tiistai 28. huhtikuuta 2015

"Jumala tulee kaukaa lähelle."


  
Rakas Lähimmäiseni, Jumala luo uutta! Joka aamu Hän antaa ilon herättämällä uusia kevätkasveja silmiemme eteen. Joka aamu on armo uusi. Joka päivä kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki rakastaa meitä. Hän on tullut lähelle. Hän elää sydämissämme Jeesuksessa, Kristuksessa!

Juha Vähäsarja puhuu meille tänään näin: "Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: - Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti." Jer. 31:3

"Huudamme Jeesusta avuksi, mutta samalla olemme epätietoisuuden vallassa, kuullaanko meitä todella? Jos uskomme ei olekaan tarpeeksi vahva? Kilvoituksemme riittävän totista? Sielumme tila oikeassa vireessä lähestyessämme Jeesusta?
Ihmisen ja Jumalan kohtaaminen on kuitenkin aina sen tulosta, että Jumala tulee kaukaa lähelle ja sanoo: "Minä olen sinua aina rakastanut, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti." Hän saapuu meid
än luoksemme. Uskollisesti hän vetää meitä puoleensa. Ilman tätä uskollisuutta me olisimme jo hukkuneet. - Jumala, tule kaukaa lähelle, äläkä koskaan päästä minusta irti."

Rukoillaan virren 273 sanoin: "Jeesus, parhain ystävänj, löytäisinkö vertaista? Auta, etten eläissäni koskaan hylkää sinua. Minut ken saa riistetyksi kädestäsi rakkasta, kun on meillä tahto yksi nyt ja kerran taivaassa? Hän on kuollut puolestani, minut ken voi kadottaa? Ylösnoussut puoltajani minut vanhurskautta. Ken nyt syyttää uskaltaisi valittua Kristuksen, tuomita ken hänet saisi joukkoon kadotettujen? Eivät mitkään voimat maiset, eivät henkivallatkaan, nykyiset ei tulevaiset, elämä, ei kuolokaan erottaa voi Jumalasta, hänen rakkaudestaan. Kristuksessa on se vasta julki tullut maailmaan."

Tänä aamuna, 28.4.2015, rakkaudella Mummi




2 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Kaunis virsi.
siunausta sinulle mummeli ♥

mummi kirjoitti...

Riitos Sinulle, rakas Sylvi, kukkivatko siellä Ruotsissa jo omenapuut? Ilo kevään ihmeistä! Mummi