikseen kaikki teot, joilla aiot lähestyä Jumalaa ja kelvata
hänelle. Ne ovat pauloja, jotka erottavat sinut Kristuksesta ja
Jumalasta. Jumalalle eivät kelpaa mitkään muut kuin Kristuksen teot.
Sinun on sallittava niiden ajaa asiasi Jumalan edessä, etkä saa tehdä
mitään muuta kuin uskoa, että Kristus tekee tekonsa sinun edestäsi ja
asettaa ne Jumalan eteen. Uskoa lukuun ottamatta meidän on kohdistettava
kaikki tekomme lähimmäiseemme. Jumala ei vaadi meiltä itselleen mitään
muita tekoja kuin sen, että Kristuksen kautta uskomme häneen. Se riittää
hänelle, sillä siten annamme hänelle hänen kunniansa ja tunnustamme
hänet armolliseksi, laupiaaksi, viisaaksi ja totiseksi.

Älä sitten enää murehdi mistään muusta kuin siitä, että teet
lähimmäisellesi niin kuin Kristus on tehnyt sinulle: Annat kaikkien
tekojesi ja koko elämäsi koitua lähimmäisesi eduksi ja hyödyksi. Etsi
köyhiä, sairaita ja kaikenlaisia kurjia, auta heitä ja anna koko elämäsi
olla voimiesi mukaan tarvitsevien hyödyksi. Pakene kuin perkelettä sitä,
joka muistuttelee mieleesi muita tekoja.

(Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille)

Tänä aamuna, 4.9.2014, rakkaudella Mummi

Ei kommentteja: